Vanhat keikat

to 2.9.2010

Nordic Trinity Á Tribute To Edward Vesala´
Nordic Trinity-kokoonpanossa kolmen eri sukupolven soittajat yhdistävät voimansa! Yhtyeen esittämä materiaali perustuu soittohetkessä tapahtuvaan luovaan improvisointiin sekä soittajien väliseen mahdollisimman kuuntelevaan ja reagoivaan kommunikointiin. Yhtyeen ohjelmisto koostuu yleensä jäsentensä omista sävellyksistä, joka edustaa tyylillisesti rohkean mielikuvituksellista, herkkää ja yllättävää free jazzia. Nyt kuitenkin yhtye tekee kunniaa legendaariselle säveltäjä/rumpalille Edward Vesalalle, soittamalla hänen sävellyksiään.

Juhani Aaltonen (s. 1935 ) on maailmanluokan saksofonisti, jolle on ominaista vahva tarinankerronta sekä puhutteleva soundi. Suomalaisen jazzin legenda on monivaiheisella urallaan tehnyt aktiivista yhteistyötä mm. suomalaisen jazzin modernistien eli Edward Vesalan, Otto Donnerin, Heikki Sarmannon ja Paroni Paakkunaisen kanssa. Vuonna 1968 Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla palkittu Aaltonen on tuttu myös mm. Tasavallan presidentistä, Suhkan Uhkasta sekä UMO:sta, jonka perustamisessa Aaltonen oli mukana. Yli neljäkymmentä vuotta kestänyt ura jatkuu siis yhä vahvana ja "Junnu" tunteekin olevansa tällä hetkellä uransa huipulla.

Klaus Suonsaari (s. 1959) on yksi harvoja suomalaisia jazzmuusikoita, jolla on merkittävä kansainvälinen ura. Hän on jo 20 vuoden ajan toiminut New Yorkissa rumpalina ja säveltäjänä. Vuonna 1992 Pori Jazz Vuoden Taiteilija-palkinnolla palkittu Suonsaari on esiintynyt ja levyttänyt lukuisten kansainvälisten huippujazzartistien kuten Geri Allenin, Bob Bergin, Tom Harrellin, Joe Lovanon ja Diana Krallin kanssa. Hänen sävellyksensä "Big Foot" on levytetty Diana Krallin Stepping Out ja Niels Lan Doky Trio Montmarten Scandinavian Reminiscence CDllä. Suonsaari on myös levyttänyt omalla nimellään lukuisia levyjä, joista mainittakoon uusimmat, Klaus Suonsaari Live in Helsinki (KSJAZZ) ja Klaus Suonsaari/Frank Carlberg Fallingwater (KSJAZZ).

Mikko Iivanainen (s. 1975) tunnetaan mm. Free Control-yhtyeen perustajajäsenenä sekä mm. Kurkirku-yhtyeestä ja Johanna Iivanainen duosta. Laajan soundivalikoiman omaava kitaristi-säveltäjä on Nordic Trinityn alullepanija, jonka sävellyksiä voi kuulla myös Free Control (MPI 1998) ja Free Control II (MPI 2000) levyillä. Hän on esiintynyt mm. Ulf Krokforssin, Iro Haarlan, Raoul Björkenheim, Tom Nekljudovin ja Anders Bergcrantzin kanssa ja soittaa Loco Motifen `Penguin Beguine`-levyllä (TUM 2005. Palkittiin Jazz Emmalla vuoden 2005 parhaana kotimaisena jazzlevynä) sekä Johanna Iivanaisen levyllä (Silence 2004, Jazz Emma ehdokas). Mikko on esiintynyt kansainvälisen Tales-yhtyeen kanssa Itävallassa ja Marokossa sekä muiden yhtyeiden kanssa Ruotsissa ja Liettuassa festivaaleilla ja klubeilla.

Yhtye on julkaissut kaksi levyä: Wonders Never Cease (KSJAZZ 2006, Jazz-Emma-ehdokkuus) sekä Eternal Echoes (KSJAZZ 2008. Valittiin yhdeksi parhaista jazzlevyistä amerikkalaisella All About Jazz-sivustolla www.allaboutjazz.com).
Juhani Aaltonen -saksofoni, Mikko Iivanainen-kitara, Klaus Suonsaari-rummut

http://www.myspace.com/nordictrinity http://www.mikkoiivanainen.com/files/Nordictrinity1.jpg

10/7 €

ke 1.9.2010

Ghetto Party: Back to Basics @ Poppari
Ghetto Party - City Central Special: Back to Basics @ Poppari 20-03, K-18, Liput 4/6 (Ennakot tulevat myyntiin Levykauppa Äxään)

Suomen virallisella albumilistalla neljänneksi itsensä lyönyt Ruudolf saapuu soittamaan Asfalttisoturin viimeisen hitaan Järvi-Suomeen. Ikuinen Suomen mestari matkaa lähes vuodeksi rapakon taakse Amerikan Yhdysvaltoihin, joten kyse on "jäähyväiskiertueesta". Are on mestoilla, joten odotettavissa on Pohjois-Euroopan parasta freestyleä. http://www.myspace.com/ghettoparrty http://www.kaikkikay.com/
Illan esiintyjät: * Ruudolf & Karri Koira * http://www.monsp.com/ruudolf/ * Are * http://www.skillstreet.fi/ Korvia hivelevistä levyvalinnoista vastaavat: Yollu, Pex sekä LX-Beats

6 €

ti 31.8.2010

Chank Groove klo21.30
Marjanpoiminnan maailmanmestaruuskilpailuihin valmistautuva Chank Groove esittää soittoa Live Music Club Popparissa tiistaina 31.8. Keskinkertaisen heikkoja funk- ja grooveinstrumentaalisävellyksiä nelihenkinen orkesteri tahkoaa irvokkaan tiukalla intensiteetillä armottoman peräänantamattomasti. Energiataso on lähestulkoon naurettavan korkealla. Tänä iltana ei törkeästä musiikkihurmallisuudesta sakoteta, ei!

Lieksassa ja muissakin paikoissa hämmennystä herättänyt retkue palaa nyt kotiareenalleen kohtaamaan ja seläyttämään yhden soinnun jamibiisien salakavalat vaarat. Valitettavasti emme kuulosta yhtään enempää Hurriganesilta kuin viime keikalla, mutta kyllä nyt kannattaa saatana tulla!

"Vuoden vaskiteko" Lieksan lehti
Johannes Sarjasto, sax; Tuomas Paukku, gtr; Olli Puolakka, bas; Keijo Koskesharju, drs

3 €

la 28.8.2010

CLUB MOUSTACHE KESÄKLUBI alk 22
CY POJAT Moustache DJ´s

3 €

pe 27.8.2010

CLUB MOUSTACHE KESÄKLUBI alk. 22.00
Moustache DJ´s
Midnight Express Rogachi Cortes Kojo

3 €

to 26.8.2010

MARIAN PETRESCU Trio ja ANTTI HEERMANN klo 21.30
Maailman mainetta niittänyt huippupianisti Marian Petrescu kokoaa taas yhteen vanhan kvartettinsa ,jossa soittaa myös suomen ykkös jazzviulisti ,virtuoosimainen Antti Heermann.Luvassa huikeita versioita vanhoista jazz stankuista ,tuttu pilke silmäkulmassa,kuten veijareilla on tapana.

Ilta jota ei kannata jättää väliin,sillä Marian jättää meidät ensivuoden alkupuoliskolla muuttaessaan Amerikkaan!
piano Marian Petrescu,viulu Antti Heermann,basso Mihai Petrescu,rummut Raimo Väyrynen.

10/6 €

ke 25.8.2010

KVALDA klo21.30
Kvalda on neljän muusikon muodostama yhtye, jonka käsissä omat sävellykset, skandinaavisen kuulas jazz ja vapaa ilmaisu muovautuvat raikkaaksi ja moderniksi musiikiksi - kvartetille on omaleimaista hälventää improvisaation ja sävellysten rajoja. Vuonna 2002 perustettu Kvalda voitti pohjoismaisten välisen "Young Nordic Jazz Comets" -jazzkilpailun vuonna 2004 ja on sen jälkeen kiertänyt keikkaillen ympäri Eurooppaa sekä lukuisilla kotimaan festivaaleilla. Kvalda on julkaissut kaksi levyä: Kvalda (2004) ja Leia (2007).

Kvalda pistäytyy synnyinkaupungissaan Jyväskylässä ja "kotikentällään" Popparissa. Luvassa on uusia tuulia, mutta myös vanhaa tuttua. Tule kuulemaan!
www.kvalda.net www.myspace.com/kvalda
Aili Ikonen - laulu Antti Kujanpää - piano Jori Huhtala - basso Hanne Pulli - rummut

10 €

la 21.8.2010

Vapaat Jamit feat Marian Petrescu n. 23.00

narikka 2 €

pe 20.8.2010

ANNIE MALL klo23
"Täysiä! Täysiempää! Jyväskyläläinen annie mall vetää keikkansa tukka putkella ja naama irvessä*. Tämähän on annie mallin ensimmäinen keikka Jyväskylässä vuoteen, ettäs tiiätte! Tuon vuoden aikanahan bändi on kyhännyt aimo läjän uusia biisejä, joten livenähän ne joutaa kokemaan.
http://www.anniemall.net
Sini Peltokorpi - Laulu Rami Hirvelä - Kitara Ville Kääntä - Kitara Veli-Matti Pokela - Basso Matias Myllymäki - Rummut *mutta ei liian vakavasti"

3 €

ke 18.8.2010

NEN BROTHERS feat. Felipe Salles
Kesällä 2010 perustettu Nen Brothers yhdistää rytmejä Brasiliasta, Länsi-Afrikasta ja eurooppalaisklubien tanssilattioilta väkevään jazzimprovisointiin ja sielukkaisiin laulumelodioihin.
Erikoisvieraana yhtyeen elokuun klubikeikoilla on New Yorkissa vaikuttava brasilialaissaksofonisti Felipe Salles.
Nen Brothersin laulusolisti on tällä hetkellä Lontoossa työskentelevä nuori huippulahjakkuus Sara Sayed, sovituksista ja koskettimista vastaa Samuli Mikkonen. Läskin ja juurevan grooven takaa senegalilaisrumpali Ousseynou Mbaye.
Samuli Mikkonen - keys Sara Sayed - voc Ousseynou Mbaye - drs/perc + Felipe Salles (NYC/Sao Paulo) - sax

6/4 €

la 14.8.2010

KOULUN ALOITUS JAMIT alk.22.00
Soittimet ja äänentoisto soittotaitoisten käytössä.

nar 2 €

pe 13.8.2010

NOORA
Englanninkielistä, nuorekasta pop/rockia, biisit omia ja hyviä.

Tuolta lissää: http://www.nooramusic.fi/

2 €

ke 11.8.2010

Römppäorkesteri klo 21.30
Seinäjoen Tangomarkkinoilla 2010 huikean debyyttinsä tehnyt Römppäorkesteri esittää uutta, suomalaista fuusiotangoa. Kaipuu, intohimo, suru, toivo, suomalaisuus, monikulttuurisuus, rillumarei, yksinäisyys, siviilisaatiot, meri ja meren ranta - näistä aineksista syntyy intensiivinen kokonaisuus otsikolla "Kaipuuni tango - sukellus suomalaiseen mieleen".

Monosen ja Rautavaaran musiikki on suodatettu läpi monien musiikkityylien ja viety läpi monen metamorfoosin - alkuperäisteoksia silti syvästi kunnioittaen. Lopputuloksena saadaan musiikkia, jossa päällimmäisenä kuuluvat taidemusiikin keinovarat ja aikakäsitys, rock-musiikin voima ja kansanmusiikin ennakkoluulottomuus, mutta ennen kaikkea suomalaisen tangon ja laulelman loputon kaiho.

www.myspace.com/romppaorkesteri

6/4 €

la 7.8.2010

DOLLBY - the ultimate disco machine klo23
DOLLBY tarjoaa takuuvarmasti kannat kattoon kohottavaa jorausmusiikkia. Setistä löytyy 70-luvun diskoklassikoita ja menevimpiä kasaribiisejä, mukana myös unohtuneita helmiä jotka saavat varmasti jalan vipajamaan ja muistojen tulvan pulpahtamaan mielen sopukoihin! Tule ja viihdy!
Heidi Apponen - laulu Esko Turpeinen - kitara ja laulu Mikko Pellinen - koskettimet Ilona Laitinen - basso Jaakko Liimatainen - rummut

5/3 €

pe 6.8.2010

Collarbone klo23
Collarbone tulee, Collarbone tuhoaa!

Tule todistamaan ennenkokematon testosteronipurkaus Poppariin perjantaina ilta yhdeltätoista törkeästi alimitoitettua 5 euron korvausta vastaan! Lapsesi ja lastesi lapset tulevat kyselemään sinulta tästä keikasta suurta pelkoa ja kunnioitusta tuntien..."
Sitten promokuvia löytyy seuraavista osoitteista: http://www.samagency.fi/media/Collarbone_promo1%202010net.jpg http://www.samagency.fi/media/Collarbone_promo2%202009.jpg http://www.samagency.fi/media/Collarbone_promo2%202010.jpg http://www.samagency.fi/media/Collarbone_promo3%202010.jpg

5 €

ke 4.8.2010

Ghetto Party: Funkia & Folkia
Live: Koivuniemen Herrat & Muuan mies

Yksi Jyväskylän suosituimmista klubitapahtumista saapuu Poppariin! Rytmimusiikkiin keskittynyt Ghetto Party saapuu keskustaan laajentamalla muusiikkitarjontaansa entisestään Funkia & Folkia -iltamalla. http://www.myspace.com/ghettoparrty

Kuumia funkrytmejä tapahtumassa tarjoilee kehutun debyyttilevynsä "Sokeat johdattaa" huhtikuussa julkaissut Koivuniemen Herrat. Yhtyeen solistina toimii yksi Suomen tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin räp-artisteihin kiistatta lukeutuvava Shaka, joka tunnetaan parhaiten yhteistyöstään toisen helsinkiläisartistin Jontin kanssa. Shaka nähtiin viimeksi Jyväskylässä Jyrockissa 2008 Giant Räbätin riveissä, joten on jo aikakin saada mies Keski-Suomeen keikalle! Koivuniemen Herroihin kuuluu Shakan lisäksi Speakeasy (alttosaksofoni ja koskettimet), Kassu Kapanen (kitara), Jouni Viitala (basso) ja Jussi Peevo (rummut). http://www.myspace.com/koivuniemenherrat

Folkista vastaa kotikentällään Jyväskylässä esiintyvä Muuan mies, jonka tunnelmallisia keskikaljan huuruisia rillumareiralleja sisältänyt loistava debyyttialbumi "Tyhjyydestä tullaan" julkaistiin Helmi Levyjen toimesta vuonna 2009. Poppariin Muuan mies saapunee duo-kokoonpanolla, missä laulusta ja kitarasta vastaa Ismo Puhakka ja haitarinsoitosta Pekka Huttunen. Solistin kansainvälisistä opinnosta johtuen Popparin keikka saattaa jäädä Muuan miehen ainoaksi Jyväskylän keikaksi koko kesänä! http://www.myspace.com/muuanmies
Ennakkoliput Levykauppa X 5€

6 €

la 31.7.2010

V.O.X. &Jaakko Kiiskilä
Vietä rallijatkot Popparissa! Jyväs-stadilainen partykvartetti V.O.X saa lauantaina erikoisvieraan. Yhtye soittaa viihdyttävää pop/rock-musiikkia kolmen setin verran. Kypärä päähän ja AJA!
Carlos Vehmala (voc & gtr), Tapani Vaahervaara (voc & bs Janne Rintala (voc & keys) Antti Luukkonen (voc & drs)

5/4 €

pe 30.7.2010

V.O.X. feat, Konsta
Vietä rallijatkot Popparissa! Jyväs-stadilainen partykvartetti V.O.X. saa vieraakseen Konsta Niskavaaran. Yhtye soittaa viihdyttävää pop/rock-musiikkia kolmen setin verran. Tule ja kellota pohjat illan viimeiselle EK:lle!
Konsta Niskavaara (voc) Carlos Vehmala (voc & gtr), Tapani Vaahervaara (voc & bs Janne Rintala (voc & keys) Antti Luukkonen (voc & drs)

5/4 €

to 29.7.2010

V.O.X. feat, Konsta
Vietä rallijatkot Popparissa! Jyväs-stadilainen partykvartetti V.O.X. saa vieraakseen Konsta Niskavaaran. Yhtye soittaa viihdyttävää pop/rock-musiikkia kolmen setin verran. Nasta lautaan ja mummot hautaan!
Konsta Niskavaara (voc & gtr) Carlos Vehmala (voc & gtr), Tapani Vaahervaara (voc & bs Janne Rintala (voc & keys) Antti Luukkonen (voc & drs)

5/4 €

ma 26.7.2010

MONDAY CLUB Tuomas Paukku ja Miika Pelkonen klo21
Illassa kuullaan perinteistä jazzmusiikkia sekä soittijien omia sävellyksiä, joissa yhdistyvät pohjoismaalainen kuulaus ja amerikkalainen svengi.

Tuomas Paukku - kitara Miika Pelkonen - piano

1 €

la 24.7.2010

LAVA VAPAANA !
Baarin soittimetja PA käytössä jammailijoille.

0 €

la 24.7.2010

Ella B. & Paul Martin Duo/Juhana Iivonen 21.00
Ella B. and Paul Martin: together they are B_ella, a German songwriter Duo, playing acoustic, lyrical pop. After studying at the Liverpool Institute For Perfoming Arts Ella B. returned to Germany where the Duo released two albums ( Tracks of Heart; Notes and Sketches from my Black Book). They play their own tunes mostly, sometimes a bit jazzy, sometimes just simple songs, but always very intense. Stories, feelings and experiences put into tune, with a mean twitch to them now and then. They like to change their playlist on the go and make Standards, songs of Tom Waits, Leonard Cohen or Bob Dylan their own. They shows are affected by improvisation, changes in the program or short discussions, which instrument would be best to use for the next song (guitar, harp, piano or accordion) during which Ella B. with all the wisdom of youth brings the rather uncontrollable yet older Paul Martin back down to earth. The audience enjoys these short light moments, besides which there isn´t much to laugh about, but the listeners hold back their breath in emotion.

www.b_ella.info

Juhana Iivonen on Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka syksyllä 2009 julkaistun ensilevynsä jälkeen on kiertänyt tiiviisti Eurooppaa, konsertoiden Englannissa, Ranskassa, Hollannissa, Saksassa ja tietysti myös Suomessa. Hänen musiikista löytyy vahvoja kaikuja 60 - 70 lukujen laulutekijöiden kuten Nick Draken ja Tim Hardinin perinnöstä. Vertailukohtia löytyy myös lähempää, indie folk genren artistien, kuten Damien Ricen ja Iron & Winen musiikista.

www.myspace.com/juhanaiivonen
Ilta jatkuu vapailla jameilla.

5 €

pe 23.7.2010

HERRA MURPHY
Kitaravetoista ja groovea, suomenkielistä rockmusiikkia. www.myspace.com/herramurphy
Panu Perkiömäki-laulu Markku Rosti-kitara Saku Rajalin-kitara Mikko Hänninen-rummut Visa Ruokolainen-basso

4 €

to 22.7.2010

Tuomas Paukku Quartet
Tuomas Paukku Quartet esittää värikylläistä skandinaavista jazzmusiikkia, jossa modaalisen jazzperinteen estetiikka kohtaa modernin taidemuusiikin draamaa ja muotoja. Vuonna 2008 perustettu synerginen kokoonpano päättää kesäkiertueensa kotikonnuilleen Jyväskylään.
Tuomas Paukku, gtr Tuomo Uusitalo, pno Petri Jaakonaho, bs Touko Ruokolainen, drs

6/4 €

la 17.7.2010

JYVÄSKYLÄN KESÄ:Somethin’ Else: Jukka Eskola Quint
Somethin’ Else: JUKKA ESKOLA Quintet, JASKA LUKKARINEN Trio

Lauantain Somethin’ Else –klubilla nautitaan nuoren Suomi-jazzin esiinmarssista laajalla rintamalla. The Five Corners Quintetinkin riveistä tuttu Jukka Eskola lukeutuu maamme kirkkaimpiin jazztähtiin, eikä nimekäs yhtyeensä himmene vertailussa lainkaan. Tiukkaan 70-lukulaisesti svengaavaan, mutta nykyaikaisesti toteutettuun grooveen luottavan Eskolan tuore kvintettikokoonpano esittää ensi kertaa Jyväskylässä kehutun Walkover-albuminsa materiaalia. Tuhdin jazz-illan live-annin aloittaa Jaska Lukkarinen Trio. Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi 2009 arvostetun Lukkarisen trio on usein siellä missä suomalaisessa jazzissa eniten tapahtuu. Kesälauantain jazzkimaran täydentävät We Jazz DJ:t Matti Nives ja Timo Lassy sekä National RGB -VJ-kollektiivi. www.myspace.com/jukkaeskola www.myspace.com/jaskadrum www.somethinelse.fi Jaska Lukkarinen Trio soittaa klo 23:00- ja Jukka Eskola Quintet soittaa klo 00:30- Osta kahdenpäivän lippu 18€ (Pe ja La)
Somethin’ Else Live: Jukka Eskola Quintet, Jaska Lukkarinen Trio We Jazz DJ:t Matti Nives & Timo Lassy National RGB VJ:t

10 €

pe 16.7.2010

JYVÄSKYLÄN KESÄ: Somethin’ Else: Dalindèo
Parasta Jazzia Kesän klubeilla! Kesän ensimmäinen Somethin’ Else tarjoilee täyslaidallisen elokuvallisia jazz-sävyjä. Kansainvälisestikin noteerattu Dalindèo muistetaan brassisävyisestä jazzistaan. Nyt se on soinniltaan visuaalinen, energinen, kekseliäs ja tutun ilmava. Takuuvarmana live-esiintyjänä tunnettu kokoonpano edustaa uutta suomalaista klubijazzia parhaimmillaan ja syvällisimmillään. Somethin’ Else -klubeilta tuttuun tapaan illan annista vastaavat maamme parhaimmistoon kuuluvat DJ:t ja VJ:t. Kaksikon Matti Nives ja Timo Lassy levylautasilla autenttinen tanssilattiajazz 50-luvulta tähän päivään kohtaa lattarisävyt luoden taatusti tanssittavan rytmiannoksen illalle. Klubien visuaalisesta annista vastaa Emma-palkittu tamperelainen National RGB -VJ-kollektiivi. www.dalindeo.com www.myspace.com/dalindeo www.somethinelse.fi Dalindèo soittaa klo 23:30- Osta kahdenpäivän lippu 18€ (Pe ja La)
Somethin’ Else Live: Dalindèo We Jazz DJ:t Matti Nives & Timo Lassy National RGB VJ:t

10 €

su 11.7.2010

Karri Luhtala Trio feat. Valeria Rinaldi klo19!!!!
Keikka alkaa jo klo19!!!!!

Karri Luhtala on Roomassa asuva suomalainen jazzpianisti. Hän tulee trionsa sekä laulaja Valeria Rinaldin kanssa Poppariin esiintymään. Tarjolla on omia sävellyksiä, joissa kuuluvat sekä pohjois – ja eteläeurooppalaiset vaikutteet sekä amerikkalainen jazzperinne.

Valeria Rinaldi – laulu (Italia) Karri Luhtala – piano (Suomi) John B. Arnold – rummut (Usa) Ron Seguin – kontrabasso (Kanada)

6/4 €

su 11.7.2010

Jalkapallon MM-Loppuottelu
Kuva jättiscreeniltä ja PA ääni

vap €

la 10.7.2010

Jalkapallon MM-Pronssiottelu
Ottelu katsotaan jätti-screeniltä PA-äänin!

Ilta huipentuu CLUB MOUSTACHE KESÄKLUBIIN!

"Hot Fun in the Summertime" Klubille liput 3€!

- €

la 10.7.2010

CLUB MOUSTACHE KESÄKLUBI
"Hot Fun in the Summertime"
"Club Moustache järjestetään ensimmäistä kertaa viikonloppuna ja tarjolla on taas laadukas kattaus soulia, discoa ja kaikkea mahdollista muuta kiinnostavaa musiikkia. Musiikista vastaavat Moustachen omat dj:t." Liput 3e/päivä

3 €

pe 9.7.2010

CLUB MOUSTACHE KESÄKLUBI
"Hot Fun in the Summertime"
"Club Moustache järjestetään ensimmäistä kertaa viikonloppuna ja tarjolla on taas laadukas kattaus soulia, discoa ja kaikkea mahdollista muuta kiinnostavaa musiikkia. Musiikista vastaavat Moustachen omat dj:t." Liput 3e/päivä

3 €

ma 5.7.2010

Monday Club @ Eeva Louhivuori
Liput maksetaan tilausten yhteydessä

1 €

la 3.7.2010

VAPAAT JAMIT
Lava ja soittimet soittotaitoisten käytössä.

vapaa €

pe 2.7.2010

HAVA
Hava on jyväskyläinen bändi, joka soittaa vaihtoehtoista pop-, jazz-, rock- ja trip hop vaikutteista musiikkia artisteilta, kuten: Fiona Apple, Cibelle, Sting, Feist ja Portishead. Bändi on perustettu vuonna 2009. Havassa musisoivat: Eeva Heikkonen-laulu, Aaro Laitinen-piano, Samuli Erkkilä-kitara, Simo Kärki-basso, Joona Vainikainen-rummut.
LIPPU SISÄLTÄÄ NARIKAN!

2 €

ma 21.6.2010

Monday Club @ TAIPALE DUO klo21
Tunnelmallista ja omaleimaista uutta musiikkia.
www.myspace.com/luonnoksia
Markus Väisänen (Ahjo, Frank)- kitara ja Kalle Ylitalo (Stringpurée Band, Sara Sayed) - basso

2 €

la 19.6.2010

SPUTNIK @ KOIJARIT
Sputnik ja koijarit

” –Onko tuo Sputnik?”

” –Ei, se on tähti.”

Sputnikin vulgaari ja väkivahva esiintyminen on vakuuttanut jo monet. Tällä kertaa he tuovat mukanaan myös vahvistuksia; siinäpä mylly, jossa alkaa niin nuoren Mintun kuin vanhemmankin Topin jalka vippaamaan.

5 €

pe 18.6.2010

Party Fever
Ladies and gentlemen! The Party Fever has landed on Jyväskylä! Tämä helsinkiläinen härskiin Minneapolis-soundiin erikoistunut kreisibailu bändi pistää jokaisen jalan vipattamaan kuopuksesta väinämöiseen! Jyväskylä-keikkaneitsyytensä menettävän bändin suurimpana vaikuttajana on Minneapolis-soundin kärkinimi Morris Day & The Time.
The nasty motha fucka playas are: Heini "Spanky" Ikonen - voc & bädi Tuuli "Windy" Ikonen - voc & bädi Joonas "Doctor Funk" Kaikko - drs Janne "Darth Vader" Björkroth - keyb. Joona "Ultimate Producer" Björkroth - gtr Janne "Leiska" Viitanen - bass
Showtime 23.30 ja sisään maksaa vaan 5/3€. So put your dancing shoes on and get your butt over here!
Ain´t nobody bad like us! Uuu somebody slap me!

5/3 €

to 17.6.2010

Jazz and Fly Fishing
Groovahtavaa jazzia (kitara, piano/rhodes, kontrabasso, rummut), Fi/SWE/NO

Jazz ja perhokalastus - mikä niitä yhdistää? Ensisilmäyksellä ei juuri mikään, kunnes Jazz & Fly Fishing, näille kahdelle omistettu yhteispohjoismainen konsepti käynnistyi kesällä 2009. Joona Toivasen ja kolmen muun nuoren pohjoismaisen huippujazzmuusikon muodostama kvartetti on kiertänyt perhokalastuksen ja jatsin merkeissä ympäri Pohjoismaita soittaen ja kalastellen niin suurilla festivaaleilla, pienillä jazzklubeilla kuin arktisilla tuntureillakin.

Tämä suorastaan eeppinen taival tallennettiin musiikkia, kalastusta ja road-trip-henkeä yhdistäväksi tv-sarjaksi, jota on nyt mahdollista päästä näkemään Popparissa yhtyeen konsertin yhteydessä 17.6. Tv-dokumenttisarjan ennakkokatselmuksen jälkeen on luvassa svengaavaa modernia jazzia, kun yhteispohjoismainen Jazz & Fly Fishing -orkesteri nousee lavalle. Popparissa tullaan kuulemaan uusia kappaleita myöhemmin tänä vuonna ilmestyvältä levyltä. Jazz & Fly Fishing Keikka & Dokumentti katselmus: Klo 19:30 Tv-dokumenttisarjan ennakkokatselmus 
 Klo 21:30 Jazz & Fly Fishing band Tutustu www.jazzandflyfishing.com
Jazz & Fly Fishing Band: Joona Toivanen, piano
 Håvard Stubø, kitara Fredrik Hamrå, rummut
 Tapani Toivanen, basso Jazz & Fly Fishing muutti nimensä 2010 (entinen nimi: Tight Lines Quartet )

7/5 €

ti 15.6.2010

Säilynoja/Perämäki -lauluja vähän sieltä sun täält
Pop, soul ym. kappaleita menneeltä sekä nykyiseltä ajalta tulkittuna laulun ja kitaran voimin.

2 €

ma 14.6.2010

Monday Club @Strinpurée Band
jäsenet:
Senni Eskelinen - electric kantele, Niko Votkin - drums ja Kalle Ylitalo - bass

2 €

la 12.6.2010

RADIO WIVES ja STREET ROVERS KLO22.30
Helsinkiläinen Radiowives ja itäsuomalainen Street Rovers kiertävät kesäkuussa Etelä-Suomea.- Euroopan-kiertueemme typistyi tällaiseksi tuhkapilven vuoksi, yhtyeet selittävät.

garage/punk/rock

www.suezine.fi
Radio wives Hanna : laulu, Sami : kitara, Antti : rummut ja Ahti : basso Street rovers union: Räpö - Basso, Karre - Kitara, Jamo - Rummut, Timppa - Koskettimet, Teuvo - Laulu ja kitara

narikka €

pe 11.6.2010

Haavisto&Savela duo 22.30
Luvassa Matias Haaviston tuotantoa ja muutamia covereita. Tämä duo on hionut akustishenkisen ilmaisunsa niin innovativiiseksi, että paatuneimmankin popparikävijän kannattaa heristää korviaan!!
Matias Haavisto: Laulu, Kitara Juha Savela: Kitara

4/2 €

to 10.6.2010

A TRIBUTE TO HOWLIN´WOLF
Suuren bluessuden satavuotissynttäribileet Popparissa Legendaarisen ulvovan suden, Chicago bluesin mestarin, Howlin’ Wolfin syntymästä tulee kuluneeksi tasan sata vuotta kesäkuun 10. päivä. Jyväskyläläinen bluesyhdistys Blues Live! Ry kunnioittaa Howlin’ Wolfin muistoa pitämällä kyseisenä päivänä konsertin, jossa viisi paikallista yhtyettä esittää ainoastaan Wolfin levyttämiä kappaleita. Kitaristi, huuliharpisti ja laulaja Howlin’ Wolfin tuotanto on innoittanut monia maineikkaita blues – ja rockartisteja ja –yhtyeitä kuten Rolling Stones ja Doors. Satavuotissynttärijuhlissa esiintyvät Howlin’ Wolfin kappaleesta nimensä saanut sähköinen Midnight Moaners, hypnoottinen rämebluestrio Swamp Boogie, tyylitietoinen ja taitava Boogie Chillen, akustinen Rattlesnake Daddies ja eläimellinen Tiger Men. Konsertissa kuullaan muun muassa seuraavat ikimuistettavat kappaleet kuten, “Smokestack Lightning”, “Spoonfull”, “Evil”, Killing Floor” ja “Wang Dang Doodle”. Sen lisäksi kuullaan myös harvinaisempia helmiä kuten “Oh Red”, “I’ve Been Abused”, “I’ll Be Around” ja “Mr. Airplane Man”. Konsertin alullepanija on Blues Live! ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja Hessu Heinonen, jolle Howlin’ Wolf on aina ollut vuodesta 1965 tärkein bluesartisti. Konsertti järjestetään Jyväskylän keskustassa sijaitsevassa ravintola Popparissa. Liput konserttiin maksavat 7 euroa.

(Lisätiedot: Blues Live! ry:n puheenjohtaja Hessu Heinonen 044-5801369, www.blueslive.net, sieltä löytyy linkit bändien omille sivuille)
Midnight Moaners Swamp Boogie Boogie Chillen Rattlesnake Daddies Tiger Men

7/5 €

la 5.6.2010

Soul Shakedown ´67
Soul Shakedown ´67 –soulshow lataa vanhoja mutta ajattomia soul- & funk-klassikoita vastustamattomasti suoraan tanssihaluisen yleisön groove-hermoon !

Soul Shakedown ´67 on verrattain tuore kokoonpano kotimaisella soul-taivaalla; yhtye on perustettu v. 2009. Vahvasti keskisuomalaisen ryhmän jäsenillä on kuitenkin useamman vuosikymmenen kokemus rytmimusiikin parissa. Keikkapaikat ovat tulleet tutuiksi aina New Yorkin pikkuklubeista Venäjän urheiluhalleihin, ja Keski-Euroopan festivaaliareenoilta koti-Suomen tanssilavoille ulottuen.

Bändin keikat ovat tanssittavan rytmimusiikin juhlaa soul-klassikkoja sekä harvinaisempia funk- ja groove-helmiä yhdistellen. Repertuaarissa ovat edustettuna mm. The Meters, James Brown, Otis Redding, Solomon Burke, Wilson Pickett, Marvin Gaye, Temptations, Dyke & Blazers,...
Soul Shakedown:in lämpimän muhkea soundi periytyy suoraan reilun 40:n vuoden takaa - ajalta jolloin autot olivat rautaa ja soittimet puuta!
Kokonaisuuden kruunaa solisti Maku Tuomisen vertaansa vailla oleva soul-tulkinta, yhdistettynä tarvittaessa jopa 4-äänisiin lauluharmonioihin vanhan soul-perinteen mukaisesti.
Maku Tuominen - laulu
Mikko Mäkelä - Hammond-urut, piano & laulu
Heikki Hakkarainen - kitara & laulu
Juha Salonen - rummut & laulu
Jaska Prepula - basso & laulu

5/3 €

pe 4.6.2010

Soul Shakedown ´67
Soul Shakedown ´67 –soulshow lataa vanhoja mutta ajattomia soul- & funk-klassikoita vastustamattomasti suoraan tanssihaluisen yleisön groove-hermoon !

Soul Shakedown ´67 on verrattain tuore kokoonpano kotimaisella soul-taivaalla; yhtye on perustettu v. 2009. Vahvasti keskisuomalaisen ryhmän jäsenillä on kuitenkin useamman vuosikymmenen kokemus rytmimusiikin parissa. Keikkapaikat ovat tulleet tutuiksi aina New Yorkin pikkuklubeista Venäjän urheiluhalleihin, ja Keski-Euroopan festivaaliareenoilta koti-Suomen tanssilavoille ulottuen.

Bändin keikat ovat tanssittavan rytmimusiikin juhlaa soul-klassikkoja sekä harvinaisempia funk- ja groove-helmiä yhdistellen. Repertuaarissa ovat edustettuna mm. The Meters, James Brown, Otis Redding, Solomon Burke, Wilson Pickett, Marvin Gaye, Temptations, Dyke & Blazers,...
Soul Shakedown:in lämpimän muhkea soundi periytyy suoraan reilun 40:n vuoden takaa - ajalta jolloin autot olivat rautaa ja soittimet puuta!
Kokonaisuuden kruunaa solisti Maku Tuomisen vertaansa vailla oleva soul-tulkinta, yhdistettynä tarvittaessa jopa 4-äänisiin lauluharmonioihin vanhan soul-perinteen mukaisesti.
Maku Tuominen - laulu
Mikko Mäkelä - Hammond-urut, piano & laulu
Heikki Hakkarainen - kitara & laulu
Juha Salonen - rummut & laulu
Jaska Prepula - basso & laulu

5/3 €

ti 1.6.2010

Las Chicas y Salsa Orkidea klo 21
Monihenkinen rytmikäs soittoryhmä ja tanssivat laulajat vievät teidät kuumiin latinorytmeihin klo 21 lähtien. Jalkojen vispaamista ja lantion liikettä ei siis voi välttää! Bombabombaa!

vap €

ti 1.6.2010

NOSTRACAMPUS EFFECT esittää heavy-klassikoita
ammattiopiston heavy-työpaja klo 19.00
Suvi Uura: voc Kaisu Koivisto: voc Samuli Erkkilä: gtr Ari Kauppinen: gtr Tuukka Jurkka: gtr Jyri Paronen: drums Olli-Pekka Puolakka: Bass

vap €

ma 31.5.2010

MONDAY CLUB@Johanna Rantala & Joni Saukkoriipi KLO

1 €

su 30.5.2010

Home Junior, Hey Heather, Tuhkalehto klo18
AKUSTINEN ILTA HUOM. ALKAEN KLO 18.00.
Home Junior

Jyväskylän Palokassa syntynyt Home Junior on pirteä poikkeus muuten niin ankeassa suomalaisessa rock-maailmassa. Viime vuonna julkaistu Christine’s Road oli yksi parhaita ja huonoiten myytyjä kotimaisia albumeita 2009. Yhtye työstää kevään ajan uutta levyään joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Tämä keikka on harvoja mahdollisuuksia nähdä Home Junior intiimissä ja iisissä meiningissä.
http://www.myspace.com/homejunior Hey Heather

Helsingissä syksyllä 2008 perustettu Hey Heather kierrättää niin monta kertaa hyväksi havaittuja popkaavoja, sekä lisää sekaan punkin energisen lähestymistavan kasatessaan musiikkinsa noin kolmeminuuttisiksi kokonaisuuksiksi. Yhtye julkaisee debyyttisinglensä kesän aikana ja levy seuraa perässä vuoden loppupuolella! Popparissa Hey Heather esittää tulevan levyn materiaalia akustiseen muotoon riisuttuna joten miten muka voisi paremmin viettää sunnuntai-iltaa???
http://www.myspace.com/heyheatherband Tuhkalehto

Tuhkalehto on Jyväskyläläinen bändi jonka toisen levyn ensimmäinen single "Routaa raajoissa" -julkaistiin 27.4.2010. Popparissa Tuhkalehto nähdään akustisella duo special keikalla.
Tsekkaa Routaa raajoissa musiikkivideo: http://www.youtube.com/tuhkalehto
Lataa Mp3 sinkut ilmaiseksi: http://www.tuhkalehto.com

4 €

la 29.5.2010

FunKlub: Hi-Q & DJ Chris Robin 22-04
FunKlubin kevätkauden viimeistelee jyväskyläläis-helsinkiläinen HI-Q, joka nousee Popparin lavalle tällä kertaa kvartettina.

Solisti Heini Ikosen luotsaama Hi-Q on funk & soul -musiikkiin erikoistunut kokoonpano. Heini on noussut suomalaisten musiikkipiirien tietoisuuteen vahvaäänisenä soullaulajana, jonka soundi vetää vertoja maailmanluokan tähdille. Koskettimissa loistaa jälleen Miika Pelkonen, jolla on myös omaa nimeään kantava jazztrio. Groovea ovat luomassa komppikaksikkona basisti Pete Jaakonaho ja rumpali Jaakko Tabell.

Bändi esittää vanhoja alan klassikoita sekä uudempiakin helmiä vakuuttavasti ja verevästi. Ohjelmisto sisältää funkahtavaa tanssilattiamateriaalia aina blaxploitaatio-revityksistä sielukkaimpiin tulkintoihin.

FunKlubin vakio-dj Chris Robin lämmittää tanssilattian läpileikkauksella funkin, soulin ja klubijazzin maailmaan.

Heini Ikonen – laulu; Petri Jaakonaho – basso; Miika Pelkonen - koskettimet; Jaakko Tabell – rummut

7/5 €

pe 28.5.2010

Classic Rock Band
Classic rockia mm. artisteilta Toto, Boston, Marillion.
Janne Oksanen - laulu, kitara Matti Kärävä - kitara, laulu Esko Turpeinen - rummut, laulu Niko Saloheimo - koskettimet, laulu Petri Mutikainen - basso

5 €

to 27.5.2010

Milbert
MILBERT on soittajilleen vapaiden äänten areena. Musiikillinen laaja-alaisuus ja kokeilunhalu lyövät kättä groovefiksaatiolle, jonka pakottamana MILBERT näyttää yhä uudestaan ajautuvan improvisatoriseen funk-rymistelyyn. MILBERTin keikalla kuullaan rouheita sovituksia ja omia sävellyksiä. Sampo Hankama kitara/laulu, Antti Kettunen fonit, Leevi Pukki basso, Miikka Raeniemi rummut.

3 €

ke 26.5.2010

MARIKA PAASO ACOUSTIC
Olemme selanneet amerikkalaista laulukirjaa ja valinneet sieltä kappaleita mm. Bonnie Raittilta, Patti Scialfalta, Leonard Cohenilta, Alison Kraussilta, Jackson Brownelta ja Suzanne Vegalta. Toki mukaan mahtuu Mary Coughlania (IRL) ja John Lennoniakin (GB). Sävyiltämme ammennamme niin folkin, rockin, bluesin kuin countrynkin maailmoista.
Marika Paaso (laulu), Sakari Rautiainen (akustinen kitara, mandoliini), Timo Östman (akustinen kitara, dobro, taustalaulu).

4/3 €

ti 25.5.2010

Jättedålig klo22.30
Jättedålig soittaa ja laulaa Ultra Bran musiikkia. "Menet niiden luokse ja itket ja kuuntelet"
yhteislippu illan keikoille 3 euroa!
Laulu: Annulotta Kulhomäki, Anni Matilainen, Kaisa Kokko, Touko Raatikainen, Joonas Marjanen, Panu Ukkonen Kerkko: Anniina Räsänen Joel: Ari Kauppinen Tommi: Panu Ukkonen, Joonas Marjanen Antti: Viljo Rissanen sekä sattumanvaraiset torvet, perkussiot ja synajouset

yhteisl.3 €

ti 25.5.2010

SYDÄNTEN PUNAISET ARMEIJAKUNNAT klo21
SYDÄNTEN PUNAISET ARMEIJAKUNNAT esittävät Agit prop-yhtyeen tuotantoa alkuperäisiä sovituksia kunnioittaen. Konsertissa raikuvat laulut vapaudesta, taistelusta ja tasa-arvosta! Tule viettämään iltaasi veljeyden hengessä!
Yhteislippu illan keikoille 3 euroa!
Laura Kangastalo, laulu Elina Lautamäki, laulu Jemo Kettunen, laulu Janne Salmenkangas, laulu Maritta Manner, koskettimet Jukka Väisänen, basso Keijo Koskenharju, rummut Touko Raatikainen, pasuuna ja perkussiot Ville Huovinen, saxofoni Jaakko Peltonen, kitara

yhteisl.3 €

ma 24.5.2010

JAO:n perusopetuksen oppilaat klo 19.00

vap €

ma 24.5.2010

MONDAY CLUB@Jukka Karjalainen KLO21

1 €

la 22.5.2010

No Sweat klo 22.30
Yhtyeen blues- ja rock-pitoinen ohjelmisto koostuu cover-kappaleista, joita ovat tuottaneet mm. Joe Bonamassa, Stevie Ray Vaughan, Deep Purple, Kenny Wayne Shepherd, Cream. Näitä legendaarisia virtuooseja tulkitaan No Sweatin omaan tinkimättömään tyyliin.
Pekka Heikkinen (laulu, kitara), Juha-Matti Parkkinen (koskettimet), Matias Setälä (rummut), Juha Tolvanen (basso).

2 €

pe 21.5.2010

Laura Sippola &Tuki klo 22.30
Kun Laura Sippola, Peter Engberg, Tuure Koski ja Kepa Kettunen nousevat lavalle, tapahtuu aina jotakin taianomaista. Runollis-dokumentaristiset tarinat ja rukiiset sävellykset hehkuvat legendaaristen soittajien tähdistössä, jonka laulaja-pianistina Sippola säteilee. Kolmannen albumijulkaisunsa taitteessa timanttinen kvartetti yhdistää rockin ja jazzin suomenkieliseen lauluntekijä-traditioon tavalla, joka on ainutlaatuinen. Laura Sippola &Tuki riemastuttaa ja tuo hyvää tuulta, eikä päästä yleisöä hymyn häivähtämättä.

www.laurasippola.com
Laura Sippola - laulu & piano Peter Engberg - kitarat Tuure Koski - basso Kepa Kettunen - rummut

7/5 €

to 20.5.2010

Marian Petrescu Trio klo21.30
Klassinen Jazziksi: Brahms, Rahmaninoff, Greeg, Bizet.....
Marian Petrescu-pno Mihail Petrescu-bass Raimo Väyrynen-drs

10/5 €

ke 19.5.2010

Kim Curly Band ja Bai Kamara Jr. 21.30
Kim Curly Band: Helsinkiläinen Kim Curly Band on jalostanut 70-lukuvaikutteista singer-songwriter- rockiaan jo vuodesta 2004. Maaliskuussa julkaistu single “Passerby” sai hyvin radiosoittoa sekä Ylex:llä että Radio Helsingissä, ja jo ennen virallisia julkaisuja yhtyettä on taltioitu mm. Hollywood-elokuvan soundtrackille.

Toukokuussa julkaistavalla Kim Curly Bandin debyytti-CD:llä on yhdeksän kappaletta americanan sävyttämää poprockia. Kaikki kappaleet ovat keulamies Kim Curlyn käsialaa. Yhtye ei hylkää historiaa, vaan levyllä vanhan liiton traditio Jackson Brownesta Tom Pettyyn lyö sujuvasti kättä Ryan Adamsin uuden sukupolven vaihtoehtorockin kanssa.

Toukokuussa yhtye kiertää keikkailemassa ympäri Suomea. Loppukesästä onkin sitten vuorossa lisää esiintymisiä, mm. Ranskassa.

Bai Kamara Jr.:
Bai Kamara Jr. on kotoisin Sierra Leonesta ja asustaa nykyisin Brysselissä. Itse hän kuvailee musiikkiaan jazziin ja bluesiin kiedotuksi souliksi. Vaikutteita hän on saanut muun muassa Stingiltä, Curtis Mayfieldilta, Bob Marleylta ja Marvin Gayeltä. Bain kappaleet heijastavat hänen monikulttuurista taustaansa. Kappaleissa on kuultavissa paljon vaikutteita Afrikassa vietetystä nuoruusajasta, ja Euroopassa eletyt vuodet ovat myös jättäneet jälkensä musiikkiin. Ihmisoikeusasiat sekä poliittinen ja yhteiskunnallinen kritiikki ovat kuultavissa hänen teksteissään, ja näihin aiheisiin pureutuu myös maaliskuussa ilmestynyt albumi Disposable Society.

5/3 €

ma 17.5.2010

Essi Niemisen näyttökonsertti klo19
Rummut: Essi Nieminen Laulu: Maiju Kuusinen Kitara, laulu: Micael Mäenpää Kitara: Mauri Syrjälä Basso: Ville Simola Koskettimet: Ella Toivanen Lyömäsoittimet: Arttu Kosonen Trumpetti ja saksofoni: Oula Karppinen (puhaltajia saattaa tulla vielä lisää) Huilu (yhdessä biisissä): Katri Koivisto

0 €

ma 17.5.2010

MONDAY CLUB@Sanna Pääkkönen KLO21
Poison Ivy Knocks on Wood And goes Dancing in the Street `cause she`s got no Reason of being a Stepping Stone. The Old Country inspires her and she shouts "Rescue Me and I Will Survive!" She turns on her Smooth Operator and invites Eleanor Rigby for a nice cup of tea.
Sanna Pääkkönen - laulu Heikki Halonen - kitara

1 €

la 15.5.2010

BLUES LIVE@SPRINGTIME BLUES klo22.30
mm. LAZY LESTER (USA)

10/8 €

pe 14.5.2010

FINNGIPS HUOM! klo21
Finngipsin ohjelmisto on laaja ja siihen sisältyy unkarilaisesta czardas- musiikia, mustalaismusiikkia, suomalaista ja argentiinalaista tangoa sekä elokuva ja viihde musiikkia.
Eeva Okasala, viulu Sami Varvio, harmonikka Tuomas Lehto, kitara Tuomo Kinnunen, kontrabasso

4/2 €

to 13.5.2010

HAVA klo21
Hava on jyväskyläinen bändi, joka soittaa vaihtoehtoista pop-, jazz-, rock- ja trip hop vaikutteista musiikkia artisteilta, kuten: Fiona Apple, Cibelle, Sting, Feist ja Portishead. Bändi on perustettu vuonna 2009.
Havassa musisoivat: Eeva Heikkonen-laulu, Aaro Laitinen-piano, Samuli Erkkilä-kitara, Simo Kärki-basso, Joona Vainikainen-rummut.

vap €

ke 12.5.2010

Suvi Uura Päättökonsertti klo19
”Night songs” – Suvi Uuran päättökonsertti klo 19

Suvi & The Sandman vie kuulijat öisiin maisemiin ja tunnelmiin. Unimaailmaa, höyhensaaria, unettomia öitä ja välillä sitä riipivän ihanaa rakkautta. Konsertissa kuullaan kappaleita muun muassa Björkiltä, Deep Purplelta ja Aretha Franklinilta. Setissä on mukana myös Suvin omaa tuotantoa.


Rummut ja perkussiot: Keijo Koskenharju ja Sari Kujala Koskettimet: Atte Kivimäki Kitarat: Ari Kauppinen ja Samuli Erkkilä Basso: Panu Ukkonen Puhallinsektio: Touko Raatikainen, Joonas Tuhkanen, Johannes Sarjasto, Panu Ukkonen ja Laura Kangastalo Jouset: Emmi Tauriainen ja Iida Hirvola.

vap. €

ke 12.5.2010

Kelijonlahti 2 klo22
Keljonlahti 2 is a result of collaboration of ZubkerMan project and Henri Lindstrom. Live electronic improvization music with elements of IDM, glitch, down tempo, minimalism and trance.

Zubkerman - electorobalalaika, flutes, harmonica, computer, samplers, processors of effects, sensor synthesizers. Henri Lindstrom - synthesizers, sampler, drums, glockenspiel, computer and special guest from Russia Sergey Kruglyakov - bass, sampler

www.myspace.com/zubkerman www.myspace.com/henrilindstrom

start 22.00 enter - 5 and 3 for students

6/4 €

ti 11.5.2010

Antti Viljamaa klo19, Kaisa Perälä klo21
TUTKINTO ILTA: Kaisa Perälän päättökonsertti klo 21.00

One way or another... Tervetuloa kuuntelemaan loistavia muusikoita ja samalla kannustamaan Perälä voitokkaasti kohti opintojensa loppusuoraa. One way or another, tästä periaatteesta peruspohjalainen ei luovu edes päättökonsertin vuoksi! Niin, eikä maksa mitään! Kaisa Perälä - laulu Suvi Vikman - laulu Maija Perälä - laulu ja saksofonit Miika Pelkonen - pianot Esa Perämäki - kitara Pietu Lias - kitara Tuomo Huusko - basso Mikko Hotakainen - rummut

vap €

ma 10.5.2010

MONDAY CLUB@Elina Lautamäki & Matias Haavisto
Klo 21
BEST OF THE BEST

Elina ja Matias viimeistä kertaa maanantai-klubilla! Luvassa musiikkia matkan varrelta, eli melkein mitä vaan. Hyvällä tuurilla pääset itse toivomaan! Liput tuttuun tapaan yhden euron, tule viettämään iltasi loistavassa seurassa...

Elina - laulu, huilu, piano Matias - kitara, laulu

1 €

ma 10.5.2010

JAO:N perusopetuksen laulajat klo19

vap €

la 8.5.2010

YKSITYISTILAISUUS 17-21.30 sisätiloissa
Terassi palvelee

- €

la 8.5.2010

Räisänen & Lias klo22.30
Räisänen&Lias Band. Covereita mm. Artisteilta: Jimi Hendrix- Robben Ford- Cream- Heikki Silvennoinen- Jeff Healey.... Liput: 3/5€
-Juha Räisänen voc. gtr. -Pietu Lias gtr. -Mikko Pellinen b. -Happi Leppänen dr.

5/3 €

pe 7.5.2010

Räisänen & Lias klo22.30
Räisänen&Lias Band. Covereita mm. Artisteilta: Jimi Hendrix- Robben Ford- Cream- Heikki Silvennoinen- Jeff Healey.... Liput: 3/5€
-Juha Räisänen voc. gtr. -Pietu Lias gtr. -Mikko Pellinen b. -Happi Leppänen dr.

5/3 €

to 6.5.2010

CARAHCA / Eero Nurmelan päättökonsertti klo23
Carahca on syksyllä 2007 perustettu, perinteisestä bluesrock-triosta sittemmin paikoin progahtavaksi retrorock-kvartetiksi kasvanut jyväskyläläisyhtye. Pääosin päällepäsmärinsä, kitaristi-laulaja Eero Nurmelan biisimateriaalista koostuva ohjelmisto on tunnelmallista, tarttuvaa, hauskaa ja rytmikästä musiikkia, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita - tai toisena ääripäänä raakoja, katkeransuloisia tunteita. Turhan kikkailun yhtye jättää tosin suosiolla muille, ja keskittyy viestinsä perillemenoon lähinnä Jaakko "Turbo" Tabellin lyömättömän grooven, Hannes "Pörri" Juutilaisen rouheiden urkusoundien ja Tatu "Tatti" Santaniemen pulskean Precision-bassottelun pohjustamana. Fiiliksellä, tottakai.

Torstaina 6.5. kuultava reippaan tunnin konsertti toimii samalla Eero Nurmelan konservatoriomuusikkouden loppujuhlana. Toisin kuin kappaleessaan "Drinks on me", hän ei silti tarjoa koko Popparille kierrosta. Sen sijaan Carahca tarjoilee rokkia sydämen kyllyydestä ensimmäisestä soinnusta aina viimeisiin nuotteihin asti.

Mikäli yhtyeen ensi-EP ehtii valmistua ajallaan, sitä saa paikan päältä sopivaksi katsottuun hintaan.

vap €

to 6.5.2010

Miikka Mäkitalo Päättökonsertti klo20
melodista triojazzia
Hilkka Louhivuori piano. Siiri Partanen summut, Miikka Mäkitalo basso

vap €

ke 5.5.2010

Dead By You klo21.30
Jan-Peter Saarimäki - laulu Arttu Ruotsalainen - kitara Elias Kahila - sello Jokke Pulkkinen - basso, laulu Mikko Hänninen - rummut

www.deadbyyou.com

5/3 €

ti 4.5.2010

Sanna Pääkkösen Päättökonsertti klo20
One Fine Day...Music of Carole King Sanna Pääkkösen päättökonsertti Tervetuloa kuuntelemaan setillinen hyvän mielen musiikkia!
Sanna Pääkkönen - laulu Outi Jussila - piano Heikki Halonen - kitara Aimo Hedman - basso Juuso Raatikainen - rummut Piia Säilynoja - taustalaulu Elina Lautamäki - taustalaulu Suvi Vikman - taustalaulu Ohjaus Maija Hapuoja Konsertti alkaa noin kello 20.00. Vapaa pääsy!

vap €

ma 3.5.2010

MONDAY CLUB@Jukka Karjalainen KLO21

1 €

la 1.5.2010

Spanky, Wanky&The Funksearchers w/ DJ Chris Robin
KEIKKA ALKAA DJ:n OSALTA klo22,LIVE klo23

Myöskin takuuvarma bilebändi Spanky, Wanky & The Funksearchers tykittää vanhoja klassikoita ja uusia helmiä vakuuttavan verevästi. Luvassa tiukkaa tanssilattiavääntöä; mustaa rytmimusiikkia, latinovaikutteista poppia sekä tietysti funkkia, soulia ja discoa. Illan bändiä lämmittelee sielukkaalla selektiollaan DJ Chris Robin.
www.myspace.com/spankywankyfunksearchers
Heini Ikonen, Konsta Niskavaara, Matias Haavisto, Miika Pelkonen, Juha-Matti Rautiainen, Hannu Leppänen, Jussi Kosonen, Heikki Pola, Aki Vänskä

7/5 €

la 1.5.2010

Vappupäivän vapaat jamit klo14-19
MUUSIKOT HUOM!:Perinteinen VappubrunchBrutal tarjolla jammailijoille klo14, niin pitkään kuin ruokaa riittää. BRUNCH-NOUTOPÖYTÄ MUILTA 10€/HLÖ. Kuohuviini lasi 3,60€!!!!!

0 €

pe 30.4.2010

Hi-Q w/ DJ Chris Robin klo22
Takuuvarma bilebändi Hi-Q tykittää vanhoja klassikoita ja uusia helmiä vakuuttavan verevästi. Luvassa tiukkaa tanssilattiavääntöä; mustaa rytmimusiikkia, latinovaikutteista poppia sekä tietysti funkkia, soulia ja discoa. Illan bändiä lämmittelee sielukkaalla selektiollaan DJ Chris Robin.
Heini Ikonen, Miika Pelkonen, Joona Hasan, Petri Jaakonaho, Tuomas Rauhala

7/5 €

to 29.4.2010

HARMAJA klo21.30
Harmaja

Harmaja on Charon ja Northern Kings - yhtyeiden vokalistina tunnetun JP Leppäluodon suomenkielinen projekti, joka sai alkusysäyksen kolmisen vuotta sitten Nick Cave and The Bad Seeds-covereiden soittelusta kaveriporukalla. Harmajaksi nimetty ryhmä nauhoitti viime kesäkuussa Raahen Ilolinnassa kymmenen monisävyistä rock-kappaletta, joista 9 päätyi ensi vuonna julkaistavalle albumille.

Notkahdus suomenkieliseen, melodiseen ja melankoliseen musiikkiin oli laulaja JP Leppäluodolla tapahtunut jo vuosia aikaisemmin. Kitaran ja pianon avustuksella sävelletyt muutamat kappaleet sekä ympärille löytyneet samanhenkiset ihmiset konkretisoituivat lopulta yhtyeeksi - Harmajaksi.

"Omia sanoituksiani halusin täydentää vielä Saima Harmajan teksteillä luettuani runoilijan päiväkirjoja ja runoja. Huomasin runojen liikkuvan samoissa tunnelmissa kuin mihin olin itsekin alitajuisesti teksteilläni pyrkinyt, hänelle se maailma taisi kuitenkin avautua henkilökohtaisemmin kuin minulle...", kertoo JP kappaleiden sanoituksista.

Harmajan rikkaus on erilaisista taustoista tulevat, keskenään hyvin eri-ikäiset soittajat sekä musiikin inhimillisyys ja hiomattomuus: kaikki soittamisesta tulevat rahinat ja rohinat ovat päässeet albumille mukaan. Musiikin juurevuus haluttiin säilyttää loppuun saakka, eikä käytössä ollutta satavuotiasta pianoa saanut missään tapauksessa virittää kesken studiosessioiden!

www.myspace.com/harmajaraahe

7/5 €

ke 28.4.2010

Jkl:n ao:n Pop/rock-työpaja

vap €

ti 27.4.2010

Iida Nurmela D-tutkintokonsertti Pop/Jazz-laulussa
Tutkinto alkaa klo 19

vap €

ma 26.4.2010

MONDAY CLUB@Elina ja Matias KLO21
Tänä maanantaina klubilla kuullaan amerikkalaisia sävelmiä: populaarimusiikkia, kantria ja kansanlauluja. Luvassa ainakin Joan Baezin, Bob Dylanin, Joni Mitchellin ja Neil Youngin musiikkia uusin sovituksin. Tule nauttimaan hyvästä musiikista ja tunnelmasta! Elina - laulu, huilu ja piano Matias - kitara, laulu

1 €

la 24.4.2010

BLUES LIVE! JAMES HARMAN (USA)
Vuonna 1946 syntynyt huuliharpisti/laulaja James Harman on yksi Yhdysvaltojen länsirannikon menestyneimmistä blues-artisteista. Harman aloitti ammattimuusikon uransa vuonna 1962. Hän muutti etelä-Kaliforniaan 1970-luvun alussa, ja vuonna 1977 hän perusti pianisti Gene Taylorin kanssa ensimmäisen oman yhtyeensä, joka totteli nimeä James Harman Band. Siitä lähtien hän on esiintynyt festivaaleilla, klubeilla, televisiossa ja elokuvissa 18:ssa eri maassa, parhaimmillaan 250:n keikan vuosivauhtia. Harman on saavuttanut urallaan 14 W.C. Handy Blues Award -ehdokkuutta. Hänen viimeisin levynsä ´Lonesome Moon Trance´ on ollut menestys ympäri maailmaa. James on esiintynyt Blues Live! -festivaaleilla vuonna 1990, joten keskisuomalaisilla bluesin ystävilläkin on jälleen parin vuosikymmenen tauon jälkeen tilaisuus kuulla James Harmanin sielukasta soitantaa !
James Harman - laulu, huuliharppu; Tomi Leino - kitara; Jaska Prepula - kontra- ja sähköbasso; Juppo Paavola - rummut.

8/5 €

pe 23.4.2010

Piru Kange klo22.30
Piru Kange on hämeenlinnalainen äkkiväärää musiikkia soittava rockyhtye, jonka debyyttialbumilla yhdistyy proge,punk, runonlausunta, rock. groove ja mättö. Päämäärämme on päästä perille. Emme halua sinne kuitenkaan suorinta reittiä, koska mutkaisilla poluilla on enemmän nähtävää, enemmän kiviä, joihin kompastua ja enemmän aikaa laulaa kaikki maailman sävelet julki. Kun katsoo tarkasti, maailmassa ei ole rajoja, eikä niitä tarvitse musiikkiinkaan piirtää. Kyse ei ole vain musiikista, vaan myös tekstistä, ja ennen kaikkea niiden liitosta. Teksti ei ole vain mukana raahattava riippakivi, koska parhaimmillaan se muodostaa musiikin kanssa yhdessä kokonaisuuden, joka on enemmän kuin osiensa summa. Teksti on metallia, josta musiikki heijastuu.
Ville Pekkanen: laulu ja kitara Heikki Lindberg: kitara ja laulu Timo Ollikka: basso ja laulu Kalle Sistola: koskettimet Riku Silpola: rummut ja laulu

5/3 €

to 22.4.2010

Ville Kangas ja Puuma 21.30
Ville Kangas ja Jussi “Puuma” Petäjä soittelevat duona. Kangas ja Petäjä ovat aiemmin soittaneet yhdessä muun muassa etnorock-yhtye Prusikoukun riveissä.

Nykyohjelmisto koostuu vuosien varrella korvan taakse jääneistä kansanmusiikin ja sitä likeltä liippaavien musiikinlajien parhaimmista sävelistä: lainatuista ja omista, Prusikoukkua unohtamatta. Vuonna 2010 näkevät päivänvalon kaverusten ensimmäise duosetit. Ville Kangas on soitellut nuorena kloppina Prusikoukun lisäksi Ismo Alanko Säätiössä, Jarkko Martikaisen kanssa, pohjoismaisessa Piniartut-Hunters-projektissa, FolkBarokki -triossa, The Next Hot Clubissa sekä omien yhtyeidensä solistina. Kangas on toiminut erilaisia musiikkigenrejä edustavien yhtyeiden ja artistien kanssa muusikkona, säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Hän soittaa viulua, sekä kieli- ja kosketinsoittimia.

Puuma eli kitaristi Jussi Petäjä on folk/pop-yhtye Captain Cougarin johtaja ja biisintekijä. Hän työskentelee myös useissa muissa yhtyeissä lähinnä pop/rock-musiikin kentällä.

www.myspace.com/villekangasjapuuma

5 €

ke 21.4.2010

CLUB MOUSTACHE alk.21.00

2 €

ti 20.4.2010

Outi Puupponen@Jallikaverit klo 21.00
Jo pitkään vireillä ollut projekti huipentuu huhtikuisena tiistai-iltana, kun Popparissa kuullaan lauluja elämästä. Tai lähinnä ihmisistä. Ja ihmissuhteista. Laulujen sanat ja valtaosa sävelistä ovat Outin käsialaa, lisää sointuja tarjosi Miikka, ja sovitukset on tehty bändin kanssa.

Tervetuloa kurkistamaan Päiväkirjaan!

2 €

ma 19.4.2010

Monday Club@AO Jazz Orchestra klo 21.00

5/3 €

la 17.4.2010

Mötherhead plays Motörhead 22.30@King Remedy
Mötherhead plays Motörhead No sleep til Poppari

Mötherhead on parivuotta kasassa ollut Motörhead-tribuutti bändi. Laulaja-basisiti Kalmasterin pitkäaikainen haave, soittaa maailman kovimman rock bändin materiaalia on vihdoin jalostunut valmiiksi. Keikkoja on takana oman Bomberin siipien suojissa jo useita ja nyt lähemmässä tarkastelussa on eräs kovimmista live-levyistä No Sleep Til Hammersmith, joka soitetaan alusta loppuun... Mötherhead on: Lêmy Kalmaster/bass & voc, Jack Hangover/drums, J.Tarvainen/guitar & voc.

"We play loud, we play fast, we play motöhead"

www.myspace.com/motherheadfinland
King remedy on kahden miehen Rock bändi Raaseporista.

Musiikkityylissä yhdistyy: Rock´n´roll, Stoner rock, Blues ja Doom.

Yhteen sulautunut soundi ja jalkarumpujen tamppaus laittaa sukat pyörimään ja hypnotisoi kuulijan.

Tule, näe ja koe!

Antti Huttunen: Laulu, basso ja bassorumpu Jussi Konttinen:Kitara ja Customoitu virveli hi-hat pedaali kehikko tamppain.

Tsekkaa linkit: http://www.kingremedy.com/ http://www.myspace.com/kingremedy

5/4 €

pe 16.4.2010

Bilebändi SPLENDID klo22.30 HUOM!!! 0€
Jyväskyläläis-helsinkiläinen bileiden moottori tarjoilee polttavaa meininkiä soulista poppiin. Tule, aisti ja tanssi!
Suvi Uura - laulu Ari kauppinen - kitara Miikka "Junior" Mäkitalo - basso Miikka "Senior" Laihonen - koskettimet Siiri Partanen - rummut

vap!!! €

to 15.4.2010

SIR ELWOOD DUO 21.30
Herrat Juha Lehti & Juha Saaresaho ovat tuttuja miehiä Sir Elwoodin hiljaiset värit –orkesterista. Duossaan he maalailevat hiljaisista väreistä tutuilla elementeillä kuvaa tästä maailmasta yksilön kannalta. Soittimina soivat niin kitara, piano, haitari kuin huuliharppu – ja päällä hra Lehden elämän koulima ääni.

(www.sirelwood.com)

10 €

ke 14.4.2010

Kari Ikonen@kumppanit
Jaskaa............................. Jazz...............................
Kari Ikonen - pno Tuomo Dahlblom - gtr Pekka Törmänen - bass Osmo Blomguist - drs

4/2 €

ti 13.4.2010

OPEN STAGE
Soittolupa tiskilta..PA ja Soittimet käytössä osaaville...

vap €

ma 12.4.2010

MONDAY CLUB@Sanna Pääkkönen KLO21
The King of Pain is on The Way to take a Big Yellow Taxi So Far Away. Have Mercy on Billie Jean, cause You Oughta Know that shes on her way to Rehab.

Akustista fiilistelyä ja meininkiä tällä kertaa Lontoon kielellä. Keväisen kattauksen loistavaa musiikkia tarjoilevat Sanna ja Clapa. Tule paikalle hyvässä seurassa, nauti erinomaisesta tarjoilusta ja mukavasta musiikista ja poistut hyvillä mielin.
Sanna Pääkkönen - laulu Heikki Halonen - kitara

1 €

su 11.4.2010

Vapaat Äänet@JEAN LOUIS klo 20
Kompositio, orkestraalinen järjestys ja äänentuotto on rakennettu tietoisen kollektiivisesti; hakkaavaan, työstettyyn, taitavasti rikottuun ja ääniä vinoon venyttävään rytmiin on panostettu, ja epileptinen räjähtäviä grooveja etsivät rummut poukkoilevat drum’n’bassin, hardcore rockin, free jazzin ja afro beatin välimailla. Jean Louis’n “uusiomusiikki” on kiistatta ranskalaisen nuoren jazzin innostavimpia.

www.myspace.com/tranchemusic

Kiertueen tuotanto: www.vapaataanet.fi
JEAN LOUIS jazz-core (Ranska, Italia) Aymeric Avice, trumpetti Joachim Florent, basso Francesco Pastacaldi, rummut

5/4 €

la 10.4.2010

FREDATOR & DJ JONIVELI 22.30
Fredator on karun kaunis yhdistelmä klassista jazzia ja rujoa groovea. Rytmisektion kumimaisen notkea rytmikudos tarjoaa yhtyeen upeille solisteille kimmoisan alustan ponnistella yläilmoihin sekä myös tanssahdella juurevasti maan pinnalla.

Fredatorin solistit, saksofonisti Mikko Innanen, trumpetisti Kalevi Louhivuori ja pianisti Aki Rissanen, eivät esittelyjä kaipaa. Huikea kilpailumenestys ja suosio sekä Suomessa että ulkomailla osoittaa heidän olevan maailman kärkisoittajien joukossa! Rytmisektiossa nuori basistilahjakkuus Petri Jaakonaho pitää maukkaalla soitollaan Fredatorin juuret tukevasti maassa. Yhtyeen johtaja ja säveltäjä Fredator kuuluu räiskyvällä tyylillään Suomen takarivin rumpaleihin. Debyyttilevyllään "Bad Jazz" hän kuitenkin osoittaa, että kuminpalaset lentävät hyvin eturiviin asti.

Jollei Fredator pistä punttia vipattamaan, on vika oltava housuissa!

DJ SET : DJ Joniveli Joniveli on ennenkaikkea monipuolinen DJ. Ensimmäisen keikkansa Joni soitti jo vuonna 98. Tuolla keikalla levylautasella pyöri sen ajan bigbeat rytmit, ranskahouse ja hip hop. Vuosien saatossa repertuaari on laajentunut huomattavasti niin elektronisen musiikin kuin hip hopinkin saralla, mutta myös 70- ja 80-luvun rytmimusiikki, sekä indie / alternative rock on Jonille lähellä sydäntä. 2000-luvun alussa Joni keskittyi levyn soiton suhteen lähinnä skratchaamaan suomalaisten hip hop artistien keikka DJ:nä. Joni tunnetaankin myös hyvin teknisenä DJ:nä. Myöhemmin hän on toiminut mm. legendaarisen Club Blazen loungen resident DJ:nä lähes kolmen vuoden ajan..
Mikko Innanen - saxophones Kalevi Louhivuori - trumpet, fluegelhorn, percussion Aki Rissanen - piano Petri Jaakonaho - double bass Jussi Fredriksson - drums & DJ Joniveli

5 €

pe 9.4.2010

Aki Rissanen Trio + Verneri Pohjola huom klo 20.
Muun muassa Verneri Pohjolan ja Jussi Lehtosen yhtyeitten sekä UMO:n riveistä tutun Aki Rissasen uuden levyn materiaali on persoonallista, svengaavaa, värikästä ja energistä-sitä voi kuvailla monella tavalla. Yhteinen nimittäjä olkoon moderni mainstream, jossa on kaikuja sekä pohjoismaisesta lyyrisyydestä että amerikkalaisesta rytmisemmästä jazzista. Oman leimansa sävellyksiin on tuonut Rissasen mielenkiinto klassisen musiikin repertoaariin. Albumi "Beautiful Anxiety" julkaistiin amerikkalaiselle KSJAZZ-levymerkille USA:ssa ja Suomessa marraskuussa 2009. Levyllä Rissasen trion lisäksi soittavat amerikkalainen saksofonisti Rick Margitza ja ruotsalainen trumpetisti Magnus Broo. Suomen keikoilla solistina soittaa Verneri Pohjola.

"Rissasen upeiden sävellysten ja intensiivisen yhtyesoiton myötä levy on vuoden jazzparhaimmistoa, eikä nyt puhuta vain Suomesta.” /Keski-Suomalainen

”Jos vertaan tätä levyä muihin viimevuotisiin kotimaisiin jazzjulkaisuihin, nostan tämän erittäin korkealle.” /Jazzrytmit
Levynjulkaisukonsertti Aki Rissanen, piano Verneri Pohjola, trumpetti Antti Lötjönen, basso Ville Pynssi, rummut

8/6 €

to 8.4.2010

KVALDA 21.30
Kvalda on neljän muusikon muodostama yhtye, jonka käsissä omat sävellykset, skandinaavisen kuulas jazz ja vapaa ilmaisu muovautuvat raikkaaksi ja moderniksi musiikiksi - kvartetille on omaleimaista hälventää improvisaation ja sävellysten rajoja. Vuonna 2002 perustettu Kvalda voitti pohjoismaisten välisen "Young Nordic Jazz Comets" -jazzkilpailun vuonna 2004 ja on sen jälkeen kiertänyt keikkaillen ympäri Eurooppaa sekä lukuisilla kotimaan festivaaleilla. Kvalda on julkaissut kaksi levyä: Kvalda (2004) ja Leia (2007).

Nyt osana keväistä Suomen kiertuettaan Kvalda pistäytyy synnyinkaupungissaan Jyväskylässä ja "kotikentällään" Popparissa. Luvassa on uusia tuulia, mutta myös vanhaa tuttua. Tule kuulemaan!

www.kvalda.net www.myspace.com/kvalda
Aili Ikonen - laulu Antti Kujanpää - piano Jori Huhtala - basso Hanne Pulli - rummut

7/5 €

ti 6.4.2010

Wooden Island: Music in Major and Minor 20.00
Musiikin diplomikonsertti

vap €

ma 5.4.2010

MONDAY CLUB@Jukka Karjalainen klo 21

1 €

la 3.4.2010

U.Pasanen Band alk.22.30
U. Pasanen Band on perustettu 1997, jolloin ärhäkkä blueskitaristi Seppo ”Ukko” Pasanen kokosi ympärilleen nuorista muusikoista koostuvan monitaitoisen bändin.

U.Pasanen Band tarjoaa yleisöystävällistä ja genrevapaata rytmimusiikkia jossa taatut klassikot yhdistyvät bändin kirjoittamiin uusiin kappaleisiin. Ryhmä on aina panostanut myös lavaolemukseen, hengarit jätetään paidan kauluksen alta kotiin.

U.Pasanen Band on julkaissut omakustannelevyn You Liven Lose. Heidän kolme kappalettaan kansainvälistä radiosoittoja saaneella kokoelmalevyllä Blues live! 25 years ovat keränneet myönteisiä arvioita. U.Pasanen Band pitkäsoittolevy U turn ilmestyi syksyllä 08, ja levy on saanut hyvän vastaanoton . Levy koostuu kokonaisuudessaan bändin omasta tuotannosta
U.Pasanen: kitara Harri Häkkinen: laulu Juha-Antti Helama: basso Asko Vikki: rummut Joonas Pasanen: kitara Feat: Antti Kettunen: sax Vesa Rahkama: trump http://u.pasanen.info/

5 €

pe 2.4.2010

Happy Hour alk.22.30
Happy Hour on 5-henkinen bilebändi Jyväskylästä. Soittolistalta löytyy menevää poppia ja rokkia - vanhoista klassikoista 80- sekä 90-luvuilta, aina tuoreeseen 2000-luvun meininkiin.
Kati Hämäläinen - laulu, Hannu Holopainen - basso, Juha Kapanen - rummut, Jere Koivumäki - kitara, Verneri Ruonala - koskettimet.

http://www.happyhourband.net/

3 €

to 1.4.2010

Tylykohtalo 21.30

2 €

ke 31.3.2010

Marian Petrescu @ Tuomas Paukku Duo klo21
Huom! Konsertti alkaa klo 21.00
Poppari Live Music Clubin keskiviikkoilta tarjoilee yleisölle duojazzia. Kitaristi Tuomas Paukun ja pianisti Marian Petrescun jäntevä duo keskittyy tulkitsemaan jazzklassikoita ja –standardeja eri vuosikymmeniltä. Illan musiikillista antia kirjavoittavat sekä huolelliset sovitukset että yltäkylläiset improvisaatiot. Konsertti alkaa kello 21.

Vihtavuorelainen Tuomas Paukku (s.1984) opiskelee Tukholman Kungliga Musikhögskolanin jazzosastolla. Kitaristi on esiintynyt monien kotimaan eturivin jazzmuusikoiden kanssa ja hänet tunnetaan laaja-alaisena muusikkona ja kunnianhimoisena säveltäjänä. Paukku on palkittu Jazz Barin Vuoden tulokas –palkinnolla vuonna 2003.

Romanialaissyntyinen Marian Petrescu (s.1970) lukeutuu maailman taitavimpiin jazzpianisteihin ja hän on esiintynyt lukuisten jazzin kansainvälisten supertähtien kanssa. Kappale Petrescun tähdittämältä Resonance Big Bandin levyltä “Plays Tribute to Oscar Peterson” palkittiin hiljattain Yhdysvalloissa Grammy-gaalassa parhaana instrumentaalisovituksena.

6/4 €

ti 30.3.2010

Boogie Chillen -klubi: Doug Jay (USA) klo 21
Washingtonin huuliharppuässä Doug Jay palaa Poppariin vauhdikkaan ja rokkaavan rytmibluesin merkeissä !

70-luvulta lähtien uraa tehnyt Doug on urallaan ehtinyt soittaa niin Muddy Watersin, BB Kingin kuin Bruce Springsteeninkin kanssa. Doug asui pitkään myös Saksassa ja olikin Euroopan vuosinaan kysytty esiintyjä festivaaleilla ympäri Eurooppaa.
Nykyään Doug asuu Washingtonissa ja on harvinaisempi vieras Euroopan leveyspiireillä. Maaliskuisella vanhan mantereen kiertueella hän palaa kuitenkin myös Suomeen ja Jyväskylän Poppariin. Odotettavissa on tiivistunnelmainen ilta virtuoosimaisen huuliharpismin ja svengaavan bluesin parissa !
Doug Jay: huuliharppu ja laulu; Tommi Laine: kitara; Jaska Prepula: basso; Juppo Paavola: rummut

7/5 €

ma 29.3.2010

MONDAY CLUB@Elina ja Matias KLO21
Tänä maanantaina Matias ja Elina pureutuvat sekä ulkomaisen, että kotimaisen populaarimusiikin helmiin. Ensimmäisessä setissä kuullaan Joni Mitchellin tuotantoa, toisessa setissä suomalaisia lauluntekijöitä, mm. J. Karjalaista ja Ismo Alankoa. Tule viettämään maanantai-iltasi hyvässä seurassa!

1 €

la 27.3.2010

The Surftones klo22.30
Instrumentaaliviisikko The Surftones iskee jälleen! Tällä kertaa Jyväskylän yössä valkoisiin pukeutuneet herrasmiehet tarjoilevat juhlakansalle mitä viileimmän musiikkicocktailin. Ainesosina käytetään seuraavia raikkaita tuotteita: Kinky Funky, Ultra Groove, Disco Hot-Wax, Pulsating Progressive, Cosmic Jazz sekä mineraalivesi. Nämä aineet sekoitetaan keskenään ja tarjoillaan mahtavalla menolla höystettynä hyvässä seurassa!


Mr. Randomizer - Basso
Oxygene - Rummut
Mr. Foxx - Saksofoni ja koskettimet
A.D. - Kitara
KZU - Koskettimet

Pahimman janon voi sammuttaa tutustumalla yhtyeen viimeisimpään julkaisuun "EXPÉDITION ANTARCTIQUE" osoitteessa:

www.thesurftones.com
http://www.myspace.com/thesurftones

5/2 €

pe 26.3.2010

Spanky, Wanky&The Funksearchers w/ DJ Chris Robin
Kuukausittainen FunKlub saa jatkoa maaliskuun 26. päivä, kun Popparin lavalle nousee jälleen Jyväskylän bilebändien lippulaiva Spanky, Wanky & The Funksearchers. Luvassa on niin funkkia, soulia ja discoa, kuin latinovaikutteista poppiakin, joten tanssilattialla tulee taatusti olemaan tungosta. Pääasiassa mustaa rytmimusiikkia soittava Spanky, Wanky & The Funksearchers tunnetaan parhaiten Jussi Kososen luotsaamasta loistavasta puhallinsektiosta, sekä solistien upeista soul-tulkinnoista. Tällä kertaa upean Heini ”Spanky” Ikosen kanssa lavalle nousee vierailevana tähtenä loistava Antti Kleemola. Upeaääniset laulutähdet luotsaavat Funksearchersin niin eläimelliseen bilemenoon, ettei yleisö voi olla reagoimatta. Kokoonpanon vahvuuksiksi voidaan lukea ison soul-bändin soundi täydellä puhallinsektiolla, sekä taatusti tanssittavat tulkinnat niin tutuista kuin harvinaisemmistakin kappaleista. FunKlubin oma DJ Chris Robin lämmittää tanssilattian läpileikkauksella funkin, soulin, rare grooven ja klubijazzin maailmaan.
Antti Kleemola (vocals), Heini Ikonen (vocals), Juha-Matti Rautiainen (bass), Matias Haavisto (guitar), Miika Pelkonen (keyboard), Hannu Leppänen (drums), Jussi Kosonen (trombone), Heikki Pola (trumpet & flugel horn), Aki Vänskä (saxophone)

7/5 €

to 25.3.2010

CONSTANTINE klo21.30
Constantine is a proggish power rock/metal band from Jyväskylä, Finland. The band was founded in late 2006 and has since released three demos and one EP, done a bunch of gigs and found the fanbase to build on at an early stage. The music of Constantine could be described as the combination of the best elements from different music genres and playing styles that comes out as already recognizable sound that doesn t aim to be innovative or highly unique - only the best in existence. After the success in "Ääni & Vimma 2008" and the critically acclaimed EP "Divida et Impera", Constantine is back with its fourth release "A Play Of Minds" and is aiming high and shooting sharp, so sit back and enter the world where guitars dwell in melodies, drums beat you down between odd signatures, basslines command you to rock and the stories are told with high-pitch-shrieking vocals.
Lassi Vääränen - Vocals Janne Seppänen - Guitar Janne Korpela - Guitar Antti Varjanne - Bass Marko Möttönen - Drums

4/2 €

ke 24.3.2010

BLUES LIVE! Mr. Slideman+jamit klo21.30
Mr. Slideman avaa jamit! Liput 3€ (jäsenet 2€) klo22.30

3/2 €

ti 23.3.2010

L´Ensemble Central Finlandais klo 21
Tällä kertaa L´Ensemble Central Finlandais virittäytyy hieman mietiskelevimmille aallonpituuksille, kun jazzorkesteri keskittyy esittämään omia tuoreita sävellyksiään. Illan aikana on luvassa kantaesityksiä, armotonta svengiä ja skandinaavista melankoliaa sekä jälleensoittamisen riemua.

L´Ensemble Central Finlandais koostuu nuoren polven jyväskyläläisistä jazzmuusikoista. Voimakvintetin pelimannismiehen ovat soittaneet yhdessä ja erikseen lukuisissa ja erinäisissä yhtyeissä ja yhteyksissä.
Johannes Sarjasto, saksofoni; Tuomas Paukku, kitara; Miika Pelkonen, piano; Petri Jaakonaho, basso ja Joonas Leppänen, rummut.

5/3  €

ma 22.3.2010

Monday Club @ ANTTI KLEEMOLA klo21
"Mies ja piano. Sielukkaasti tulkittuna parhaat omat biisit ja lempicoverit! www.anttikleemola.com"

2 €

la 20.3.2010

ELLIOT 22.30
Nahkansa luonut jyväskyläläisyhtye Elliot koeponnistaa uusia melodisesti rokkaavia biisejään Popparissa. Yhtyeen eteerisen elämänmakuisista kitaravalleista vastaa tätä nykyä virtuoosimainen kitarasankariduo Esa Perämäki ja Matias Haavisto. Positiivista energiaa musiikkiinsa imaisseen combon komppiosastolla meuhkaa elastisen dynaamisesta groovestaan maan kuulu Jaakko Tabell sekä munakkaan herkästi tyylittelevä bassotaiteilija Aku Rissanen. Kun rakkaasta harrastuksestaan, tupakoinnista, luopuneen Antti Sepän teräksinen tenoriääni kantaa kuin kiimaisen kukon kutsu kuulaana kevätaamuna, on stadionin katkuinen epookkispektaakkeli valmis.

Elliot yhtyeen uusia kipaleita on kuultavissa osoitteessa: http://www.myspace.com/elliotband

Yhtyeen nettisivut löytyy osoitteesta: http://www.elliot.fi
Antti Seppä laulu, Esa Perämäki kitara, Matias Haavisto kitara, Aku Rissanen basso, Jaakko Tabell rummut.

6/4 €

pe 19.3.2010

PUHKUPILLIT klo22
Puhkupillit on vuonna 1983 perustettu Jyväskylän yliopiston puhallinorkesteri, joka toimii hellyyden ehdoilla. Orkesteri on tunnettu monipuolisesta ohjelmistostaan. Popparissa on luvassa tänäkin vuonna jo perinteeksi muodostunutta vauhdikasta bilemeininkiä. Soitto alkaa klo 22.

6/4€ €

ke 17.3.2010

CLUB MOUSTACHE klo21

2 €

ma 15.3.2010

MONDAY CLUB@Sanna Pääkkönen KLO21
Muotitietoiset Doris ja Ramona kulkevat varovasti nyt kesäkadun läpikulkumatkalla neljän ruuhkassa. Tämän matkan rehellisen, suomalaisen musiikin merkeissä tarjoilevat Sanna ja Clapa.

1 €

la 13.3.2010

AURA klo22.30
AURA soittaa hyvää musiikkia monipuolisesti, mutta linjakkaasti. Ohjelmistossa mm.Sting, Depeche Mode, Sara Bareilles ja Jimi Hendrix. Ja Beatles.
Hapsu Haapasalo - voc. Tuomo Dahlblom - guit. Mikko Pellinen - keyb. Pekka Törmänen - b Oomi Blomqvist - d.

6/4 €

pe 12.3.2010

AURA klo22.30
AURA soittaa hyvää musiikkia monipuolisesti, mutta linjakkaasti. Ohjelmistossa mm.Sting, Depeche Mode, Sara Bareilles ja Jimi Hendrix. Ja Beatles.
Hapsu Haapasalo - voc. Tuomo Dahlblom - guit. Mikko Pellinen - keyb. Pekka Törmänen - b Oomi Blomqvist - d.

6/4 €

to 11.3.2010

Whipping Post HUOM. 22.30
Retro- prog- 70´s heavy rock. Original and cover material.
Ilkka Hytti-voc. Pasi Oranen-guit. Jarmo Kaartinen-Hammond org. Jussi Toppari-Bass Harri Kuikka-Drums&voc. www.whippingpost.org

4 €

ma 8.3.2010

MONDAY CLUB@Johanna Rantala & Joni Saukkoriipi

1 €

la 6.3.2010

REHTORIT@DJ CHRIS ROBIN klo 22.00
Rehtorit öykkäröivät taas! Tosin tällä kertaa joukko nousee itse lavalle, tarjoten yleisölle kuuman paketin musiikkia sekä silmän iloa. Illan aikana kuullaan mm. Everette Harpin, Barry Whiten, Rick Jamesin ja George Michaelin tarttuvia rytmejä sekä Kenny G:n herkkää tulkintaa. Tule kokemaan Rehtorin puhuttelu!
Sampo Hiukkanen - Sax, voc Olli Hartonen - Keys, voc Ville Suorsa - Gtr, voc Eero Tikkanen - Bass Eeti Nieminen - Drs

6/4 €

pe 5.3.2010

Ron Jeremy Big Band klo 22.30
Rock´n roll with big a pole! -isolla aisalla.
Jani Partinen - VOC,harps,gtr Tommi Trygg - voc,gtr Joni Saukkoriipi - voc,keyb Visa Ruokolainen - voc,bass Janne Utter - voc,drums

6/4 €

to 4.3.2010

KITARADUO NIKLAS WINTER & TEEMU VIINIKAINEN
Suomen jazzkitaristien parhaimmistoon kuuluvat Niklas Winter ja Teemu Viinikainen ovat perustaneet kitaraduonsa reilu vuosi sitten. Ohjelmistossa omia sävellyksiä ja sovituksia jazzstandardeista. Uusi CD ilmestyy maaliskuussa 2010. Kitaraduon versio Miles Davisin Solar nimisestä sävellyksestä youtubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=OQY1Hg9xKqo
www.teemuviinikainen.com www.niklaswinter.com

8/6 €

ma 1.3.2010

MONDAY CLUB@Jukka Karjalainen KLO21

1 €

su 28.2.2010

Johanna ja Mikko Iivanainen&PETRESCUT klo19
TRIBUTE ELLA@OSCAR Marian palkittiin juuri Grammy-palkinnolla. Johanna ja Marian saivat myös ykköstilat Jazz-rytmien vuoden muusikko äänestyksessa (09) genreisään.

Ovet avataan 18.30!!!!
KONSERTTI ALKAA 19.00

15/10 €

la 27.2.2010

BERLIN NUN klo22.30
Soulia, funkkia ja nuorta naisenergiaa Helsingistä.
Illan ohjelmistossa uusia, vanhoja, lainattuja ja tanssittavia soul & funk -helmiä.

Pinkit munkit soittaa parhaat funkit!!
Nelli Petro - laulu Mari Talala - trumpetti Juulia Rihu - alttosaksofoni Adele Sauros - tenorisaksofoni Anna Wilkman - kiipparit Saara Passoja - kitara Kaisa Mäensivu - basso Siiri Partanen - rummut

2 €

pe 26.2.2010

SUOMEN PELI SCEENILTÄ 22.00
Heti pelin jälkeen päästetään Kylkait lavalle!

TULE KANNUSTAMAAN SUOMEN JÄÄKIEKKOJOUKKUE FINAALIIN!!!!

VAP €

pe 26.2.2010

KYLKAIT(poikk. pelin jälkeen)
"Viikonlopun paras SoundiSysteemi! Bileet joita houstaava Kylkait soittaa livenä koko kirjon parasta biletanssimusaa. Genrekonventioiden perinteiset tyypillistymät saavat todella fudua perseelleen tämän bändin astuttua laajentamaan tajuntaanne. Nu-jazz/ House/ Soul/ Drum&bass/ Big beat/ Hiphop/ Latin. Eli nyt voit jälleenkerran klubittaa näillä leveysasteilla. Esitys saattaa sisältää voimakkaita kohtauksia, joita ei suositella kuin kovimmille bilettäjille. Luvassa on siis tanssi biletys electro hypnoottista settiä uudenajan cover-bändin otteessa joten varaudu näyttämään parhaat muuvisi lattialla! Dance hard. Think deep. Spread love!"
Eerika Aho - Laulu Johannes Sarjasto - Alttosaksofoni Jukka Kääntä- kitara ja laulu Aleksi Tanhuala - Rummut Visa Ruokolainen - Basso Miika Pelkonen - Koskettimet

5/4 €

ke 24.2.2010

CLUB MOUSTACHE klo21

2 €

ti 23.2.2010

AO:n laulajien jazzworkshop klo 21
Konservatorion ihastuttavat laulajattaret tulkitsevat Ella Fitzgeraldin levyttämiä kappaleita taitavien soittajien säestämänä. Luvassa pari setillistä tunnelmallista jazzmusiikkia. Lämpimästi tervetuloa!

vap €

ma 22.2.2010

Monday Club @ ANTTI KLEEMOLA (PERUTTU!)
ANTTI ON VALITETTAVASTI SAIRASTUNUT, JOTEN KEIKKA ON TÄLLÄ ERÄÄ PERUTTU. SEURAAVAN KERRAN MA 22.3!!!! "Mies ja piano. Sielukkaasti tulkittuna parhaat omat biisit ja lempicoverit! www.anttikleemola.com"

VAP €

la 20.2.2010

BLUES LIVE@ Big Papa Taavila Group
Seitsemän miehen rockbluesia Popparissa Blues Live! ry:n 30-vuotisjuhlavuoden jami-illat jatkuvat lauantaina 20. Helmikuuta, jolloin Popparin lavalle nousee seitsenmiehinen bändi Big Papa Taavila Group. Kyse on keskisuomalaisesta vauhdikkaasta ja monipuolisesta rock-bluesbändistä. Bändi on ollut toiminnassa eri kokoonpanoilla vuodesta 1988. Nykyinen kokoonpano on soitellut yhdessä muutaman vuoden. Soittajia yhdistää kaveruuden lisäksi samanlaiset musiikilliset kiinnostuksen kohteet. Musiikillisia vaikuttajia ovat Muddy Waters, Eric Clapton, Raittisen veljekset, Tuomari Nurmio ja Kapteeni Nemo, joiden biiseistä bändin ohjelmisto koostuu.
Laulusta vastaa Jarmo Taavila, komppikitarasta Seppo Tissari, soolokitarasta Veikko Minkkinen, saksofonista Jorma Suhonen, koskettimista Pertti Lehmonen, bassosta Jaakko Minkkinen ja rummuista Juho Minkkinen. Liput jami-iltaan maksavat 3 euroa.

3 €

pe 19.2.2010

The Indigo
The Indigon melodinen ja groovaavasti roots-vivahteinen poprock on nostanut yhtyeen suomalaisten poprock-bändien eturiviin. Kaksi singleä ja kaksi EPtä julkaissut jyväskyläläislähtöinen bändi työstää tammi-helmikuussa esikoisalbumiaan, ja käy studiotyöskentelyn lomassa virkistäytymässä Popparin ainutlaatuisessa tunnelmassa. Luvassa siis riehakasta menoa sekä tarttuvaa, melodista ja tunnekylläistä musisointia!

www.theindigo.fi
Janne Siekkinen, laulu Lauri Päivärinta, kitara ja taustalaulu Tuomo Komonen, koskettimet ja taustalaulu Tapani Vaahervaara, basso ja taustalaulu Kimmo Korhonen, rummut ja taustalaulu

www.theindigo.fi

5 €

to 18.2.2010

Christian Rover Jakamut
JAO:n opettajavieraana jo useamman kerran toiminut saksalainen, USA.ssa koulittu kitaravirtuoosi ja looppimasiinoiden mestari Christian Rover vierailee jälleen tutun rytmiryhmän kanssa. Improvisaatioiden pääasiallisina kyytivälineinä toimivat Roverin originaalisävellykset, ja lisävauhtia saadaan kääntämällä kahvaa latinalaisen amerikan suuntaan.
Christian Rover kitara Markku RintaPollari saksofoni Miika Pelkonen piano Pekka Törmänen basso Osmo Blomqvist rummut

5/4 €

ke 17.2.2010

Sweet Jeena and her Sweethearts
Sweet Jeena and her Sweethearts sekoittaa Americana-coctailinsa countrysta ja rockabillystä, terästäen sitä tilkalla jazzia ja omaleimaista irrottelua. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tanssin suloa. Iloista ja vauhdikasta menomusiikkia. Kokoonpanoon kuuluu energinen naisvokalisti ja soittajat, joita yhdistää kokemus ja into rock and rollin ajattomaan pyörremyrskyyn. Ennenkuulumaton 50´s -henkinen viattomuuden ja öisten katujen yhdistelmä. Jeee!
Laulu - Jeena Rancken Kitara,laulu - Risto Klemola Pystybasso - Heikki Koivunen Rummut - Tumppi Huuhtanen Lisätietoa: http://www.myspace.com/sweetjeenaandhersweethearts http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/sweet-jeena-amp-her http://ylex.yle.fi/radio/ohjelmat/ylex-tanaan/poptehdas/poptehdas-goes-america http://www.ts.fi/online/viihde/74374.html

6/4 €

ma 15.2.2010

MARIA LUND & the Aristocrats (Huom!! klo. 21)
-Maria Lund, laulu -Vesa Hyrskykari, saxofoni -Mikko Koponen, trumpetti -Jussi Nikula, rummut -Matti Nurro, kitara -Petri Tiainen, koskettimet -Valtteri Tynkkynen, basso +Jyrki"Jygge-ääniguru"Vikström, miksaus

6/4 €

la 13.2.2010

ROSO
Roso soittaa tappotarttuvaa lanteita keinuttavaa suomenkielistä pop-rock-musiikkia. Roso 24h -tempauksestakin tunnetussa bändissä soittavat Petri Kananen (kitara), Juho Karppinen (rummut), Ari Laakkonen (laulu), Tuomo Tiitinen (koskettimet) ja Tapani Vaahervaara (basso). Roson musiikkia pääsee kuuntelemaan ennakkoon osoitteessa www.roso.fi.

4 €

pe 12.2.2010

OSMO IKONEN
Helmikuussa uuden albuminsa julkaiseva, korpilahdelta lähtöisin oleva Osmo Ikonen tunnetaan monipuolisena muusikkona ja energisenä esiintyjänä. Musiikissaan Osmo yhdistelee taitaavasti poppia, soulia ja funkkia. Livekokoonpano ei jätä taatusti ketään kylmäksi. Popparin lavalla 12.2:
Popparin lavalla 12.2:
Osmo Ikonen - laulu & koskettimet Mikko Kaakkuriniemi - rummut Heikki Laine - basso Riku Karvonen - kitara

8/5 €

to 11.2.2010

Marzi -trio klo21
Marzi Nyman Harri Rantanen Anssi Nykänen

8/5 €

ti 9.2.2010

Jao:n maailmanmusiikin workshop klo 21

vap €

ma 8.2.2010

MONDAY CLUB@Miika Pelkonen KLO21

1 €

la 6.2.2010

THE BREAMS
THE BREAMS Pohjanmaalaisbalttialainen lahja rockmusiikille saapuu tykittämään 70-luvun (parhaat biisit silloin väännettiin) klassikkorockin papuja Jyväskylän janoiselle bilekansalle! Luvassa biisejä mm Sladelta, Uriah Heepiltä, Thin Lizzyltä, Lynyrdiltä ymym. rouheaa rytinää kunnon showmeiningillä.
THE BREAMS is Andrei- drums,vocal and hair of the dog Jorge- guitars, vocal and Noddy Timorzyg- bass and ass Janus- guitar, vocal ja muutenkin ristuksen komia Ihastele ennakkoa www.myspace.com/thebreams

5 €

pe 5.2.2010

Purple Society
Purple Society on Jämsäläis – Helsinkiläinen Deep Purplea coveroiva yhtye. Ohjelmisto koostuu Purplen eri aikakausien tuotannosta. Kosketinsoittaja Martti Rekusen sovittama ohjelmisto pyrkii olemaan mahdollisimman "hengittävä" ja Purplen 70 – luvun jammailumeiningillä etenevä kokonaisuus, jossa soittajilla on tilaa elää fiiliksen mukaan ja tarjota näin myös yleisölle tuore lähestymistapa Deep Purplen tuotantoon.
Laulusta vastaa mm. Conquest ja Virtuocity – yhtyeistä tuttu ja klassisen heviäänen omaava Peter James Goodman. Muut jäsenet ovat: Paavo Nieminen kitara, Martti Rekunen koskettimet, Janne Laviranta basso ja Janne Ojala rummut.

6/4 €

to 4.2.2010

EMMI -THE INVITE klo 21.30
Laulaja-lauluntekijänä Emmi on arvostettu ja palkittu oman tiensä kulkija. Saavutuksina mm. Vuoden naissolisti -Emma ja NRJ Best Finnish Act. Erityisen selkeä osoitus Emmin kyvyistä ovat hänen tekstinsä. Taidokkaan idiomaattisena ja silti hyvin henkilökohtaisena englanninkielisenä sanoittajana Emmillä on vähän vertailukohtia Suomessa.Nyt 29-vuotias Vilppulasta kotoisin oleva ja nykyään Helsingissä asuva Emmi lunasti paikkansa suomalaisessa musiikkielämässä 21-vuotiaana kultaa myyneellä debyyttialbumillaan "Solitary Motions". Debyytillään Emmi saavutti paljon lyhyessä ajassa.

Kahden sauraavan levyn, mm. Lasse kurjen tuottaman (Can Full Of Joy 2005) jälkeen Emmi halusi etsiä uuden suunnan, ja Vuonna 2007 sai alkunsa Antti Vuorenmaan kanssa työstetty "The Invite”. Syksyllä 2009 julkaistussa albumissa instrumentaatiokin tekee selvän pesäeron aiemmalle; nyt levyllä on mukana piano, kontrabasso ja jazzrumpusetti sekä erilaisia vintagesoittimia rhodesista klavinettiin ja pedal steeliin. Emmin uutuudella retro liittoutuu sujuvasti modernin kanssa.
Emmi- laulu&akustinen kitara Antti Vuorenmaa - sähkökitara, lap steel Jari Kanninen - piano,koskettimet Heikki Laine - basso Mikko Pöyhönen - rummut

8/5 €

ke 3.2.2010

G-ODD
G-ODD on syksyllä 2008 perustettu Oulu-Jyväskylä akselilla toimiva trio, joka soittaa omintakeista, tanssittavaa elektro-rockia. Tule ja koe tanssittavat biitit, fuzzikitaran pörinät sekä discosynan tsurinat. Tätä et ole aikaisemmin kuullut!
Pekka Tuomi - VOC, GTR, KEYS Veera Tuomi - VOC, BASS SYNTH, KEYS Sami Keinänen - VOC, DRUMS, PERC

www.myspace.com/goddodd

5/4 €

ti 2.2.2010

Lauluyhtye TakeAway KLO21
Musiikki diblomikonsertti. Lauluyhtye TakeAway esittää biisejä folkista...poppista...ysärihitteihin... Luvassa on monipuolinen musiikkimatka läpi vuosikymmenten.
Hilkka Louhivuori, Siiri Kangas, Metti Mäkitalo, Hanna Välimaa, Solja Väyrynen

Bändi: Ilkka Oksanen-rummut, Miikka Mäkitalo-basso, Ilkka Kainulainen-kitara, Ari Karema-piano

0 €

ma 1.2.2010

COURMET
Riemastuttava sekstetti esittää uutta ohjelmistoaan!

"Sekstetin suuri ilonaihe löytyy monipuolisesta soitinnuksesta. Petri Keskitalo luo tuuballaan jykevän, mutta elastisen pohjan, ja yltää sooloissaan sangen herkkiin sfääreihin. Kun siihen yhdistää Mika Kallion hereän rumpaloinnin, Ilmari Pohjolan ilmeikkään pasuunan ja Veli Kujalan virtuoosisen harmonikan, ovat hyvinkin värikkäät orkestroinnit mahdollisia. Tämän Gourmet-keitoksen päälle on yhtyeen liidereiden helppo asettua johtamaan joukkojaan. Esa Onttosen soundeiltaan riisutun paljas kitarariffittely raamittaa ja kuljettaa jännittävästi poukkoilevia sävellyksiä. Mikko Innanen puolestaan vahvistaa bändi bändiltä asemaansa pohjoismaiden merkittävimpiin kuuluvana saksofonistina." Pentti Ronkanen, Keskisuomalainen (2005)

Liput 8 Eur / 6 Eur Musiikkiopiskelijat 4 Eur

Kiertueen tuotanto: www.vapaataanet.fi
Mikko Innanen, saksofoni Ilmari Pohjola, vetopasuuna Veli Kujala, harmonikka Esa Onttonen, kitara Petri Keskitalo, tuuba Mika Kallio, rummut www.fiaskorecords.com

8/6/4 €

la 30.1.2010

Spanky, Wanky&The Funksearchers w/ DJ Chris Robin
FunKlub saa jatkoa tammikuun 30. päivä, kun Popparin lavalle nousee Jyväskylän bilebändien lippulaiva Spanky, Wanky & The Funksearchers. Luvassa on niin funkkia, soulia ja discoa, kuin latinovaikutteista poppiakin, joten tanssilattialla tulee taatusti olemaan tungosta. Pääasiassa mustaa rytmimusiikkia soittava Spanky, Wanky & The Funksearchers tunnetaan parhaiten Jussi Kososen luotsaamasta loistavasta puhallinsektiosta, sekä Konsta Niskavaaran upeista soul-tulkinnoista. Bändi saa tällä kertaa riveihinsä myös vierailevaa lahjakkuutta, sillä Konstan vierelle nousee muun muassa Linnan Juhlista ja Tartu Mikkiin –ohjelmasta tuttu Inga Söder. Upeaääniset laulutähdet luotsaavat Funksearchersin niin eläimelliseen bilemenoon, ettei yleisö voi olla reagoimatta. Kokoonpanon vahvuuksiksi voidaan lukea ison soul-bändin soundi täydellä puhallinsektiolla, sekä taatusti tanssittavat tulkinnat niin tutuista kuin harvinaisemmistakin kappaleista. FunKlubin vakio-DJ Chris Robin lämmittää tanssilattian läpileikkauksella funkin, soulin, hip hopin ja klubijazzin maailmaan.

30.1. klo 22 Liput: 7€ (opiskelijat 5€)
Laulu: Inga Söder Laulu: Konsta Niskavaara Saksofoni: Aki Vänskä Trumpetti: Heikki Pola Pasuuna: Jussi Kosonen Kitara: Matias Haavisto Koskettimet: Vili Ollila Basso: Juha-Matti Rautiainen Rummut: Hannu Leppänen + DJ Chris Robin

7/5 €

pe 29.1.2010

Alternative Alliance: Piecemaker & Dian
Piecemakerin mielenkiintoiseksi kuvailtuun keitokseen on sekoitettu ainesosia aina rockista, hardrockista sekä funkista saakka. Asiaankuuluvasta rokkikukkoilusta huolimatta koko soppa on toteutettu tiukkaa groovea vaalien biisien huolellisten sovitusten kautta.

Pekka V Louhimo – laulu Kim Wirzenius – kitara Ilkka Kainulainen – kitara Santeri Laurén – koskettimet Kalle Marttila – basso Marko Lydén – rummut

www.myspace.com/piecemakerband
Dian on oululainen rock-bändi, joka sotkee musiikissaan raskaampaa cross-over tuuttausta sekä letkeämpiä ja paikoillen äkkivääriä funkrock- grooveja. Bändi julkaisi hiljattain uuden promosinglen "In The Name Of Love", jonka tuotannosta vastasi tuottaja Hiili Hiilesmaa. Nimibiisiin tehtiin myös musiikkivideo, joka kuvattiin täysin 20:llä kamerakännykällä. Tsekkaile meiningit etukäteen osoitteesta www.dianband.net ja tule katsastamaan boogie livenä!

3 €

to 28.1.2010

Unzyme
"Kolmehenkinen jyväskyläläinen Unzyme esittää biomekaanista, laulettua elektropoppia."

vap €

ke 27.1.2010

Pepa Päivinen quartet & Juho Laitinen
http://www.vapaataanet.fi/pepapaivinen http://www.myspace.com/pepapaivinenquartet
Pepa Päivinen > saksofoni Timo Kämäräinen > kitara Ville Huolman > basso Mikko Hassinen > rummut Feat. Juho Laitinen > sello

8/6 €

ti 26.1.2010

AO:n Proge & Fuusio - työpaja:TOPOGRAFISET VALTAME
Huom! Keikka alkaa klo21
Luvassa mm. Weather Reportin, Mahavisnu Orchestran sekä Pekka Pohjolan musiikkia.
Ari Kauppinen, kitara Samuli Erkkilä, kitara Juho Nummelin, kitara Antti Viljamaa, kitara Juho Kalliolahti, basso Joni Saukkoriipi, kosketinsoittimet Sari Kujala, rummut ja perkussiot Keijo Koskenharju, rummut ja perkussiot Janne Joutsenvirta, miksaus

0 €

ma 25.1.2010

MONDAY CLUB@Johanna Rantala&Joni Saukkoriipi klo21

1 €

su 24.1.2010

Boogie Chillen -klubi: Little Victor (USA) 19.00
Bluesin villimies Little Victor palaa Jyväskylään ! Suomeen kolmatta kertaa esiintymään saapuva Victor on nykypäivän bluesmaailman originelleimpia kulkijoita, jonka musiikki ei tunne käsitteitä kompromissi tai kultainen keskitie. Siloittelemattomien 1950-luvun vintage-saundien sekä ärhäkkäästi rokkaavan mustan blues- ja rhythm´n´blues-tradition nimeen vannova Victor johdattaa kuulijansa suorinta reittiä vuosikymmeniä taaksepäin Syvän Etelän juottoloihin - ajalle, jolloin sähkökitara oli uusinta uutta soitinteknologian saralla eikä sanaa hi-fi oltu vielä keksittykään. Lavalla on jälleen luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita !
Little Victor: laulu, huuliharppu, kitara Jussi ´Jo Buddy´ Raulamo: kitara, laulu Jaska Prepula: kontrabasso Down Home King III: rummut

7/5 €

la 23.1.2010

Foto & Esko klo 22.30
ROKKIA JA POPPIA VAIHTEEKSI HISSUTELLEN VILLASUKKASILTAAN.

Miehethän tunnetaan mm. orkestereista FOTO, Crossroads, APPA, Dollby jne.. Tällä kokoonpanolla ns. "iso duo". Eli ei pelkästään perinteinen akustinen duo vaan Esko maustaa keittoa sähköisesti akustisen tulkinnan lisäksi.
Foto: laulu, akustinen kitara Esko Turpeinen: kitarat, taustalaulu

4/3 €

la 23.1.2010

OUT IN (Huom.alk.klo 19.00)
kuva-, musiikki- ja tekstikollaasi naisen ääripäistä

musiikki Pekka Törmänen kuvat Maija Holma teksti Outi Holck

”minussa on naista tappaa ja miestä olla tappamatta”

Halusin tietää mitä syntyy, kun yhdistetään kolme elementtiä, teksti, kuva ja musiikki vuoropuheluun keskenään. Minulla oli idea, kerroin se Maijalle, joka otti sen kuviksi, kuvat näytin Pekalle, joka loi niistä musiikin. Nyt yhdistän niihin sanat ja tarina saa kolme ulottuvuutta. Kollaasi Out In on surkuhupailu naisesta, joka löytää ääripäänsä vastakohtaisten rakkauksiensa kautta - siis tarina vastakohtien ristiriidasta, joka elää ja virtaa meissä kaikissa. Vain rajansa rikkomalla voi asettaa omat rajansa.

vap €

pe 22.1.2010

JANNE LAURILA ja Tuhlaajapojat klo22.30
Hyvää suomirokkia / poppia! http://www.myspace.com/jannelaurila http://www.jannelaurila.net Tuokiokuvia, oivalluksia arjesta, epärealististen odotusten ja haaveiden pohdintaa, empatiaa epäonnistuneille, nuorten aikuisten elämänhallinta, lauluja turhautumisesta ja laiskuudesta, lohtua pienissä hetkissä. Janne Laurilan luomuna soivassa musiikissa voi kuulla hehkua folkista, modernista voimapopista, 70-lukuisesta kitarahelinästä, letkeästä rytmimusiikista ja Amerikan jämäkästä maantiegroovesta. Esikoisalbumi Kultaisia pisteitä julkaistaan 23.9. Ensimmäinen single tulevalta albumilta on Heili. Janne Laurilan tie muusikoksi näyttää jälkikäteen tarkasteltuna selvältä. Janne aloitti kitaransoiton Kissin inspiroimana 6-vuotiaana. Ensimmäinen oma levyostos oli Jaakko Tepon "Ruikonperän multakurkku" vuonna 1984. Ensimmäinen bändi 0,1% soitti oululaista metelirokkia, Janne takoi rumpuja ja teki biisit. Myöhemmin maine karttui Office Building- ja Laurila –yhtyeiden laulaja-kitaristina ja ahkerasti maata kiertävänä trubaduurina. Kultaisia pisteitä on Janne Laurilan soolodebyytti ja samalla ensimmäinen suomenkielinen albumi: ”Kun tekstejä tekee suomeksi, fuulaamisen mahdollisuudet ovat häviävän pienet. Kesällä 2008 menin tekemään demoa muutamista suomenkielisistä lauluistani ja pyysin mukaan ns. "dream teamin" eli tuttavistani etevimmät soittajat. Nämä olivat Paavolan Juppo , Rauhalan Ville ja Luukkosen Tuomas, jotka nyt muodostavat taustabändini Tuhlaajapojat. Demotus meni hyvin ja sen jälkeen asiat ovat tapahtuneet kuin itsestään. Ennen pitkää olimme päässeet pisteeseen, jossa raapustin nimeäni levytyssopimukseen.”

5 €

to 21.1.2010

CLUB MOUSTACHE alk.21.00
"100% Mellow Intention for All"
DJ´s Rogacki, Jukkis, Kojo & Kuki

2 €

ke 20.1.2010

STARLEVEL-levynjulkkarikiertue
Starlevelin biisit liikkuvat rockin ja popin välimaastossa. Isossa soundissa yhdistyvät jäsenistön henkilökohtaiset musiikkimaut, jotka risteilevät aina koti- ja ulkomaisen rockin klassikkomateriaalista 2000-luvun amerikkalaisten valtavirtabändien hitteihin. Vuosien varrella kokoonpano on vaihdellut, mutta nykyinen miehitys on hitsautunut tiukaksi paketiksi: koukuttavien biisien ja ammattimaisen soiton lisäksi bändistä löytyy poikkeuksellisen paljon lauluvoimaa. Starlevelin debyyttialbumi julkaistaan 13.1.2010. www.starlevel.net / www.myspace.com/starlevel
Kokoonpano: Sami Pilvilä – laulu, kitara Teemu Sarkkinen – kitara, laulu Mikko Lankinen – basso, laulu Aleksi Itkonen – rummut, laulu

5/3 €

ti 19.1.2010

Hot Shots 21.30
Hot Shots on energinen ja nuorekas bilebändi jonka muodostavat ammattikorkeakoulun musiikinopiskelijat Jyväskylästä. Luvassa on tunnettuja listahittejä aina 80-luvulta tähän päivään: niin tarttuvaa poppia, sykkivää funkkia kuin tanakkaa rokkiakin. Ohjelmistosta löytyvät mm. Jenni Vartiaisen "Ihmisten edessä", Jackson Fiven "Blame it on Boogie", Princen "Kiss" ja monet, monet muut tanssijalkaa heiluttavat ja korvia hivelevät hitit!
Niina Marin/ laulu Hessu Halonen/ kitara Jukka Puranen/ rummut Atte Kivimäki/ Koskettimet Aimo Hedman/ basso

3 €

ti 19.1.2010

Jarno Kukkonen Present KLO 19,00 (huom!!!)
“Open Case”” -levynjulkistuskeikka Mukana yhyeessä on kitaristi ja säveltäjä Jarno Kukkosen lisäksi paljon Suomessa esiintynyt kreikkalainen urkuri George Kontrafouris ja rumpali Jaska Lukkarinen. Jarno Kukkonen Present on toiminut vuodesta 2005. Uusi ““Open Case”” -äänite (SACD-1002) on bändin toinen ja sen julkaisee uusi SIBARecords -yhtiö, joka toimii Sibelius-Akatemiasta käsin. Bändin musiikki on kehittynyt sähköisempään ja energisempään suuntaan sitten edellisen, vuonna 2007 julkaistun “Present & Absent” -äänitteen. Yhtyeen esiintymisissä rockhenkinen soundimaailma ja energia yhdistyvät jazzilliseen taituruuteen ja yhdessä soittamisen riemuun. Jarno Kukkonen (s. 1964) on pitkän uran tehnyt kitaristi, pedagogi ja säveltäjä. Sibelius-Akatemian jazzosastolla tapahtuvan opetustyön ohella hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa UMO:n, Eero Koivistoisen, Ron McCluren ja Jukka Gustavsonin kanssa. Kukkonen valmistui musiikin tohtoriksi 2005. Jaska Lukkarinen (s. 1982) on nuoremman polven eturivin rumpali, joka vaikuttaa muun Dalindeo-yhtyeessä ja on soittanut mm. Värttinä:ssä, UMO:ssa ja Jukka Tolosen sekä Eero Koivistoisen kanssa sekä tehnyt yhteistyötä mm. Lenny Pickettin, Rich Shemarian ja Phil Markowitzin kanssa. Hän on täydentänyt jazzmusiikin opintojaan New Yorkin maineikkaassa Manhattan School of Musicissa. George Kontrafouris (s. 1966) on Kreikasta Suomeen kotiutunut kansainvälinen urkuri/pianisti, joka on jo ehtinyt tehdä yhteistyötä lukuisien kotimaisten jazzartistien kanssa mukaanlukien Manu Dunkel, Eero Koivistoinen ja Wade Mikkola. Kansainvälistä uraa hän on luonut soittamalla mm. Benny Golsonin yhtyeessä. www.myspace.com/jarnokukkonenpresent
George Kontrafouris (urut) Jaska Lukkarinen (rummut) Jarmo Kukkonen (kitara)

7/5 €

ma 18.1.2010

MONDAY@CLUB Elina ja Matias klo21
Elina Lautamäki ja Matias Haavisto

1 €

la 16.1.2010

MARI PAUL
Mari Paul on uusi ja erittäin mielenkiintoinen tulokas maamme edelleenkin varsin kapeaan naispuolisten rock-laulajien joukkoon. Marin oma, englanninkielinen ja laveasti rock/pop –genreen luettava materiaali, on suurella sydämellä ja persoonallisella otteella tehtynä todellinen tuulahdus laatumusiikin ystäville!

www.myspace.com/maripaulmusic

5 €

pe 15.1.2010

Dark the Suns
www.darkthesuns.com

5 €

to 14.1.2010

KLAARA & UTU
KLAARA:Klaara on Jyväskylä/Oulu-akselilla toimiva bändi, joka soittaa indiepoppia jazz- ja soulvivahteilla. Kevyen rosoisista biiseistä vastaa laulaja-kosketinsoittaja Laura ja ihanat poijat muuten hyvästä meiningistä. Lisäksi Klaara on Iines-ankan paras ystävä ja ehkä sinunkin.

UTU: UTU on syksyllä 2007 perustettu Tamperelais-Helsinkiläinen yhtye, jonka nimi viittaa yhtyeen usvaiseen sävelkieleen ja sammalen tuoksuisiin tunnelmiin. UTU on värejä ja tiloja, ääniä ja yllätyksiä. Tyylilajina on tunnetila. Yhtyeen muusikoiden hyvin erilaiset taustat mahdollistavat fuusion, jossa perinteinen pelimannikokoonpano toimii aivan uudella tavalla yhdistyen musiikin lajeihin, jossa sitä ei ole juuri käytetty. Seitsenhenkisen yhtyeen akustiset soittimet yhdistyvät sähköisiin elementteihin, pop ja folk kohtaavat jazzin ja taiteen, joskus jopa kansanmusiikillisin maustein. Sekä sävellykset että sanoitukset ovat Petra Tikkasen käsialaa.
KLAARA: Laura Lehtola: laulu ja koskettimet Aleksi Kastelli: basso Sakari Piippo: kitara Sami Keinänen: rummut
www.myspace.com/klaaraband

UTU: Petra Tikkanen: laulu, kantele, kitara, piano Teemu Kiiskilä: sähkökitara Tatu Kekkonen: harmonikka Iida Savolainen: alttoviulu Miikkael Anttila: kontrabasso Margit Urantowka: piano Aku-Pekka Niemi: rummut www.myspace.com/utuspace

4/5 €

ke 13.1.2010

MIKA NUORVA&USVALIITTO 21,30

5 €

ti 12.1.2010

SIIRI, SOHVI & SOUTAJAT klo 20
JAOn musiikinopiskelijat soittavat menevää musiikkia tiistaiseen jami-iltaan. Mm. Joni Mitchell,Susan Tedeschi, Coldplay, Angie Stone, Emma Salokoski...
Siiri Kangas - laulu Sohvi Suominen - laulu Olli Moilanen - kitara Atte Kivimäki - koskettimet Keijo Koskenharju - rummut Miikka Mäkitalo - basso Juulia Aho - taustalaulu Laura Metsävainio - taustalaulu

VAP €

ma 11.1.2010

Monday Club @ ELE klo 21
Eino Leinon runot ovat syntyneet uudelleen! Laulaja/lauluntekija Eva Louhivuori sävelsi ensimmäisen kappaleensa Leinon runoon muutama vuosi sitten lahjaksi ystävällensä ja on sen jälkeen säveltänyt kymmenia Leinon runoja. Eva kokosi Ele- yhtyeen ystävistään ja lahjakkaista muusikoista ja he nauhoittavat ensimmäisen levynsä ensi kesänä. Ele- yhtyeessä musisoivat: Eva Louhivuori; laulu, kitara, piano, perkussiot, Antti Korhola; viulu, laulu, Leissi; kitara, melodika, laulu, Juho Kanervo; sello, basso, Ilkka Tolonen; rummut, perkussiot, kellopeli, laulu. Louhivuoren folk/jazz/pop musiikki tuo Leinon runot uudelle, nuorekkaalle aikakaudelle!
Lämpimästi tervetuloa.

5/3 €

la 9.1.2010

BLUES LIVE! Harp T&The Bluesliders
Blues Live! ry:n juhlavuosi käynnistyy jameilla Popparissa 9. tammikuuta.

Yhdistyksen järjestämä festivaali täyttää tänä vuonna kunniakkaat 30 vuotta. Toimintaa on joka kuukausi, ja juhlat huipentuvat festivaaleihin lokakuun alussa. Tammikuiset jamit käynnistää aloituskokoonpano Harp T & The Bluesliders. Kyse on viisihenkisestä bluesia ja bluesrockia soittavasta keskisuomalaisesta vauhdikkaasta bändistä. Ohjelmistossa on useita bluesin ja rockin klassikoita. Liput jameihin maksavat 3 euroa.

3 €

pe 8.1.2010

Captain Cougar
Jyväskyläläisen Captain Cougarin vuonna 2007 julkaistu esikoisalbumi "Chapters" saa seuraajan. Kolmetoista laulua sisältävä teema-albumi "Of Dreams Long Gone" kertoo kahden ihmisen elämästä ja unelmista Suomen 1900-luvun alkupuolen historiallisten tapahtumien keskellä. Albumin lauluissa sivutaan muun muassa sisällissotaa ja siirtolaisuutta. Levy julkaistaan tammikuussa 2010.

Yhtyeen soundi on sitten ensilevyn muuttunut aavistuksen verran kokeellisempaan suuntaan, mutta myös tutut americana- ja brittifolk-vaikutteet ovat mukana. Myös bändin kokoonpano on kokenut muutoksia, basistin tontille on tullut Juha-Matti Rautiainen (mm. Tulenkantajat, The Surftones) ja monipuolisesta kosketinsoitinvalikoimasta vastaa Juha Kujanpää (mm. Kuha, Ville Ojanen Rautavaara).

Popparissa yhtye esittää uuden albuminsa materiaalin ohessa myös esikoisalbumin lauluja. Ja myynnissä toki uunituoreita levyjä!


Eva Louhivuori: laulu, piano, klarinetti Juha Kujanpää: koskettimet Jussi Petäjä: kitara, laulu Juha-Matti Rautiainen: basso, laulu Janne Torvikoski: laulu

www.myspace.com/captaincougar
www.captaincougar.net

6 €

ti 5.1.2010

Loppiaisaaton Jamit alk. 21.30
Heini Ikonen ystävineen avaa jamit.

vap €

ma 4.1.2010

Mondy Clubin VAPAAT JAMIT

0 €

la 2.1.2010

HEINI IKONEN & DOLLA LOVA
Popparin uusivuosi jatkuu aina lauantaihin saakka. Yleisön tanssittamisesta vastuun ottavat Heini Ikosen luotsaama Dolla Lova ja DJ Chris Robin. Jos tuntuu että tipaton tammikuu ei houkuta tai muuten vaan menojalka vipattaa vielä aatonkin jälkeen, saavu paikalle todistamaan räjähtävä annos R&B-hittejä 2000-luvulta ja tanssi itsesi kuuhun!
Dolla Lova & DJ Chris Robin

Heini Ikonen - voc Ville Suorsa - gtr Olli Hartonen - keys Tatu Santaniemi - bs Eliel Viitala - drs

5/3 €

pe 1.1.2010

HEINI IKONEN & DOLLA LOVA
Popparin uusivuosi jatkuu aina lauantaihin saakka. Yleisön tanssittamisesta vastuun ottavat Heini Ikosen luotsaama Dolla Lova ja DJ Chris Robin. Jos tuntuu että tipaton tammikuu ei houkuta tai muuten vaan menojalka vipattaa vielä aatonkin jälkeen, saavu paikalle todistamaan räjähtävä annos R&B-hittejä 2000-luvulta ja tanssi itsesi kuuhun!
Dolla Lova & DJ Chris Robin

Heini Ikonen - voc Ville Suorsa - gtr Olli Hartonen - keys Tatu Santaniemi - bs Eliel Viitala - drs

5/3 €

to 31.12.2009

L´Ensemble Central Finlandais & DJ Chris Robin
Ravintola Popparin uusivuosi tarjoaa tällä kertaa juhluahumua tyylikkäästi myötäilevää klubijazzia. Jyväskylän nuoren polven huippumuusikoista koostuva L´Ensemble Central Finlandais soittaa illan aikana kolme räiskyvän tanssittavaa settiä, joiden välissä DJ Chris Robin kuumentaa tanssilattiaa laajalla skaalalla sekä elektronisin että orgaanisin rytmein. Yhtyeen musiikissa kohtaavat raikkaalla tavalla 1960-luvun Blue Note -henkinen mainstream ja moderni dancefloorjazz. Orkesterin mehevä ohjelmisto koostuu mm. Freddie Hubbardin, Wayne Shorterin, Hank Mobleyn ja Kenny Burrellin sävellyksistä.

L´Ensemble Central Finlandais koostuu nuoren polven jyväskyläläisistä jazzmuusikoista. Voimakvintetin pelimannismiehen ovat soittaneet yhdessä ja erikseen lukuisissa ja erinäisissä yhtyeissä ja yhteyksissä.

Chris Robin tunnetaan pitkän linjan DJ:nä ja klubipromoottorina, jonka kädenjälki on näkynyt mm. maineikkaissa projekteissa FunKlub, Vinylo, Wake-Up! sekä For Funk´s Sake!. Miehen tuoreimpiin projekteihin lukeutuu useita eri soundimaailmoja menestyksekkäästi saman katon alle kokoava Remedy.
22 - 22.30 DJ Chris Robin
22.30 - 23.15 L´Ensemble Central Finlandais 23.15 - 00.00 DJ Chris Robin 00.00 - 00.45 L´Ensemble Central Finlandais
00.45 - 1.30 DJ Chris Robin
1.30 - 2.30 L´Ensemble Central Finlandais
2.30 - 3.30 DJ Chris Robin
L´Ensemble Central Finlandais:
Johannes Sarjasto, alttosaksofoni: Tuomas Paukku, kitara: Tuomo Uusitalo, rhodes: Eero Tikkanen, bass ja Joonas Leppänen, rummut KLO

5 €

la 26.12.2009

Perinteiset TAPANIN JAMIT klo21
Talon kamat ja Vanhasen Antti huolehtii homman sujuvuudesta.

.

TERVETULOA SULATTELEMAAN KINKUT JA KALKKUNAT PERINTEISEEN HULVATTOMAAN MEININKIIN!!!!!

2 €

ma 21.12.2009

Eevan ja Tatun Joulukonsertti
Tatu ja Eva iskee taas voimat yhteen ja soittaa omia sovituksia joululauluista! Mahtava jouluinen tunnelma on taattu ja paikalta saattaa löytää jopa piparkakkuja.. Upeassa ja komiassa bändissä soittaa:
Eva Louhivuori; laulu, koskettimet, kitara Tatu Santaniemi; basso, laulu Juha Savela; kitara Matias Haavisto; kitara, laulu Simo Heikkinen; rummut, laulu, vitsit

Lämpimästi tervetuloa!

4/2 €

la 19.12.2009

Hamilton Groove
Hamilton Groove soittaa omaa omaperäistään tuotantoa, joka saanut vaikutteita bluesista, rockista, jazzista, popista ja jopa hieman balkanilaisesta kansanmusiikista. Juuri oikeaa menevää musiikkia iltaiseen menoon!

www.hamiltongroove.com
Antti Vainikainen - Laulu, Markus Välimaa - Kitara & Taustalaulu, Jaakko Elenius - Koskettimet, Lasse Asu - Saksofonit, Mari Kroter - Basso & Taustalaulu, Pekko Hokkanen - Rummut

4/3 €

pe 18.12.2009

Constantine Plays Queensrÿche
Constantine on Jyväskylästä lähtöisin oleva, melodista heavya ja progemetallia yhdistelevä viisikko joka tulee nyt tekemään erityislaatuisen keikan tributoiden Seattlelaista progemetalliylpeyttä Queensrÿchea. Bändi tulee soittamaan materiaalia Queensrÿchen kultaiselta aikakaudelta 80- ja 90- luvuilta pyrkien luomaan musikaalisesti mahdollisimman autenttisen kokemuksen. www.myspace.com/constantineoffinland
Lassi Vääränen - Laulu Janne Seppänen - Kitara Janne Korpela - Kitara Antti Varjanne - Basso Marko Möttönen - Rummut

5/3 €

to 17.12.2009

OTRA VEZ konsertti PERUTTU
Sairastapauksen vuoksi.
VAPAAT JAMIT

VAP €

ke 16.12.2009

JAMK:n pop/jazz-linjan joulumatinea
aloitamme klo 20.00

vap €

ti 15.12.2009

JAOn lattaripaja klo 20-22+ JAMIT
JAON lattaripaja, brasilialaisia herkkupaloja Sergio Mendezin ja Marcos Vallen tuotannosta, sivussa pieni dippiannos salsaa.

vap €

ma 14.12.2009

Monday Club@Joni ja Johanna

1 €

ma 14.12.2009

pop/jazz-linjan workshop
(jazz/latin)
Aloitamme klo 20.00

vap €

su 13.12.2009

praesens-klubi klo 19.00 SHOW TIME 19.30
The Henologists

Jari Kaukua (saksofonit) Topias Tiheäsalo (kitara) Jaakko Tolvi (rummut)

Tripolar

Joel Kivelä (saksofonit) Jari-Matti Nurminen (kitara) Heikki Kivelä (rummut)

www.praesens.org
OVET AVATAAN 19.00

2 €

la 12.12.2009

BLUES LIVE Pikkujoulut@j.LEINO&BLUESTROYERS
J.Leino& Bluestroyersin LEVYNJULKAISU!!!!

Avoin yleisölle

5/3 €

pe 11.12.2009

Somethin´ Else: Timo Lassy Band, Jazzanova DJ set
Somethin´ Else
Poppari pe 11.12. klo 22-04
LIVE: Timo Lassy Band (n. klo 23)
DJ: Jazzanova (Jürgen Knoblauch) & Matti Nives
VJ: National RGB
Liput 10 e (Ennakot 9 e Levykauppa Äx 27.11. alkaen)

Liput ennakkomyynnissä Levykauppa Äxässä. Seuraa ilmoittelua ja liity sähköpostilistallemme sivuillamme (linkki alla).
www.somethinelse.fi
Timo Lassy, saksofonit / Mikael Jakobsson, piano / Antti Lötjönen, basso / Teppo Mäkynen, rummut / Abdissa "Mamba" Assefa, lyömasoittimet.
www.timolassy.com

10 €

to 10.12.2009

Jyväskylä Big Band
Jyväskylä Big Band plays the music of Gordon Goodwin

Konsertissa kuullaan amerikkalaisen Gordon Goodwinin menevää musiikkia. Luvassa siis groovaava ilta big bandin parissa kipparina Ilkka Mäkitalo.
Jyväskylä Big Band Johtaa Ilkka Mäkitalo

10/6 €

ke 9.12.2009

Quinteto Fuego alk.21.00
Quinteto Fuego palaa kotilavoille pitkähkön tauon jälkeen! Astor Piazzollan teoksista koostuvassa konsertissa kuullaan tulista Tango Nuevoa aina Reviradosta Adios Noninoon. Luvassa sekä tuttua, taattua Fuegoa että yhtyeelle tuoreiden teosten uusia tulkintoja.

7/5 €

ma 7.12.2009

Monday Club@Elina ja Matias

1 €

la 5.12.2009

MAYO
myspace.com/maijusyrjala
Laulu Maiju Syrjälä Koskettimet Tommi Karhusaari Kitara Nicolas Rehn Basso Eero Tikkanen Rummut Mikko Arlin

5/3 €

pe 4.12.2009

DirtyDeedsIndeed
Dirty Deeds Indeed (plays Bon Scotts AC/DC)

Ensi vuonna 15-vuotisjuhliaan viettävä Suomen paras AC/DC-tribuuttibändi Dirty Deeds Indeed keskittyy australialaislegendan alkuperäisen vokalistin Bon Scottin (1946-1980) aikaiseen klassikkomateriaaliin. Imitaatioshown polvihousuisine kitaristeineen jyväskyläläisbändi on suosiolla on jättänyt muille. Dirty Deeds Indeedin hikiset keikat tekevät ennen kaikkea kunniaa AC/DC:n alkuaikojen raivokkaalle klubimeiningille.

AC/DC:n Bon Scottin kanssa vuosina 1975-1979 levyttämät albumit High Voltage, Dirty Deeds Done Dirt Cheap, Let There Be Rock, Powerage ja Highway To Hell ovat raaan alkuvoimaisia klassikkolevytyksiä, joiden materiaali on aina ollut AC/DC:n keikkarepertoaarin kulmakivistöä.
Timo Heinonen- laulu Sami Määttä- kitara ja laulu Juho Hämäläinen- kitara ja laulu Tero Tuovinen- basso Teemu Auvinen- rummut

http://www.dirtydeedsindeed.com

6/5 €

to 3.12.2009

Muistot Orchestra
Melodisesta minimalismista rytmiseen jazziin. Kansainvälinen kvintetti Pohjois-Euroopan kiertueella.
Johanna Sulkunen Laulu Iman Spargaren Saxofoni Santeri Sulkunen Kitara Tapani Toivanen Basso Ulas Aksunger Lyömäsoittimet www.myspace.com/muistotorchestra

6/4 €

ke 2.12.2009

RIKU KESKINEN lämmin
Riku Keskinen Riku Keskinen (s. 1965) on kotoisin Tampereelta ja on asunut Jyväskylässä 1985 alkaen. Hän on julkaissut omissa nimissään kaksi cd-ep:tä 1990-luvulla. Kaksi pitkäsoittoa - Ja Cousteau sukelsi (2001) ja Humiseva kaupunki (2005) - ovat ilmestyneet Jyväskylästä lähtöisin olevan Ententen nimissä. Löytyy täältä:
www.myspace.com/rkeskinenentente

Uusi soololevy ´Lämmin´ tehtiin helsinkiläispohjalta, vaikka lähes jokaisen soittajan jäljet Helsinkiin taitavat tulla Keski-Suomesta. Ydinnelikkona on Keskisen lisäksi pianisti Tommi Karhusaari, kontrabasisti Tero Tuovinen ja laulaja Aili Ikonen. Tällä keikalla Ailia tuuraa Eerika Aho. Nelikkoa täydentää useita muita soittajia, erityisesti kitaristi Tuomo Dahlblom ja rumpali Jaro Joensuu. Meriselityksen solistina vierailee levyllä Laura Sippola.

www.myspace.com/rikukeskinen
Riku Keskinen (laulu), Tommi Karhusaari (piano), Tero Tuovinen (kontrabasso), Tuomo Dahlblom (kitara), Jaro Joensuu (rummut), Eerika Aho (laulu), Elina Lautamäki (taustalaulu)

6/4 €

ti 1.12.2009

Yliopiston Matinea @ Vapaat jamit
Jyväskylän yliopiston opettajaopiskelijoiden bändimatinea. Lauteilla kaksi suomalais-afrikkalaista kokoonpanoa: "Malaika Mondig" ja "Mapulupulu Band" Soitto alkaa klo 19, vapaa pääsy.

vap €

ma 30.11.2009

MONDAY CLUB@ Sanna Pääkkönen klo 21
Tule kuuntelemaan lempeää laulumusiikkia monelta artistilta, mm. Norah Jones, The Beatles, Jippu, Jonna Tervomaa, Carole King... Fiilistelyä glögilasillisen äärellä, ota kaveri mukaan!

Laulu ja piano, Sanna Pääkkönen

1 €

su 29.11.2009

POPPARIN VIP-PIKKUJOULUT klo18
POPPARIN VIP-asiakas PIKKUJOULUT Perinteinen pikkujoulu alkaa klo 18. Yllätysohjelmaa, purtavaa, muusikkopalkintojen jako ja juomoo.....

Illalliskortti 25€ (samalla uusimme vip-etusi vuodelle 2010)! Jos et pääse juhlimaan, Vip-kortin voit lunastaa vuodelle 2010 baarilla hintaan 25€)

Ilmoittaudu juhlaan 23.11 mennessä osoitteeseen poppari.pirjo@gmail.com

Pukeudumme perinteisesti JUHLAVASTI!!! TILAISUUS ON SULJETTU KLO 22.00 SAAKKA JA TARKOITETTU AINOASTAA VIP-KORTIN TAI MUUSIKKOVIP-KORTIN OMAAVILLE. UUSIMME KORTTISI ILLAN AIKANA. AVEC
MUISTATHAN ILMOITTAUTUA 23.11 MENNESSÄ!

25 €

la 28.11.2009

Juurihoito (Jazzliitto) klo22
Rokahtavampi jazzliiton kiertue bändi, joka pistää tanssilattian kuumaksi.
Timo Kämäräinen - kitara Teemu Viinikainen - kitara Joonas Riippa - rummut /perkussiot /koskettimet Timo Hirvonen - basso www.myspace.com/timokamarainen

6/4 €

pe 27.11.2009

OneHalen tribute klo23
http://www.myspace.com/onehalen
David Lee Rothin aikaista Van Halen musaa 70-80 luvulta Laulu Jarno Saarinen Kitara Lauri Ottelin Kitara Sami Mäkinen Basso Jyrki Virkkunen Rummut Jyrki Jylhä

5 €

to 26.11.2009

Jouluswengit @ Dixie Harlem PERUTTU

VAP €

ke 25.11.2009

PHOENIX EFFECT
www.phoenixeffect.fi

Phoenix Effect - Biography

Sometime after he parted ways with the other members of Sunrise Avenue in 2007, guitarist Janne Kärkkäinen decided to take a break to digest all that had transpired. He wanted to make sure he knew what he wanted to do in the future, whether it was to continue with music or work in some totally other field altogether. It was not very long, however, before he found himself yearning for a new start doing what he loved to most, music. Pretty much all of his earlier industry contacts had been more or less obliterated and he was in a place where he needed to figure out something completely new. Janne had a lot of ideas for songs, but since he had given up songwriting years ago, at the start of SA, he felt he needed a little nudge to help him along the way. So along with that process, arose the idea of calling up the guys from Poets Of The Fall, a rock group Janne had toured with in his SA days. Janne had always looked up to the guys, and their music, so it was a great sign of the things to come when he got an enthusiastic response to his ideas.

For starters they decided to try out if their chemistry would work musicwise. At that stage they had no big goals or plans. From the very first note it was clear there was a connection worth exploring. During the spring of 2008 the guys held songwriting sessions and as a result of every session there was a new song. Janne recorded demos of the songs, and come May he and the guys sat down to go through the material created. The feeling was mutual and clear; these songs should be on an album.

The debut album "Cyanide Skies" was recorded during the fall of 2008 and is due to be released in February 2009. The album contains ten tracks of rock, in various styles and moods, but still sounding like a whole. In addition to Janne, you can hear the playing of Pyry Nikkilä(guitar), Jari Salminen(drums) and Jani Snellman(bass) on the album. The guys from Poets Of The Fall, Marko Saaresto and Olli Tukiainen, will also be featured on a couple of tracks. The album is produced by Markus "Captain" Kaarlonen and Janne Kärkkäinen and it will be released under POTFs Insomniac label in Finland.

Although Phoenix Effect started as a solo project, much has happened since the first song. Extremely talented young guitarist, Pyry Nikkilä, has been a part of Phoenix Effect almost from the start. The latest additions to the line up are Lauri Hämäläinen(bass) and Anton Laurila(drums).

Phoenix Effect is: Janne Kärkkäinen - Vocals, Guitar Pyry Nikkilä - Guitar Lauri Hämäläinen - Bass, vocals Anton Laurila - Drums

5 €

ti 24.11.2009

VAPAAT JAMIT
Salaiva Keikka peruttu. Palataan asiaan.

VAP €

ma 23.11.2009

Monday Club@Jukka Karjalainen klo 21
Lämminhenkistä country musiikkia talvenalkua odotellessa. Luvassa uutta sekä vanhaa, erinomaista oluenjuonti musiikkia!

1 €

su 22.11.2009

Big Bandien ilta klo 18.00
AO Jazz Orchestra PMO Big Band

kapellimestareina Petri Juutilainen ja Markku Renko

5/3 €

la 21.11.2009

BLUES LIVE: R.J. Mischo (USA)
Jamit

Vauhdikas huuliharppuvirtuoosi R.J. Mischo palaa jälleen Poppariin !
R.J. Mischo on Wisconsinissa 1960 syntynyt ja Minnesotassa kasvanut bluesmuusikko. R.J. on sekä laulaja että mestarillinen huuliharpunsoittaja. Virtuoosimaisen soittotekniikkansa lisäksi R.J. - ´King of a Mighty Good Time´ - on myös valloittava ja karismaattinen esiintyjä. Blues on ollut hänelle erityisen tärkeää aina siitä lähtien, kun hän 16-vuotiaana pääsi livahtamaan Muddy Watersin konserttiin. Tästä alkoi innostus perehtyä bluesharpun historiaan ja soittotyyleihin, joista erityisesti 50-luvun Chicago-blues teki syvän vaikutuksen ja Little Walter, Sonny Boy Williamson, Junior Wells, James Cotton, Walter Horton ja George Smith soittotyyleineen tutkittiin tarkoin.
Hänen levytysuransa lähti nousuun 1990-luvulla ja -94 ilmestynyt CD johti USA:n kiertueeseen ja lopulta Eurooppaan. Erittäin tasokas levytysten kausi on jatkunut näihin päiviin saakka ja viimeisin, järjestyksessä Mischon kymmenes albumi äänitettiin tämän vuoden keväällä San Josessa Kaliforniassa, Greaseland Studiolla, kuten edellinenkin, erityisen hyviä arvioita kerännyt ´King of a Mighty Good Time´.
R.J. Mischo – huuliharppu ja laulu, Mika Lähteenmäki – kitara, Jaska Prepula – basso, Tomi Leino – rummut.

7/5 €

pe 20.11.2009

Funk In Funk Stairs ja The Ministers
Funk In Funk Stairs:

Jesper Anastasiadis (laulu ja basso) Antero Mentu (kitara ja laulu) Nicolas Rehn (kitara ja laulu) Eliel Viitala (rummut)

KVL FUNK! Puhasta rakkautta 240km/h virtaa tän jälkeen sun suonissa.

Funk-rock poijjaat pistää sellaset tanssit pystyyn, ettei tarvi juhannusta haikailla. Sun tulee niin kuuma...

The Ministers:

Juho Paavola (laulu ja kitara) Roope Lehto (kitara) Mikko Norontaus (basso) Tatu Pärssinen (rummut)

"Honkki tonkkia, roots-henkeä ja roisia svengiä - suomen kielellä"

5 €

ke 18.11.2009

TIINA
Laulaja/lauluntekijä Tiina soittaa bändeineen suomenkielistä akustista folk-poppia. Tunnepitoiset ja herkät laulut viattomine teksteineen ovat kaikki Tiinan omaa tuotantoa.

Jyväskyläläiseen tuoreeseen kokoonpanoon voi käydä tutustumassa osoitteessa www.myspace.com/tiinaband
Laulu:Tiina Kettunen, Kitara: Toni Pikkarainen, Koskettimet: Joni Saukkoriipi, Basso: Kalle Marttila, Rummut: Rasmus Kujala

4 €

ma 16.11.2009

Monday Club@Joni ja Johanna klo 21
Minä(Johanna Rantala-laulu) ja Joni Saukkoriipi(piano) ollaan tulossa monday clubille soittamaan 9.11. Soitamme tuolloin tunnelmallisia pop-biisejä mm. Keaniltä, Regina Spektorita ja Adelelta.

Liput maksetaan joumatilausten yhteydessä.

1 €

la 14.11.2009

Kala ja Laivoja
Vuoden kuumimpaan pikkujouluaikaan osuu nykyisellään harvinainen tilaisuus päästä näkemään ja kokemaan monipuolista kitaravetoista lainamateriaalia esittävä Kala & Laivoja -yhtye. Keikalla kuullaan musiikkia aina Creamista ja The Beatlesista Eppujen ja Kolmannen naisen kautta ZZ Topiin ja Pearl Jamiin.

Jos olet kyllästynyt kymmenien "bilebändi"-nimikkeellä esiintyvien kokoonpanojen keskenään lähes identtiseen ohjelmistoon on tässä Sinulle tarjolla hieman jotain muuta: rokkia, poppia, takuuvarmasti tunnettuja ja laadukkaita hittejä muttei ihan niitä puhkisoitetuimpia. Ammattitaitoinen kokoonpano pitää huolen siitä että vaikka kompromisseja ei tehdä meininki on silti rento.

Lisäksi Popparin keikoilla erikoisuutena mukana akustispainotteinen osuus sekä pienehkö vierailu brittiläisen taiderockin ja kanadalaisen progen parissa.

Lisätietoja www.kalajalaivoja.com

Lippuja ostettavissa ennakkoon esim. pikkujoulukekkereihin Popparista hintaan 4 euroa.

________________________________________________
Jaakko Kiiskilä, laulu ja kitara
Pietu Lias, kitara
Tatu Hellstén, kitara
Mikko Pellinen, basso, koskettimet ja taustalaulu
Jani Lahtinen, rummut, perkussiot ja taustalaulu
________________________________________________

6/4 €

pe 13.11.2009

Kala ja Laivoja
Vuoden kuumimpaan pikkujouluaikaan osuu nykyisellään harvinainen tilaisuus päästä näkemään ja kokemaan monipuolista kitaravetoista lainamateriaalia esittävä Kala & Laivoja -yhtye. Keikalla kuullaan musiikkia aina Creamista ja The Beatlesista Eppujen ja Kolmannen naisen kautta ZZ Topiin ja Pearl Jamiin.

Jos olet kyllästynyt kymmenien "bilebändi"-nimikkeellä esiintyvien kokoonpanojen keskenään lähes identtiseen ohjelmistoon on tässä Sinulle tarjolla hieman jotain muuta: rokkia, poppia, takuuvarmasti tunnettuja ja laadukkaita hittejä muttei ihan niitä puhkisoitetuimpia. Ammattitaitoinen kokoonpano pitää huolen siitä että vaikka kompromisseja ei tehdä meininki on silti rento.

Lisäksi Popparin keikoilla erikoisuutena mukana akustispainotteinen osuus sekä pienehkö vierailu brittiläisen taiderockin ja kanadalaisen progen parissa.

Lisätietoja www.kalajalaivoja.com

Lippuja ostettavissa ennakkoon esim. pikkujoulukekkereihin Popparista hintaan 4 euroa.


Jaakko Kiiskilä, laulu ja kitara
Pietu Lias, kitara
Tatu Hellstén, kitara
Mikko Pellinen, basso, koskettimet ja taustalaulu
Jani Lahtinen, rummut, perkussiot ja taustalaulu

6/4 €

ke 11.11.2009

ITÄMAA
http://www.myspace.com/itaemaa
Itämaa soittaa 70 ja 90 -luvuilta ammentavaa poprockia. Pitkän linjan tekijöiden erilaiset taustat sulautuvat rikkaaksi kokonaisuudeksi, jota ilmentävät roiskivat kitarat, väkevät lauluharmoniat ja vahvat rytmit.

2 €

ti 10.11.2009

Vappaat Äänet kiertue
VINCENT COURTOIS QUARTET
"What Do You Mean By Silence" Jeanne Added > ääni Vincent Courtois > sello Yves Robert > pasuuna Francois Merville > rummut

ELIFANTREE
Anni Elif Egecioglu > laulu, sello, glockenspiel Pauli Lyytinen > saksofoni, melodica, glockenspiel Tatu Rönkkö > rummut, löymäsoittimet

Kiertueen yhteistuotanto: Suomen jazzliitto ja Vapaat äänet Kiertuetiedote www.jazzliitto.fi
Musiikin opiskelijoilta lippu 4€

9/6/4 €

ma 9.11.2009

Monday Club@Elina ja Matias klo 21
Elina Lautamäki -voc Matias Haavisto -gtr, voc

1 €

la 7.11.2009

APPA Music Show plays ABBA
Mamma Mia mikä fiilis! Suomen paras Abba-tribuuttibändi Appa Music Show soittaa autenttisesti bändin suurimmat hitit ja myös muutaman vähemmän tunnetun musiikillisen Abba-aarteen. Tule ja koe!


Heidi "Agnetha" Apponen, laulu
Anne-Mari "Frida" Hakala, laulu
Esko "Björn" Turpeinen, laulu ja kitara
Mikko "Benny" Pellinen, koskettimet
Sami "Mike" Norrbacka, basso
Kristian "Ola" Ijäs, rummut

6/4  €

pe 6.11.2009

APPA Music Show plays ABBA
Mamma Mia mikä fiilis! Suomen paras Abba-tribuuttibändi Appa Music Show soittaa autenttisesti bändin suurimmat hitit ja myös muutaman vähemmän tunnetun musiikillisen Abba-aarteen. Tule ja koe!

Heidi "Agnetha" Apponen, laulu
Anne-Mari "Frida" Hakala, laulu
Esko "Björn" Turpeinen, laulu ja kitara
Mikko "Benny" Pellinen, koskettimet
Sami "Mike" Norrbacka, basso
Kristian "Ola" Ijäs, rummut

Heidi "Agnetha" Apponen, laulu
Anne-Mari "Frida" Hakala, laulu
Esko "Björn" Turpeinen, laulu ja kitara
Mikko "Benny" Pellinen, koskettimet
Sami "Mike" Norrbacka, basso
Kristian "Ola" Ijäs, rummut

6/4 €

to 5.11.2009

Ruuhi Presents : Akustinen Ilta
http://www.myspace.com/sansamusic http://www.myspace.com/timneuhausmusic http://www.myspace.com/juhanaiivonen
Esiintyjinä ovat kolme lauluntekijää yhtyeineen; Berliiniläinen Tim Neuhaus ja Helsinkiläiset Sansa sekä Juhana Iivonen.

Idea kiertueeseen syntyi elokuussa Berliinissä, juuri debyyttilevynsä julkaisseen Juhana Iivosen ja Tim Neuhausin yhteisesiintymisten jälkeen. Palaset loksahtivat kohdilleen kun mukaan tuli toista levyään viimeistelevä Sansa.

Tim Neuhaus kertoo laulujensa olevan mielentilojen kuvailuja, tunteiden käsittelemistä – enemmän sisäistämisprosessista tarinan jälkeen kertovia, kuin itse tarinan kertomista. Usein sanat ja musiikki löytävätkin abstraktin muodon ja pysyvät näin avoimina.

”Ilmaistakseen mahdollisimman alkuperäistä tunnetilaa, musiikkini tarvitsee akustisia instrumentteja. Kitara, Fender Rhodes, piano sekä erilaiset lyömäsoittimet ovat sovitusten ydin. Näin tärkeimmät ideat tulevat esiin ja kykenen siirtämään ne suoraan kuulijoille. Ensisijaista minulle onkin laulujeni esittäminen yleisölle”

Sansa kertoo uuden albuminsa laulujen olevan monisävyisiä, seuraten polkua melankoliasta heleään iloisuuteen. Toistuvia teemoja ovat rakkaus, halu, yksinäisyys ja menettäminen. Laulujen intiimit aiheet eivät kuitenkaan ole pelkästään omakohtaisia. Ne ovat myös todellisuuden havainnointia ja sen heijastumia mielikuvituksen kautta.

Tuottaja Janne Oinaan kanssa Sansa toi äänityssessioihin mukaan joukon lahjakkaita muusikoita ja kertoo - ”tuntui siltä että viimeinkin olin löytänyt ihmisiä jotka ymmärsivät musiikkini niin kuin se on”. Tuloksensa syntyi levy, joka kiehtovasti yhdistelee pop,- rock – ja folkvaikutteita.

Juhana Iivosen laulut ovat hyvin omakohtaisia. ”Monet sanoituksista ovat konkreettisia tarinoita – sitoutuneita tiettyyn hetkeen ja paikkaan. Kertomuksen ja hetken tunnelatauksen sekä itselle merkityksellinen aiheen pyrin välittämään kuulijalle”

Debyyttilevy tehtiin pienellä tuotantoporukalla maaseutustudion rauhassa. Levy äänitettiin analogisesti yhden oton periaatteella, pyrkimyksenä taltioida laulut ja tulkinta mahdollisimman autenttisina.

10/8 €

ke 4.11.2009

Petteri Sariolan S00LO levynjulkkarikiertue klo21
Petterillähän on täysin omalaatuinen tapa soittaa akustista kitaraa, ja pelkästään soittotekniikka on ällistyttävää katsottavaa. Suomesta ei löydy toista, eikä maailmanlaajuisestikaan tämän tyylin taitajia ole kuin kourallinen. Kuluneiden kahden vuoden aikana hän on konsertoinut tauotta kotimaan lisäksi mm. Saksassa, Itävallassa, Japanissa, Tanskassa, Latviassa, Liettuassa ja Italiassa. Tänä syksynä hän keikkailee Sveitsissä, Japanissa, Norjassa ja 3 kertaa Saksassa.

Uuden levyn myötä sinkku ’Distorted’ lähtee pyörimään tänään YLE-X:ssä nostobiisinä ja musavideo valmistuu vielä syyskuun puolella. Petteri tekee nykyään keikkaa kosketinsoittaja/laulaja Heini Ikosen kanssa.

Lisätietoa löytyy liitteenä olevasta lehdistötiedotteesta ja biosta sekä kotisivuilta

http://www.petterisariola.fi/index_content.html

Videoklippejä ja biisinäytteitä löytyy osoitteesta

http://www.myspace.com/petterisariola

7/5 €

ti 3.11.2009

The Ballet Orchestra&Marian Petrescu klo 21.00
Ohjelmistoa: Chicago, I`m a man Blues Brothers ohjelmistoa, Sweet Home Chicago ym. Santana, Corazon Espinado ym. Jamiroquai, Canned Heat ym. Billy Cobham jne...
jazz/funk band:Ville Lauttamus, basso Heikki Alanikkola, kitara Teemu Nieminen, rummut Pertti Valleala, trumpetti Juha Lauttamus, trumpetti ja sax ja laulu Jorma Suuronen, pasuuna Paavo Jänis, Gongat ja percussion Seppo Vuosalmi, bongot ja percussion Hannu Rainerma, laulu

vap €

la 31.10.2009

Loud´n´Clear
heavy rock/metal klassikokamaa 70-90-luvuilta
Janne Laviranta - basso, Janne Ojala - rummut, Sami Boman - kosketinsoittimet, Timo Heinonen - laulu ja Aki Vesander - kitara.

5/4 €

pe 30.10.2009

Loud´n´Clear
heavy rock/metal klassikokamaa 70-90-luvuilta
Janne Laviranta - basso, Janne Ojala - rummut, Sami Boman - kosketinsoittimet, Timo Heinonen - laulu ja Aki Vesander - kitara.

5/4 €

to 29.10.2009

Taipale
Maalailevaa, mietiskelevää, ajoittain armotonta ajoa. Taipale tuo rockin, jazzin ja kansanmusiikin savusaunaan ottamaan pehmeät löylyt. Syksyn 2009 keikoillaan Taipale juhlistaa 28.10.09 julkaistavaa debyyttiään (Hilland Records).
Markus Väisänen - kitara Kalle Ylitalo - basso Janne Mathlin - rummut

5/3 €

ke 28.10.2009

Bai Kamara Jr.& Kim Curly
http://www.myspace.com/baikamarajr

Bai Kamara Jr:
Laulaja-lauluntekijä Bai Kamara Jr. saapuu jälleen soolona ihastuttamaan jazziin ja bluesiin kiedotulla soul-musiikillaan. Muun muassa Stingiltä, Curtis Mayfieldilta, Bob Marleylta ja Marvin Gayeltä vaikutteita saanut artisti syntyi Bo Townissa Sierra Leonessa. 15-vuotiaana hän muutti Englantiin opiskelemaan, missä paikallinen 80-luvun musiikki herätti hänen musiikilliset lahjansa. Nykyisin Bai Kamara Jr. asuu Brysselissä ja on luonut siellä uraa lähes 20 vuoden ajan kiertäen Keski- ja Länsi-Eurooppaa.

Jos Baista ei olisi tullut muusikkoa, hän olisi valinnut humanitäärinen työn elämänurakseen. Nämä kaksi hän yhdisti Refugee Voices -projektissa vuonna 1998. YK:n pakolaiskomissio valitsi hänet äänittämään Youssou n’Dourin kanssa Building Bridges -CD:n. One Voice -projektissa vuonna 2005 hän oli taas mukana Charity CD:llä, jolla kerättiin rahaa hirmumyrsky Katrinan uhreille.

Bain kappaleet heijastavat hänen monikulttuurista taustaansa, ja hänen musiikissaan on kuultavissa paljon vaikutteita Afrikassa vietetyiltä nuoruusvuosilta. Ihmisoikeusasiat sekä poliittinen ja yhteiskunnallinen kritiikki ovat kuultavissa hänen teksteissään perinteisiä laulunaiheita unohtamatta.

Kim Curly:

Kim Curly on laulaja/lauluntekijä lähtöjään Vantaalta, mutta hänen laulunsa kumpuavat 60- ja 70-luvun Amerikan maisemista. 2000-luvun Suomi tuo kuitenkin oman mausteensa tähän Finamericana-soppaan, josta syntyy Kim Curlyn ainutlaatuinen soundi.

Kim Curly Bandinsa kanssa ensimmäistä levyään työstävä artisti esiintyy soolona tyyliin mies, kitara ja huuliharppu. Näin kauniit ja tunnelmaa luovat laulut pääsevät oikeutetusti etusijalle

www.kimcurly.com www.myspace.com/kimcurlyband __________________________________

8/5 €

ma 26.10.2009

MONDAY CLUB@Jonathan Kreisberg Quartet
http://www.jonathankreisberg.com Konsertti alkaa 21.00
Jonathan Kreisberg: kitara Will Vinson: sax Joe Sanders: basso Mark Ferber: rummut

12 €

su 25.10.2009

Boogie Chillen -klubi: West Weston (UK) klo 19
Ovet avataan klo 18.30.

Englantilainen West Weston on rokkaavan rytmibluesin johtavia nimiä kotimaassaan. Mm. jyväskyläläisillekin tutun Big Joe Louisin kanssa tiiviisti esiintyvä West saapuu nyt ensimmäistä kertaa Jyväskylään. Taustabändiä johtaa monipuolinen ja lahjakas blues-muusikko Tomi Leino, jonka kanssa West on tehnyt kiertueyhteistyötä useaan otteeseen.
Sunnuntai-alkuiltaan onkin luvassa vauhdikasta, tiivistunnelmaista ja virtuoosimaista Chicago bluesia genrensä eurooppalaiselta huipputasolta !
West Weston - laulu, huuliharppu; Tomi Leino - kitara, Jaska Prepula - kontrabasso; Juppo Paavola - rummut.

8/5 €

la 24.10.2009

Syvälohenpuna
ClassicRockClub: Syvä Lohenpuna Plays Deep Purple

Luvassa Purple- klassikoita originaaleja kunnioittaen. Hannu "Happi" Leppänen, rummut Timo "Hevi" Heinonen, laulu Pekka Lampinen, basso Tommi Karhusaari, kosketinsoittimet Juhani "Leipä" Syrjälä, kitara Rauski Peurala-äänitekniikka

5/4 €

pe 23.10.2009

Yksityistilaisuus 18-21.30

sulj €

pe 23.10.2009

POTRA alk.23.00
Kun puhutaan omaperäisestä musiikista, niin harvoin se pitää yhtä hyvin paikkansa kuin tämän pohjanmaalaisen, suomenkielisen metallibändin Potran kohdalla. Vaikka peruselementit ovat tutut kitara, basso, rummut, laulu - konehöysteiden kera, on kokonaisuuteen saatu persoonallista ilmettä. Nämä laihialaisklopit soittavat 40 keikan kokemuksella livenä timmisti, kuultuna kommenttina: jopa ärsyttävän hyvin.

http://myspace.com/potramusic

4 €

pe 23.10.2009

Monday Club@Jukka Karjalainen
Lämminhenkistä country musiikkia talvenalkua odotellessa. Luvassa uutta sekä vanhaa, erinomaista oluenjuonti musiikkia!

1 €

to 22.10.2009

Maratone Quintet
Maratone Quintet on helsinkiläinen noin 26-vuotiaista lahjakkaista muusikoista koostuva melodista modernia nykyjazzia soittava jazz-kvintetti. Yhtye perustettiin vuonna 2004, ja se on saanut mainetta mm. Young Nordic Jazz Comets – kisassa keväällä 2006, jossa yhtyeen soundia ja kappalevalikoimaa kiiteltiin "ehjäksi ja tyylikkääksi" (Jukka Hauru, HS 20.5.2006).
Maratone Quintetin ohjelmisto koostuu jäsenten omista originaalisävellyksistä. Yhtyeen musiikki on selkeästi jazzia pohjoisesta. Sitä parhaiten kuvailevia sanoja ovat kiireettömyys, melankolisuus ja suuri tilan tuntu.
Maratone Quintetin musiikki on saanut paljon vaikutteita maineikkaan ECM-levy-yhtiön tuotannosta; esimerkiksi Kenny Wheelerin legendaarinen "Gnu High" -levytys 1970-luvulta oli tärkeä vaikutin yhtyeen soundille sen alkutaipaleella. Kuulija voi lisäksi poimia yhtyeen sävellyksistä suomalaisia melodiasävyjä, jopa kaikuja Pekka Pohjolan varhaisesta tuotannosta. Maratone Quintetin live-setti pitää sisällään tarttuvia melodioita, heittäytyvää improvisaatiota sekä mukaansa tempaavaa rytmistä imua.

Levy-yhtiö Free Agent Records julkaisi yhtyeen debyyttialbumin "Setting Out" 2.12.2008: "Maratone Quintetin Setting Out on vuoden 2008 parhaita jazzlevyjä" (Kaleva 16.1.2009) "Kevyesti svengaavaa, puhaltimilla kaartavaa instrumentaalijaskaa soittava kotimainen kvintetti etenee tyynen melankolisesti ja luoden tunnetta isosta tilasta...Soittajilla on samaan aikaan hallittu yhteissoundi, mutta myös tilaa sooloilla." (Ilkka Valpasvuo, Desibeli.net 16.12.2008) "Levollinen levy vie matkalle mielen maisemiin." (Riina Kilpinen 22.1.2009, Vertigo.cd) Lisätietoja Yhtyeen kotisivut: www.myspace.com/maratoneband Levy-yhtiö: http://www.freeagentrecords.fi
Martti Vesala: Trumpetti ja Flyygelitorvi; Markus Tiiro: Kitara; Petri Rahikkala: Koskettimet; Mikko Pellinen: Kontrabasso; Juho Peltoniemi: Rummut.

6/4 €

ma 19.10.2009

Monday Club @ Jukka Karjalainen
Jukka Karjalainen esittää räväköitä klassikoita ja kauneimpia balladeja Country musan kultakaudelta tähän päivään! Erinomaista nautittavaa esimerkiksi keskioluen seurassa!

1 €

la 17.10.2009

KINGDOM Of The BRAVE – TRIBUTE to TOTO
Kingdom Of The Brave on amerikkalaisen TOTO-yhtyeen musiikkia suurella sydämmellä soittava bändi. Ohjelmisto koostuu TOTOn hiteistä 30 vuoden ajalta painottuen pääasiassa kuitenkin TOTOn kulta-aikaan 70- ja 80-luvuille. Illan aikana kuullaan ilman muuta Africa, Rosanna, Hold The Line ja Stop Loving You, mutta lisäksi luvassa on paljon muita hittejä sekä harvinaisempaakin herkkua.
Taavetti Peitsi (Jyrki Lindlöf) - keyboards Luke Ahteri (Miika Tarvainen) - guitars & vocals Mobby Kimble (Miika Möttönen) - vocals & percussion Mikki Porkkana (Sami Norrbacka) - bass Jesse Porkkana (Jaakko Liimatainen) - drums Jessi Villi-Anssi (Karoliina Vakoniemi) - vocals

6/4 €

pe 16.10.2009

Sonic Station klo 23.00
Sonic Station on viisimiehinen rehellistä aikuisrockia esittävä bändi. Osa bändin ohjelmistosta koostuu vanhoista toimiviksi havaituista hiteistä 70- ja 80-luvuilta (mm. Bryan Adams, Don Henley, Billy Idol, ToTo, Van Halen, U2, etc.) ja osa varsin maukkaista omista biiseistä, jotka sulautuvat saumattomasti settiin. Bändin tarkka sointi muodostuu miehistön tinkimättömästä halusta luoda ja esittää rakastamaansa musiikkia, sekä tietenkin soittajien vuosien saatossa kehittyneestä ammattimaisesta näkemyksestä.
Sonic Stationin tuotantoa on kuultavissa seuraavassa osoitteessa:
http://www.myspace.com/sonicstationband
Jens Boe - laulu & kitara Miika Tarvainen – kitara & laulu Jyrki Lindlöf – koskettimet Sami Norrbacka – basso Pasi Pekkarinen - rummut

6/4 €

to 15.10.2009

JAZZLIITON DUOKIERTUE 21.30 alk.
Kaksi duoa samana iltana Jazzliiton kiertueella.

Johanna& Mikko Iivanainen Duo

Mikko Innanen & Mika Kallio Duo
Johanna Iivanainen – laulu Mikko Iivanainen – kitara www.myspace.com/johannaiivanainen

Mikko Innanen - saksofonit, pillit ja lyömäsoittimet Mika Kallio - rummut, pillit ja lyömäsoittimet www.myspace.com/mikkoinnanenmikakallio

6/4 €

ke 14.10.2009

ALEX ZUBKERMAN alk.21.00
zubkerman.narod.ru myspace.com/zubkerman

Opiskelijakortilla 3€.
“live-electronic music without computer” Alex ZUBKERMAN makes experiments in the field of modern electronic music. This performance he dedicates to his motherland - the Arctic north of Russia. Cold ambient music is accompanied by visual installation.

6/3 €

ma 12.10.2009

Monday Club Duo Sarjasto & Pelkonen
Illassa kuullaan jazzstandardeja ja muutakin mukavaa. Johannes Sarjasto - alttosaksofoni, Miika Pelkonen - piano.
liput maksetaan tiskillä juomatilausten yhteydessä

1 €

la 10.10.2009

TMP plays Rush @ RockRoyale
TMP on tamperelainen kolmen hengen tribuuttibändi, joka soittaa kanadalaisen Rushin musiikkia mahdollisimman autenttisesti, meinigistä kuitenkaan tinkimättä. Ohjelmisto keskittyy Rushin tuotantoon 70- ja 80-lukujen taitteen molemmin puolin, muutamalla selkeästi "synth-eran" kappaleella höystettynä. RockRoyale: Rock Royale:Progressiivista rokkia sielujen syövereistä, 70-luvun henkeen.

"http://www.myspace.com/rockroyaleband".
Kimmo Turunen - rummut, perkussiot, samplet Jaakko Koskenkorva - basso, koskettimet, samplet Timo Happonen - kitara, laulu

5 €

pe 9.10.2009

VIIDEN TÄHDEN FESTIVAALI
www.viidentahdenfestari.com

Yhdellä 15 euron hintaisella festivaalirannekkeella on mahdollisuus kuunnella yhdessä paikassa viisi eri keikkaa tai seurata yhtä artistia ja kuunnella tämän viisi eri keikkaa tai jotain siltä väliltä.


Ravintola Popparin aikatulu ja Viiden Tähden Festivaalin tähdet vuonna 2009 ovat:

Jiri Nikkinen klo21

Antony Parviainen Trio klo22

Koop Arponen & Pete Parkkonen klo23

Erin klo24

Jippu & Timo Rautiainen klo01

15 €

to 8.10.2009

Perinnejatsia @ Dixie Harlem
Dixie Harlem on jyväskyläläinen jazzyhtye, joka perustettiin vuonna 1992 silloisen maaherra Kalevi Kivistön aloitteesta. Yhtye on esiintynyt useilla jazzfestivaaleilla, joista mainittakoon Jyväskylä Summer Jazz, Imatra Big Band Festival, Kouvolan Dixiepäivät, Kemijärven Ruskaswing ja Helsingin Classic Jazz. Lisäksi yhtye on konsertoinut ahkerasti jazzklubeilla ja moninaisissa juhlatilaisuuksissa. Vuonna 1997 yhtye julkaisi levyn Tien päällä: livenä studiossa. Dixie Harlemin vierailevina solisteina ovat olleet mm. Antti Sarpila, Maria Lund, Rauni Pekkala ja Pentti Lasanen. Bändin ohjelmisto koostuu lähinnä jazzstandardeista joko swing- tai dixielandtyylisesti esitettynä.
Yhtyeen kokoonpano: Esa Markku Juutilainen, tenorisaksofoni ja huilu, Juha Lauttamus, trumpetti ja laulu, Ilkka Mäkitalo, klarinetti, alttosaksofoni ja bassoklarinetti, Jorma Suuronen,pasuuna, Ari Saksa, piano, Unto Lappalainen, kontrabasso ja Jukka Valtonen, rummut.

7/5 €

ke 7.10.2009

Gettoblaster
Tunnelmallinen Reggae ilta! Energinen ja elävä GettoBlaster paukuttaa tuhdisti tunteella Reggae klassikoita, rootsista oldschooliin ja siitä uudempaan matskuun. Luvassa myös harvinaista herkkua. It`s rocksteady time brothers and sisters!!
Aleksi Tanhuala - Rummut ja luikautus J "Flow" Kääntä - Laulu ja räbäytys Eerika Aho - Laulu ja Koskettimet Juho Kalliolahti - Basso Mikko "Mänk" Räihälä - Keihäs ja Melodica Sanna Klemetti - LoveMachine, laulu, huilu Kepa Koskenharju - Kilinät ja kolinat

3 €

ti 6.10.2009

Juulia Aho ja Anniina Selänne Näyttötutkinto klo20
Näyttöämme on ohjannut Tanja Salonen ja Maija Hapuoja. Settimme kesto on n. 60min.

ILTA JATKUU VAPAILLA JAMEILLA!

VAP €

ma 5.10.2009

MONDAY CLUB klo 21.00
Luvassa jazzstandardeja ja hyvää meininkiä!
Elina Lautamäki, laulu Matias Haavisto, kitara

Liput 1€ (Maksetaan juomatilauksen yhteydessä)

1 €

la 3.10.2009

Sami Norrbacka feat. HIDE&COVER
Etelä-Suomen basistilegenda Sami Norrbacka viettää 30-vuotis(taiteilija)juhlaansa. Tarjolla tiukkoja heavy- ja hard rock -hittejä 70-luvulta tähän päivään. Nämä juhlat eivät jätä ketään kylmäksi!

Sami Norrbacka basso
Janne Oksanen laulu
Matti Kärävä kitara ja taustalaulu
Jaakko Kaski kitara ja taustalaulu
Hannu Ahokas koskettimet
Reijo Mustakorpi rummut

Tutustu bändiin

5 €

pe 2.10.2009

BLUES LIVE 2009
Perjantai 2.10. Poppari klo 21.00 (15€) Boogie Chillen (klo 22.00) Jimmie Lawson & The Real Deal (USA/FIN) (klo 23.30) The Others (aka 22 pistepirkko) (klo 01.00)
www.blueslive.net

15 €

to 1.10.2009

BLUES LIVE 2009
Torstai 1.10. Poppari klo 21.00 (7€) Midnight Moaners (klo 21.30) The Munsons (Tokela ja Viksten) (klo 23.00)
www.blueslive.net

7 €

ke 30.9.2009

BLUES LIVE 2009
keskiviikko 30.9. Poppari klo 21.00 (2€) Blues DeLuxe avausjamit
www.blueslive.net

2 €

ma 28.9.2009

MONDAY@CLUB klo21 1€
Miika Pelkonen-piano

Piano jatsia laidasta laitaan

1€ €

la 26.9.2009

ANYDOLL
Moneen kertaan kovaksi livebändiksi rankattu jyväskyläläinen Anydoll soittaa anteeksi pyytelemätöntä modernia rock-musiikkia, joka ei haikaile menneeseen, vaan katsoo tiukasti eteenpäin. Räiskyvän vihreissä kravateissa viihtyvä bändi pitää kovaa tahtia myös lavan ulkopuolella ja on julkaissut kaksi ep:tä ja yhden sinkun. Tsekkaa lisää osoitteesta www.anydoll.net. Dresscode: green tie :)
Madd Morley - laulu, basso Sharlene Sharp - koskettimet, taustalaulu Chris Crane - kitara, taustalaulu Frankie "Daddy" Fastback - rummut

3 €

pe 25.9.2009

AURA
Aura soittaa aluksi pehmeää kuuntelumusiikka ja loppua kohden rokimpaa bilemusaa. Biisejä mm. Stingiltä, Sara Bareillesiltä ja Fait No Morelta.
Hapsu Haapasalo-voc, Oomi Blomquist-drs, Tuomo Dahlblom, Mikko Pellinen-keys ja Törtsi Törmänen-bass

4 €

ke 23.9.2009

Praesens-ilta@ Jooklo Finnish Quartet (ITA/FIN)
Ilta alkaa 19.00.

www.praesens.org
Virginia Genta (saksofonit), David Vanzan (rummut), Tero Kemppainen (kontrabasso), Sami Pekkola (saksofonit). sekä Jari Kaukua (alttosaksofonisoolo)

3 €

ti 22.9.2009

V.I.P. event 20-n.23.30 (Yksityistilaisuus)
TERRASSI PALVELEE MUITA ASIAKKAITA.
JAMK:N Musiikintuottajaopiskeskelijoiden ilta

privat €

la 19.9.2009

No Sweat
Yhtyeen ohjelmisto koostuu cover-kappaleista, joita ovat tuottaneet mm. Joe Bonamassa, Stevie Ray Vaughan, Deep Purple, Kenny Wayne Shepherd, Cream. Näitä legendaarisia virtuooseja tulkitaan No Sweatin omaan tinkimättömään tyyliin. Tervetuloa keikalle nauttimaan rennosta blues - rockista!

3/2 €

pe 18.9.2009

Purplestone
"Purplestone on vanhanliiton heavyyn keskittyvä coverbändi. Soitamme sellaisten yhtyeiden materiaalia, mihin on sovellettavisssa Hammond-urkujen soittoa. 70-luvulla tehtyjen biisien lisäksi yhtye on muokannut mm. Dion 80-luvun soolotuotannon biisejä linjaan sopivaksi.

http://www.purplestoneband.com

Settiin kuuluu mm. Rainbown, Deep Purplen, Ronnie James Dion, Uriah Heepin ja Whitesnaken tuotantoa.

Laulu : Erkki Seppänen (Dreamtale, KYPCK) Kitara: Jaakko Hänninen (The Coverslaves) Urut ja taustalaulut: Kari Salomaa Basso ja taustalaulut Tapio Ahonen Rummut: Timo Tolppa"

7 €

ke 16.9.2009

Piecemaker
Uuden EP:n juuri julkaissut Piecemaker on vuonna 2005 perustettu genrerajoja rikkova sekä paikallaanjunnaavaa rock-kulttuuria uudistava poppoo.

Piecemakerin mielenkiintoiseksi kuvailtuun keitokseen on sekoitettu ainesosia aina rockista, hardrockista sekä funkista saakka. Asiaankuuluvasta rokkikukkoilusta huolimatta koko soppa on toteutettu tiukkaa groovea vaalien biisien huolellisten sovitusten kautta.
Pekka V Louhimo – laulu Kim Wirzenius – kitara Ilkka Kainulainen – kitara Santeri Laurén – koskettimet Kalle Marttila – basso Marko Lydén – rummut

www.myspace.com/piecemakerband

3 €

la 12.9.2009

LAZY HORSE
Rouhevaa rokkausta - sekä tuttuja että unohdettuja Neil Young & Crazy Horse -klassikoita tunteella ja suurella sydämellä !

90-luvun puolessa välissä tiiviisti keikkaillut, mutta sen jälkeen harvakseltaan esiintynyt, jopa kulttimaineeseen noussut Lazy Horse esiintyy Jyväskylässä nyt ensimmäistä kertaa 11:een vuoteen !
Bändin riveissä on tuttuja naamoja mm. sellaisista yhtyeistä kuten Willie & the Wolves, Nothingville Hillbillies, Swamp Boogie ja Sharon Rose.
Jukka Tikkanen - laulu, kitarat, huuliharppu; Maku Tuominen - basso, lap steel, kitara, taustalaulu; Pekka Halme - kitara, rummut; Jaska Prepula - rummut, basso, taustalaulu

5/3 €

pe 11.9.2009

Kylkait
Musiikki on vaihtelevaa, mutta karkeasti genret joissa liikutaan: soul, funk, hip hop, nu jazz, lattari. Eli erittäin tanssittavaa mutta kuitenkin vaihtoehtoista bilemusaa
Eerika Aho - Laulu Johannes Sarjasto - Alttosaksofoni Miika Pelkonen - Koskettimet Aleksi Tanhuala - Rummut Visa Ruokolainen - Basso

5/3 €

to 10.9.2009

MUUNTAJA (jazzliitto)
Syksyn kiertuerupeaman starttaa tuoreella Traveller-albumillaan Emma-ehdokkuuden napanneen rumpali-säveltäjä Mikko Hassisen Muuntaja-yhtye. Ainutlaatuisessa vailla sointuinstrumenttejä operoivassa kvartettikokoonpanossa kuullaan saksofonisteina Pepa Päivistä ja Sonny Heinilää sekä basson varressa Ville Herralaa. Luvassa on jazzia “kehtolaulun kautta tangoon”.
Mikko Hassinen - rummut Pepa Päivinen - saxofonit Sonny Heinilä - saxofonit Ville Herrala - basso www.myspace.com/mikkohassinen

6/4 €

ke 9.9.2009

Cyril Achard duo
Kitarassa on ranskalainen Cyril Achard ja bassossa Tero Tuovinen. Duo esittää Cyrilin säveltämää musiikkia, klassista jazzia.

6/5 €

ma 7.9.2009

Monday Club
Tänä maanantaina virittäydytään vanhojen hyvien aikojen tunnelmaan. Luvassa musiikkia mm. Stevie Wonderilta, Bob Dylanilta, Eric Claptonilta. Tulkinnasta ja sovituksista vastaavat Elina Lautamäki, laulu ja piano ja Matias Haavisto, kitara ja laulu. Tervetuloa!

1 €

la 5.9.2009

DOWN TOWN Stand up
19.00 Harri Lagström, Tomi Walamies, Teemu Vesterinen 22.30 J-P Pirinen, J-P Kangas, Sami Hedberg

12 €

pe 4.9.2009

DOWN TOWN Stand up
19.00 Mika Eirtovaara, Ida Grönlund, Ismo Leikola
22.30 Ilari Johansson, Pirjo Heikkilä, Teemu Vesterinen

12 €

to 3.9.2009

OLAVI LOUHIVUORI Quartet klo21
Olavin uusin bändi esiintyy
Mats Eilertsen basso,Jakob Bro kitara, Aili Ikonen laulu, Olavi Louhivuori rummut

7/5 €

ti 1.9.2009

JAMIT klo21

Avauskokoonpano:Eeva Heikkonen, laulu Johannes Sarjasto, saksofoni Ari Karema, piano Juho Nummelin, kitara Simo Kärki, basso Keijo Koskenharju, rummut

- €

la 29.8.2009

HULINA KLUBI
Hulinaklubi järjestetään ensimmäistä kertaa Jyväskylän keskustassa ravintola Popparissa lauantaina 29.8.2009. Vierailevana artistina lavalla nähdään kotimaisen elektronisen musiikin konkari Jaakko Eino Kalevi, joka on tullut tutuksi monista projekteistaan, kuten Profeetta ja uusi maailmanuskonto sekä Muuan mies. Popparin tilat luovat puitteet intiimillä tunnelmallaan Jaakko Eino Kalevin sumuiselle elektromusiikille. Illan aloittaa tuttuun tapaan musavisa, jossa pääpalkintona Levykauppa Äxän lahjakortteja.

Vaihtoehtoisen musiikin kuluttajille suunnattu Hulinaklubi aloitti toimintansa syksyllä 2008. Kevään aikana noussut kävijämäärä kertoo vaihtoehtoisten klubien kysynnästä Jyväskylässä, johon Hulinaklubi tulee vastaamaan järjestämällä Popparin kesäklubin lisäksi kolme tapahtumaa syksyn aikana Ilokivessä.
Aikataulu: Hulinaa 22-04 Musavisa 23 Jaakko Eino Kalevi 24

3,99€ €

pe 28.8.2009

Chank Groove 23.00
Chank Grooves&JAMIT Chank Grooves soittaa menevää instrumantaalimusiikkia. Soul- ja funk-henkisen keikan jälkeen luvassa vapaat jamit!
Toni Pikkarainen Kitaran soitto Johannes Sarjasto Saksofonin soittamine Jukka Väisänen Basson pumpsuttaminen Keijo Koskenharju Kopsaus rumpuun

3 €

to 27.8.2009

CARAHCA
Carahca on kokoonpanoltaan perus kitaratrio. Musiikki on bluesista, folkista jne., sekä erinäisistä etnisen musiikin muodoista lainailevaa rockia, biisit pääosin omia. Ehkä hieman proge-höysteitäkin mahtuu sekaan... Ilmaisu on kuitenkin pyritty pitämään raa´an voimakkaana liiallista, nykyään niin tyypillistä kliinisyyttä vältellen .. mikä ei toki tarkoita räpeltämistä.
Eero Nurmela - laulu/kitara Hannes Juutilaiselle - koskettimet Tatu Santaniemi - basso Jaakko Tabell - rummut

3 €

ti 25.8.2009

Boogie Chillen -klubi: Eve & The Exiles (USA)
EVE & THE EXILES – Eeva ja Texasin maanpakolaiset tarjoavat autotallibluesin ilosanomaa!

25. elokuuta on Popparissa tarjolla todellista autotallibluesin ja garagerockin ilosanomaa. Austinilaisen Eve & The Exilesin musiikissa lyövät kättä Texasin juurimusiikin historia ja nykypäivä.

25-vuotias Eve Monsees on nuoresta iästään huolimatta jo veteraanikitaristi. 15-vuotiaana Jimmy Vaughanin lämmittelyaktina soittanut huippulahjakkuus tutustui vuosituhannen vaihteessa Fabulous Thunderbirdsin alkuperäiseen rumpaliin Mike Buckiin ja kaksikko perusti vuonna 2002 Eve & The Exilesin. Yhtye levytti bluesia ja 60-lukuisia rocksoundeja risteyttävän debyyttialbuminsa vuonna 2004 ja alkuaikojen Rolling Stonesin mieleen tuova kiekko keräsi runsaasti myönteistä huomiota kriitikoiden keskuudessa. Nyt jo edesmennyt Antone´s-levymerkin, levykaupan ja klubin omistaja Clifford Antone otti vuonna 2005 Even siipiensä suojiin ja nuoren tytön tähti lähti kasvuun tulipalovauhdilla. Even 2000-luvun puolivälin juuritietoista tulitusta voi kuulla esimerkiksi Blues Guitar Women - ja Texas Northside Kings -nimisillä kokoelmalevyillä.

Bändissä soittavat Even ja Mike Buckin ohella LeRoi Brothesista tuttu basisti Pat Collins, marakasseja vatkaava Donna Pearl sekä yhden miehen bändinäkin Texasissa tarunhohtoisen maineen saavuttanut Homer Henderson.

Yhtyeen soittomaisemassa yhdistyvät 60-luvun autotallipunk ja teinityttöballadit, blues, surf, psykedelia, ja rhythm & blues. Koko paketti tykitetään legendaarisimmille garage-bändeille ominaisella vimmalla. Eve & The Exilesin pitkäsoitto Blow Your Mind oli yksi vuoden 2008 huippualbumeista ja mainio osoitus siitä, että Texasin maineikkaat garage-perinteet ovat saaneet arvoisensa jatkajan.
Eve Monsees – vocals & guitar; Mike Buck – drums & vocals; Pat Collins – bass & vocals; Homer Henderson – guitar & vocals; Donna Pearl – maracas & vocals

10/8 €

ma 24.8.2009

MONDAY CLUB 21.00
Duo Sarjasto & Pelkonen plays bebop

Illassa kuullaan jazzmusiikkia bebopin suurnimiltä, kuten Charlie Parker, Thelonious Monk ja Bud Powell.
Johannes Sarjasto - Alttosaksofoni Miika Pelkonen - Fender Rhodes

1 €

la 22.8.2009

MARI PAUL
Mari Paul on uusi ja erittäin mielenkiintoinen tulokas maamme edelleenkin varsin kapeaan naispuolisten rock-laulajien joukkoon. Marin oma, englanninkielinen ja laveasti rock/pop –genreen luettava materiaali, on suurella sydämellä ja persoonallisella otteella tehtynä todellinen tuulahdus laatumusiikin ystäville!

Mari Paulin debyyttisinkku ”House” on tarkoitus julkaista juuri Popparin keikan alla 22.8.!

www.myspace.com/maripaulmusic

4 €

pe 21.8.2009

Kirkko goes Kapakka klo 23
Björnisen ja Lindströmin säveltämiä jazzballadeja. Mukana on myös pari muuta jazzstandardia. Illan ohjelma on konserttiversio Jyväskylän Jazzmessusta. Yleisöllä on mahdollisuus päästä laulamaan bändin säestyksellä muutama laulu. Ohjelma kestää n. 1 tunnin

Ilta jatkuu jamiella
Petri Jaakonaho, basso - Mikko Arlin, rummut - Sakari Ainali, saxofoni - Pekka Björninen, piano - Tuija Elina Lindström, laulu.

vap €

ma 17.8.2009

MONDAY CLUB@Jukka Karjalainen klo21
Jukka Karjalainen esittää räväköitä klassikoita ja kauneimpia balladeja Country musan kultakaudelta tähän päivään! Erinomaista nautittavaa esimerkiksi keskioluen seurassa!

1 €

la 15.8.2009

Chank Grooves
Chank Grooves&JAMIT Chank Grooves soittaa menevää instrumantaalimusiikkia. Soul- ja funk-henkisen keikan jälkeen luvassa vapaat jamit!
Kokoonpanossa soittavat: Tuomas Paukku, gtr; Johannes Sarjasto, asax; Jukka Väisänen, basso ja Keijo Koskenharju, drs.

3 €

pe 14.8.2009

L.A HEAT
L .A.- Heat soittaa 80- luvun hittejä aidoilla saundeilla ja asuilla maustettuna. Illan aikana musiikkia koetaan mm. seuraavilta artisteilta: Genesis, Cutting Crew, Billy Idol , Van Halen, Tears for fears.... Kuumat kasarit koulujen alun kunniaksi tarjoilee : Konsta Niskavaara (voc.) , Juha-Matti Rautiainen (b), Hannu Leppänen (drs), Mikko Pellinen (keys), Juhani Syrjälä (gtr) Kova on biitti, kova on biitti, Laaa Hiitti!!!

5/3 €

to 13.8.2009

Tessa Virta Trio " plays Nat King Cole"
Monipuolinen muusikko; pianisti, laulaja, sovittaja ja säveltäjä Tessa Virta tuo uuden trionsa Poppariin. Huippumuusikot esittävät Nat King Cole trion tunnetuksi tekemää jazzia autenttisimmillaan. Tessa Virta piano ja laulu, Sami Linna kitara sekä Olli Peuhu kontrabasso. Tervetuloa kaikki 40-50 -luvun jazzin ystävät. Vahvat melodiat ja svengi tempaavat jokaisen kuulijan mukaansa!BR>
Laita myös linkit : www.tessavirta.net ja www.myspace.com/tessavirta

7/5 €

ke 12.8.2009

Jackson Jennings Trio
Jyväskylään rantautunut arkansasilainen singer-songwriter esittää omaa materiaaliaan paikallisten kitaristien Juha Savelan ja Tuomas Paukun säestämänä.
Jackson Jennings, gtr, vc; Juha Savela, gtr; Tuomas Paukku, gtr.

3 €

ma 10.8.2009

Monday Club@Miika Pelkonen
"Illan teemana on Thelonious Monkin ja Bud Powellin sävellykset. Nämä kaksi hienoa herraa ovat toimineet tärkeinä suunnannäyttäjinä modernille jazzpianismille. Miika Pelkonen - piano"

1 €

la 8.8.2009

L´Ensemble Central Finlandais & DJ Chris Robin
L´Ensemble Central Finlandais kokoaa yhteen uuden sukupolven jyväskyläläisiä jazzmuusikoita. Voimakvintetin pelimannismiehet ovat soittaneet yhdessä ja erikseen lukuisissa ja erinäisissä yhtyeissä ja yhteyksissä. Illan tunnelmaa nostattaa ennen orkesterin esiintymistä, erätauolla ja konserttiosuuden jälkeen aina yömyöhään saakka DJ Chris Robin levyineen. L´Ensemble Central Finlandais esittää viikonlopun menoa tyylikkäästi myötäilevää klubijazzia. Musiikissa yhdistyvät raikkaalla tavalla 1960-luvun Blue Note -henkinen mainstream ja moderni, rytmiikaltaan varsin tanssittava klubijazz. Sävellyksiä kuullaan ainakin Wayne Shorterilta, Tuomas Paukulta ja Lee Morganilta. Lippuja voi ostaa ennakkoon tapahtumapaikalta.
Johannes Sarjasto, sax; Tuomas Paukku, gtr; Miika Pelkonen, pno; Petri Jaakonaho, bs; Joonas Leppänen, drs

6 €

pe 7.8.2009

L´Ensemble Central Finlandais & DJ Chris Robin
L´Ensemble Central Finlandais kokoaa yhteen uuden sukupolven jyväskyläläisiä jazzmuusikoita. Voimakvintetin pelimannismiehet ovat soittaneet yhdessä ja erikseen lukuisissa ja erinäisissä yhtyeissä ja yhteyksissä. Illan tunnelmaa nostattaa ennen orkesterin esiintymistä, erätauolla ja konserttiosuuden jälkeen aina yömyöhään saakka DJ Chris Robin levyineen. L´Ensemble Central Finlandais esittää viikonlopun menoa tyylikkäästi myötäilevää klubijazzia. Musiikissa yhdistyvät raikkaalla tavalla 1960-luvun Blue Note -henkinen mainstream ja moderni, rytmiikaltaan varsin tanssittava klubijazz. Sävellyksiä kuullaan ainakin Wayne Shorterilta, Tuomas Paukulta ja Lee Morganilta. Lippuja voi ostaa ennakkoon tapahtumapaikalta.
Johannes Sarjasto, sax; Tuomas Paukku, gtr; Miika Pelkonen, pno; Petri Jaakonaho, bs; Joonas Leppänen, drs

6 €

ke 5.8.2009

JARTSE TUOMINEN, CHRIS ALCARAZ & MISTYLATE
JARTSE TUOMINEN, CHRIS ALCARAZ & MISTYLATE
-kesäkiertue rokkaa kannat kattoon! Tämän ainutlaatuisen kokoonpanon silmiä ja korvia hivelevä show tarjoilee vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luvassa on sekä artistien omaa tuotantoa että klassikoiksikin kutsuttavia rock-covereita.

Jartse Tuominen on alun perin Tamperelainen, Texasin San Antoniossa vuodesta 1997 vaikuttanut säveltäjäkitaristi. Jartse keikkailee säännöllisesti oman kokoonpanonsa kanssa lähinnä Texasin alueella ja USA:n länsirannikolla ja miehen virtuoottista kitaran käsittelyä on mahdollisuus kuulla silloin tällöin myös Euroopassa.

Arizonalainen bassotaituri Chris Alcaraz on viihdyttäjä, joka saa yleisön hymyilemään vielä pitkään sen jälkeen kun viimeiset sävelet ovat vaienneet. Chrisin vauhdikas mm. ennennäkemätöntä akrobatiaa sisältävä lava show on yksinkertaisesti vain nähtävä uskoakseen sen todeksi.

MistyLate tarjoaa tuoreen tuulahduksen uutta suomalaista musiikkia, jossa moderni pop/rock kohtaa muinaisten maailmojen mystiikan. MistyLaten takaa löytyy pitkänlinja tuottaja ja biisinikkari JP Järvinen, jonka kätten jälki yhdistettynä Laura Eklundin seireenimäiseen ääneen ja tiukkaan riimittelyyn on saanut erityisen lämpimän vastaanoton länsinaapurissamme Ruotsissa ja Brittein saarilla. Suomessa MistyLatea on ihastuttanut kevään aikana mm. Tampereen Teatterin komedian "Tohvelisankarin Rouva" –tunnarin esittäjänä ja bändin tuoreen single-julkaisun ”Life is a secret” voi bongata radioista kesän kuluessa.

Linkit: http://www.jartse.com/ www.myspace.com/jartsetuominen http://www.mistylate.com/ www.myspace.com/mistylate www.myspace.com/chrisalcarazandmorelove

8/5 €

ti 4.8.2009

EINO LEINO
Bostonissa asuvan laulaja/säveltäjä Eva Louhivuoren Eino Leinon runoihin säveltämää musiikkia kuullaan nyt kesän ainoalla Jyväskylän keikalla!
Yhdistellen folkkia sekä jazzia, sävellysten on sanottu tuovan Leinon runoja suuren askeleen lähemmäs nykyaikaa. Tämä konsertti varmasti rauhoittaa mieltä rajun ralliviikonlopun jälkeen!
Eva Louhivuori- laulu, koskettimet, kitara Leissi; kitara-laulu, melodika Antti Korhola- viulu, laulu Ilkka Tolonen- rummut, perkussiot, laulu

5/3 €

ma 3.8.2009

Monday Club @ 21.00

1 €

la 1.8.2009

WHO 2 plays U2 @ ELLIOT
kello 23.00 Elliot (http://www.elliot.fi) kello 24.00 Who2 plays U2

Suuri- sekä syväsoundinen rockyhtye Elliot soittaa ensimmäiset keikkansa sitten vuoden 2006. Lopun ajan ryminästä vastaavan Who2:n setti koostuu U2:n hienoimmista hiteistä.

Antti Seppä: laulu, Esa Perämäki: kitara, Aku Rissanen: Basso, Jaakko Tabell: Rummut

7/5 €

pe 31.7.2009

WHO 2plays U2 @ Elliot
kello 23.00 Elliot (http://www.elliot.fi) kello 24.00 Who2 plays U2

Suuri- sekä syväsoundinen rockyhtye Elliot soittaa ensimmäiset keikkansa sitten vuoden 2006. Lopun ajan ryminästä vastaavan Who2:n setti koostuu U2:n hienoimmista hiteistä.

Antti Seppä: laulu, Esa Perämäki: kitara, Aku Rissanen: Basso, Jaakko Tabell: Rummut

7/5 €

to 30.7.2009

TANGUEDIA QUINTET klo 21
Tanguedia Quintet is a finnish ensemble specialized in the new music of Buenos Aires, particularly the music of the legendary argentinian bandoneonist and composer Astor Piazzolla. In this progressive tango we combine the sensibility of classical music and the intensity and freedom of jazz to an enchanting musical synthesis.
The backround diversity of our musicians is a tremendous richness that inspires to innovative, fresh renditions of tango nuevo classics as well as originals of our own.
Tanguedia Quintet is the winner of the Internatinal "Libertango" competition in Lanciano, Italy 2008.
Astor Piazzollan leski Laura Piazzolla uskoo viiden suomalaismuusikon löytäneen jotain merkittävää siitä suuresta inspiraatiosta, jolla hänen edesmennyt miehensä muutti argentiinalaista tangoa ja maailmaa. Finalistien joukosta hän päättää julistaa kansainvälisen Piazzolla-kilpailun voittajaksi vasta vuoden verran yhdessä soittaneen Tanguedia Quintetin ja tulee tietämättään lujittaneeksi yhtyeen nuorten jäsenten uskoa löytämäänsä sointiin. Tanguedia Quintet ei ole ainoastaan tango nuevon juhlittu ja temperamentikas tulkitsija. Yhtye on myös yksi tyylisuunnan lupaavimmista uudistajista. Esikoisalbuminsa (LIVE - The New Tango of Astor Piazzolla) perinteisten Piazzolla-tulkintojen jälkeen Tanguedia Quintet on valmistautunut vihdoin avaamaan myös oman äänensä ja esittelemään tango nuevon hengessä syntyneitä sävellyksiään ja sovituksiaan. Säveltäjälegendalle uskollisella instrumenttikokoonpanolla – jonka pääosaa näyttelee Henrik Sandåsin taiturimaisesti käsittelevä bandoneon – yhtye uppoutuu syvälle tyylilajinsa rytmiikkaan ja soittajien väliseen herkkään vuorovaikutukseen.

Muusikoiden sopivasti erilaiset taustat ovat Tanguedia Quintetin luovuuden voimavara. Suomalaisen musiikkikoulutuksen koko kirjo, jazz-, pop- ja rockmusiikista aina kansanmusiikkiin saakka, avautuu eteen yhtyeen jäsenten musiikillisista referensseistä. Ylimmäksi nimittäjäksi nousee kuitenkin se ainutlaatuinen toistensa kohtaamisen taito, jolla Suvi Ainali, Jani Kivelä, Iikka Kotaja, Olli Rantala ja Henrik Sandås yhteen soittavat. Tuloksena on löydetty uniikki musiikillinen synteesi, jolla Piazzollan viitoittama eksoottinen ja intohimoinen tie on saatu avautumaan eteemme kaikessa houkuttelevuudessaan.

www.myspace.com/tanguediaquintet

6/4 €

ma 27.7.2009

Monday Club@Tuomas Paukku
Tuomas soittaa hänen viimeiseksi jäävällä Monday Clubilla tuttuun tapaan omia sävellyksiäään ja jazzstandardeja. Tervetuloa kuuntelemaan! Yhden (1) euron pääsylippu maksetaan juomatilausten yhteydessä.

1 €

la 25.7.2009

Sound of Soul
Ohjelmisto koostuu Maija Vilkkumaasta, Kolmannen Naisen ja Vaya con Dioksen kautta aina Iron Maidenin trooperiin asti. Ja tosiaan näitä herkkuja väritettynä viululla ja tyylikkäällä naislaululla. Oheisesta linkistä pääset vähän makuun mistä on kysymys: http://www.myspace.com/soundofsoulcoverband
Karoliina Vakoniemi (laulu) Make Pöyhönen (kitara, taustalaulu) Harri Mäkinen (rummut) Juha-Matti Parkkinen (basso) Hanna-Leena Parkkinen (taustalaulu, viulu)

3 €

pe 24.7.2009

MÄTT
"MÄTT - se ainoa ja oikea PARAS BILEBÄNDI on jälleen täällä!!!

Loistavaa bilemusaa ja hillitöntä meininkiä tiedossa! Uskomattoman tiukassa keikkakunnossa oleva uudistunut Mätt tarjoilee parhaiden pop/rock-hittien lisäksi tanssittavimmat discoklassikot. Syksyn ehdottomasti kuumimmat bileet - tätä ei kannata missata!"

www.matt.fi

Saila Nykänen (voc), Lasse Hietala (voc&bs), Eero Nurmela(gtr&bg.voc), Hannes Juutilainen (keys) ja Jaakko Tabell (drs)

5/3 €

to 23.7.2009

SUMMER RUMBLE: Honey B & T-Bones
HONEY B. & T-BONES LEVYNJULKKARIKEIKALLA POPPARISSA klo22

Mehiläiset ovat ahkeria ja valmistavat hunajaa, jota riittää säännöllisin väliajoin myös meille. Honey B. & T-Bones on hunajaansa yli neljännesvuosisadan valmistanut trio, joka julkaisee nyt uuden, järjestyksessä 12. albuminsa.

Alien Blues on Honey B. & T-Bonesin tähänastinen taiteellinen päätyö ja heijastelee paljolti maailman menoa vuonna 2009. On kouluammuskelua (”Everybody´s Carrying a Gun”), yksilön murtumista epärealististen työnormivaatimusten ja yli-ihmisyyden hurmoksen hiivuttua. Levyn nimibiisi ”Alien Blues” voi puolestaan kertoa yhtä hyvin humanoidista kuin maahanmuuttajasta. Omien sävellysten ohella mukana on myös yksi Tuomari Nurmion kanssa yhteistyössä tehty raita (”Fresh Up The Well”). Tuloksena jälleen Suomen persoonallisinta blues-pohjaista musiikkia. Alien Blues ei todellakaan ole mitään tavanomaista ränttätänttää, vaan väkevä cocktail, jossa 1960-luvun San Franciscon psykedelia kohtaa Mississippi-bluesin autotallissa tositarkoituksella. Aija ”Honey B” Puurtisen paksujen bassolinjojen ja Bluesministeri Kuloniemen innovatiivisen kitaroinnin lisäksi uutena erikoisuutena kolmikossa vaikuttaa funkysti rullaava rumpali Jaska Lukkarinen (mm. Soul Captain Band, Värttinä, Dalindeo, Jaska Lukkarinen Trio), jonka eläimellinen työskentely on paitsi värikästä kuunneltavaa, myös kiinnostavaa katseltavaa. Herkun kruunaa Honey B. Puurtisen bluesin atomiaikaan päivittävä laulutulkinta. Blues ei ole teinien laji, se tulee elämänkokemuksesta. Honey B. & T-Bones on keikkaillut pitkin Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa neljännesvuosisadan ja homma on hallussa.Tähän sisältyy myös aikanaan ahkerimmin ulkomailla keikkailleen suomalaisyhtyeen maine. Töitä on tehty mm. harpisti Gary Primichin, kitaramestari Mel Brownin ja UMO:n kanssa. Nykyään T-Luut säestävät myös Tuomari Nurmiota. Bändin tyyli on kypsynyt puhtaasta juuribluesista rokkaavan R&B:in ja psykedeelisesti kokeilevan rockin kautta toukokuussa 2009 julkaistavan Alien Blues –albumin kosmisen kaleidoskooppiseen rockbluesiin. Tätä kirjoitettaessa "Alien Blues" on uutena tulokkaana Suomen virallisen albumilistan sijalla 21.

15/10 €

ke 22.7.2009

SUMMER RUMBLE: Eero Raittinen, Willie &the Wolves
Suomalaisen rockin grand old man on täällä taas ! Keikka alkaa klo 22. Ahkerasti keikkaileva Eero Raittinen versioi suosikkikappaleitaan juurimusiikin saralta. Ohjelmistossa on mukana rhythm & bluesia, rock´n´rollia, bluesia ja vähän countryäkin. Popparissa Eero yhdistää voimansa jälleen Willie & the Wolves -yhtyeen kanssa. Willie & the Wolves on tarjonnut juurihoitoa ja rytmieliksiirejä vuodesta 1992 lähtien. Yhtyeen rosoinen sointi muodostuu Maku Tuomisen sielukkaasta laulusta, Mikä Lähteenmäen väkevästä kitaroinnista ja rytmiryhmän eloisasta svengistä. Kuumassa kesäillassa on luvassa vauhdikasta ja rouhevaa tanssimusiikkia mm. Chuck Berryn ja Fabulous Thunderbirdsin hengessä !
Eero Raittinen (voc), Maku Tuominen (voc), Mika Lähteenmäki (g), Mikko Mäkelä (p), Jaska Prepula (b), Make Lajunen (dr)

10/8 €

ma 20.7.2009

MONDAY CLUB
Matias Haavisto-kitara,laulu Juha Savela-kitara

1 €

la 18.7.2009

TABELLIEN Hääjamit klo 21
Alkuillasta yksityistilaisuus. Luvassa hulvattomat HÄÄJAMIT.

2 €

pe 17.7.2009

PETRI KAUTTO
myspace/petri kautto
Petri Kautto,gtr,voc, Tuomo Dahlblom-gtr, Mikko Hassinen-drs, Tero Tuovinen-bass

5 €

to 16.7.2009

Räisänen - Tabell - Jaakonaho
Trio lämmentää torstai-illan tunnelman sielukkaan pop/rock -musiikin hengessä
Juha - kitara, laulu Jaska - rummut Pete - basso

3/2 €

ma 13.7.2009

MONDAY CLUB @ JUKKA KARJALAINEN klo21
Jukka Karjalainen esittää räväköitä klassikoita ja kauneimpia balladeja Country musan kultakaudelta tähän päivään! Erinomaista nautittavaa esimerkiksi keskioluen seurassa!

Liput maksetaan joumatilausten yhteydessä.

1 €

la 11.7.2009

JYVÄSKYLÄN KESÄ: Hi-Q feat. Osmo Ikonen
FESTIVAALIKLUBI klo 21-

FunKlub@Kesä: Hi-Q feat. Osmo Ikonen Kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesän vauhdikkaimmat jatkot vietetään täällä!

Takuuvarma bilebändi Hi-Q tykittää vanhoja klassikoita ja uusia helmiä vakuuttavan verevästi. Luvassa tiukkaa tanssilattiavääntöä; mustaa rytmimusiikkia, latinovaikutteista poppia sekä tietysti funkkia, soulia ja discoa. Lauantai-illan vierailevana solistina Osmo Ikonen. Bändin lopetettua menomusaa Kesäjamien muodossa…
Illan pääesiintyjää lämmittelee sielukkaalla selektiollaan DJ Chris Robin.

LIPUT: www.lippu.fi tai tuntia ennen ovelta.
HI-Q feat. Osmo Ikonen (klo 22.00-22.45/ 23.00-23.45/ 00.00-00.45)
Osmo Ikonen, Heini Ikonen, Miika Pelkonen, Joona Hasan, Petri Jaakonaho, Tuomas Rauhala

8 €

pe 10.7.2009

JYVÄSKYLÄN KESÄ: Hi-Q
FESTIVAALIKLUBI klo 21-
FunKlub@Kesä: Hi-Q
Kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesän vauhdikkaimmat jatkot vietetään täällä!

Takuuvarma bilebändi Hi-Q tykittää vanhoja klassikoita ja uusia helmiä vakuuttavan verevästi. Luvassa tiukkaa tanssilattiavääntöä; mustaa rytmimusiikkia, latinovaikutteista poppia sekä tietysti funkkia, soulia ja discoa. Bändin lopetettua menomusaa Kesäjamien muodossa…
Illan pääesiintyjää lämmittelee sielukkaalla selektiollaan DJ Chris Robin.

LIPUT: www.lippu.fi tai tuntia ennen ovelta.
HI-Q (klo 22.00-22.45/ 23.00-23.45/ 00.00-00.45) www.jyvaskylankesa.fi
Heini Ikonen, Miika Pelkonen, Joona Hasan, Petri Jaakonaho, Tuomas Rauhala

8 €

to 9.7.2009

JYVÄSKYLÄN KESÄ: Spanky, Wanky & The Funksearchers
FESTIVAALIKLUBI klo 21-
FunKlub@Kesä: Spanky, Wanky & The Funksearchers

Kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesän vauhdikkaimmat jatkot vietetään täällä!

Takuuvarma bilebändi Spanky, Wanky & The Funksearchers tykittää vanhoja klassikoita ja uusia helmiä vakuuttavan verevästi. Luvassa tiukkaa tanssilattiavääntöä; mustaa rytmimusiikkia, latinovaikutteista poppia sekä tietysti funkkia, soulia ja discoa. Bändin lopetettua menomusaa Kesäjamien muodossa…
Illan pääesiintyjää lämmittelee sielukkaalla selektiollaan DJ Chris Robin.

LIPUT: www.lippu.fi tai tuntia ennen ovelta. Spanky Wanky & The Funksearchers (klo 22.00-22.45/ 23.00-23.45/ 00.00-00.45) www.jyvaskylankesa.fi www.myspace.com/spankywankyfunksearchers
Heini Ikonen, Konsta Niskavaara, Matias Haavisto, Miika Pelkonen, Juha-Matti Rautiainen, Hannu Leppänen, Jussi Kosonen, Heikki Pola, Aki Vänskä

8 €

ke 8.7.2009

SURFTONES
Kinky&Funky - Disco-Hot-Wax – Ultra Lounge – PP ( Pulsating Progressive )
www.thesurftones.com Mr. Randomizer - Basso & Roboääni A.D. - Kitara & Synakitara Mr. Foxx - Saxofonit, EWI & Koskettimet Oxygene - Rummut & lyömät KZU - Koskettimet & Efektit

5/3 €

ma 6.7.2009

Monday Club@Miika Pekonen klo 21.00
Miika esittää pianolla vierasta ja omaa jazz-musiikkia. Liput maksetaan juomatilausten yhteydessä.

1 €

su 5.7.2009

Jazz Work Shop klo21 JaJa ja Komppi
Yhtye soittaa vanhoja jazz-kappaleita uusilla sovituksilla.
Visa Ruokolainen - Basso Siiri Partanen - Rummut Janne Kiilakoski - Kitara Janne Karhunen - Kitara

0 €

la 4.7.2009

Chank Grooves&JAMIT
Chank Grooves soittaa menevää instrumantaalimusiikkia. Soul- ja funk-henkisen keikan jälkeen luvassa vapaat jamit!

Liput 2€, silältää narikan
Kokoonpanossa soittavat: Tuomas Paukku, gtr; Johannes Sarjasto, asax; Jukka Väisänen, basso ja Keijo Koskenharju, drs.

2  €

pe 3.7.2009

Chank Grooves&JAMIT
Chank Grooves soittaa menevää instrumantaalimusiikkia. Soul- ja funk-henkisen keikan jälkeen luvassa vapaat jamit!

Liput 2€, silältää narikan
Kokoonpanossa soittavat: Tuomas Paukku, gtr; Johannes Sarjasto, asax; Jukka Väisänen, basso ja Keijo Koskenharju, drs.

2 €

to 2.7.2009

TIINA
Laulaja/lauluntekijä Tiina soittaa bändeineen suomenkielistä akustista folk-poppia. Tunnepitoisilla ja viattomilla sanoituksilla höystetyt laulut ovat kaikki Tiinan omaa tuotantoa. Jyväskyläläiseen tuoreeseen kokoonpanoon voi käydä tutustumassa osoitteessa www.myspace.com/tiinaband
Laulu: Tiina Kettunen Kitara: Janne Kiilakoski Basso: Kalle Marttila Koskettimet: Joni Saukkoriipi Rummut: Rasmus Kujala

5/3 €

ke 1.7.2009

EEVAN JA TATUN MUSIIKKITUOKIO klo21.30

2 €

ma 29.6.2009

MONDAY CLUB @ HEINI IKONEN
Heini soitaa pianoa säestäen itseään. Luvassa soulin helmiä ym.ym
Liput maksetaan juomatilausten yhteydessä!

1 €

la 27.6.2009

Hellhound @ Trio JariPekka klo21
Trio JariPekka, plays sounds of the 60´s and beyond
http://www.myspace.com/triojaripekka

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hellhound

4/2 €

pe 26.6.2009

Duo EF
Foto laulu, akustinen kitara Esko Turpeinen kitarat, taustalaulu Miehethän tunnetaan mm. orkestereista FOTO, Crossroads, APPA, Dollby jne. jne. jne... Tällä kokoonpanolla ns. "iso duo". Eli ei pelkästään perinteinen akustinen duo vaan Esko loihtii sähköisesti sävyjä akustisen tulkinnan lisäksi. Rokkia ja poppia vaihteeksi hissutellen villasukat jalassa.

4/3 €

to 25.6.2009

UJO JAZZ BAND ja ELINA LAUTAMÄKI klo21
UJO jatkaa omalla taatulla linjallaan: rehevää, suoraviivaista jazzia Sonny Rollinsin, Benny Golsonin ja Miles Davisin hengessä. Herkempää ja pehmeämpää sävyä edustaa lahjakas laulusolisti ja huilisti Elina Lautamäki.
Eero Väänänen saksofi Juhani Okkonen vibrafoni Sakari Nikkanen venttiilipasuuna Leevi Pukki basso Simo Heikkinen rummut Martin Gripentrog kitara Elina Lautamäki laulu

6/4 €

ti 23.6.2009

Boogie Chillen -klubi: Doug Jay (USA) klo 21.30
Doug Jay yhtyeineen esittää vauhdikasta ja rokkaavaa rytmibluesia mottonaan ´kannat kattoon ja helmat heilumaan´.

Washingtonista kotoisin oleva laulaja-huuliharpisti on jo pitkään ollut yksi kysytyimpiä artisteja Euroopan blues-festivaaleilla ja -klubeilla. Hän on esiintynyt mm. Bruce Springsteenin, Muddy Watersin ja Southside Johnnyn kanssa.
http://www.dougjay.com
Doug Jay - huuliharppu, laulu; Tommi Laine - kitara; Jaska Prepula - basso; Juppo Paavola - rummut

7/5 €

ma 22.6.2009

MONDAY CLUB@Tuomas Paukku klo21
Tuomas Paukku esittää omaa ja muidenkin musiikkia kitaralla.

1 €

la 13.6.2009

YKSITYISTILAISUUS klo18-21

- €

pe 12.6.2009

U Kekkonen plays U2
pantse perkiömäki-laulu, markku rosti-kitara, nora niemispelto-kitara+laulu

4 €

to 11.6.2009

BLUESBONE klo21.30
www.bluesbone.net

Porilainen bluestrio Bluesbone on perustettu alkuvuodesta 2001. Nuorta energiaa ja ammattitaitoista soittoa pursuava yhtye tunnetaan kovasta live-meiningistä ja omasta tavasta sekoittaa bluesia ja eri rytmimusiikin tyylejä. Yhtye onkin noussut länsirannikon kovimmaksi bluesaktiksi. Keikoilla Bluesbone soittaa omien kappaleiden lisäksi Freddie Kingin, Albert Collinsin, Peter Greenin, Robben Fordin yms. artistien tunnettuja blues -kappaleita.
Mikko Laakso - kitara ja laulu Lauri Häkkinen - basso Miika Perkiö - rummut

5/3 €

ti 9.6.2009

MILBERT klo21
Millbert on vastikään perustettu jyväskyläläisyhtye, joka syntyi muusikkokaverusten kokoontuessa yhteen soittamaan vaihteeksi ihan mitä lystää. Terapianhenkisistä jamisessioista kuoriutui bändi, jonka repertuaariin kuuluu monipuolisesti omia suomen- ja englanninkielisiä pop-sävellyksiä sekä improvisaatio-henkistä jazz-funk-räiskintää.
Antti Kettunen saksofonit, Leevi Pukki basso, Miikka Raeniemi rummut, Sampo Hankama kitara, laulu.

3 €

su 7.6.2009

Summer Jazz Jaska Lukkarinen trio 17.00

12/6 €

la 6.6.2009

SUMMER JAZZ: Maratone Quintet klo 19 10€
Helsinkiläinen Maratone Quintet soittaa melodista nykyjazzia. htyeen musiikki on kiireetöntä ja melankolista; jazzia pohjoisesta. Kvintetin debyyttialbumi Setting out julkaistiin joulukuussa 2008. www.myspace.com/maratoneband

10 €

la 6.6.2009

SUMMER JAZZ, Somethin´ Else 23-04: Auteur Jazz
Vastikään debyyttialbuminsa julkaissut Auteur Jazz tarjoilee elokuvallista takaa-ajojazzia. Jos Roman Polanski filmaisi uudelleen elokuvansa Veitsi vedessä, kenties tämän yhtyeen musiikki soisi taustalla.

Summer Jazzin Somethin´ Else -festivaaliklubilla mukana myös kova DJ-osasto Soul Sidesin Markus-Setä ja Soul-Sami plus Somethin´ Elsen Matti Nives, sekä tamperelainen National RGB VJ-kollektiivi.

Autenttinen tanssilattiajazz soi klo 23-04. Liput 10e ja kahden illan (pe-la) klubiranneke 16e.

www.myspace.com/auteurjazz
LIVE: Auteur Jazz
DJ: Soul Sides & Somethin´ Else
VJ: National RGB

www.somethinelse.fi

10 €

la 6.6.2009

Summer Jazz Pauliina Pohjolainen trio klo22

12 €

pe 5.6.2009

Summer Jazz SKALLE&SHARON
Konsertti alkaa klo 19.00

12 €

pe 5.6.2009

SUMMER JAZZ,Somethin´Else: Miss Saana&Missionaries
Miss Saana& Missionaries levittää Soulin ilosanomaa! Tässä kokoonpanossa jyvät ovat taatusti erottuneet akanoista. Kahdentoista hengen saarnaajajoukkoa johtavan Miss Saanan big band on kasattu maamme terävimmästä kärjestä rytmimusiikin saralla.

Summer Jazzin Somethin´ Else -festivaaliklubilla mukana myös kova DJ-osasto Soul Sidesin Markus-Setä ja Soul-Sami plus Somethin´ Elsen Matti Nives, sekä tamperelainen National RGB VJ-kollektiivi.

Soul soi klo 23-04. Liput 10e ja kahden illan (pe-la) klubiranneke 16e.

www.myspace.com/misssaanaandthemissionaries
LIVE: Miss Saana & The Missionaries
DJ: Soul Sides & Somethin´ Else
VJ: National RGB

www.somethinelse.fi

10 €

pe 5.6.2009

Summer Jazz FLUX (DK) KL0 22

12 €

to 4.6.2009

SUMMER JAZZ: Kvalda klo21 12€
Festivaalin avaa Kvalda. Neljan nuoren jyväskylälähtöisen muusikon muodostaman yhtyeen käsissä sin jäsenten omat sävellykset, skndinaavisen kuulas jazz ja vapaa ilmaisu muovautuvat raikkaaksi ja moderniksi musiikiksi. www.myspace.com/kvalda

12 €

ke 3.6.2009

Summer Jazz WEDNESDAY CLUB klö 21
Illassa esiintyy klo 21 alkaen Popparin Monday Clubilla vierailleet muusikot kavalkaadina esittäen omaa musiikkiaan. Illassa kuullaan useita eri musiikki tyylejä.

5 €

ti 2.6.2009

Radio Jyväskylä STAND UP klubi klo20
Pekka Jalava ja Ismo Leikola

10 €

la 30.5.2009

ROSO klo23
Roso vetää vuorokauden mittaisen Roso 24h -kiertueen viimeisen keikkansa Popparissa. Alla on siis 23 vuorokauden sisällä ympäri kaupunkia soitettua keikkaa. Esiintymisen jälkeen Popparissa vietetään railakkaat Roso 24h -kiertueen jatkot! Kaiken lisäksi Roso julkaisee 30.5. uuden singlensä Tää onko rakkautta. Roso soittaa suurella sydämellä omaa suomenkielistä pop- & rockmusiikkia.
Lisätietoja Rososta ja Roso 24h -kiertueesta osoitteessa www.roso.fi

Rosossa heiluvat laulaja Ari Laakkonen, songwriter/kitaristi Petri Kananen, rumpali Juho Karppinen, kosketinsoittaja Tuomo Tiitinen ja basisti Tapani Vaahervaara.

4 €

pe 29.5.2009

ORIENTAL JAM
Oriental Jamin musiikissa yhdistyvät haikeat akustiset sävyt konetuliasemaiseen sähköiseen osaamiseen ja viesti kerrotaan tarvittaessa vaikka lekalla iskien. Yhtyeen musiikki on kuin erilaisuuden sulatusuuni, jossa teemat vaihtelevat yksinäisen ihmisen epätoivosta elämän juhlan riemuun. Oriental Jam haluaa, että ihmiset juhlisivat elämää, ennen kuin on liian myöhäistä.
Simo Orpanan (laulu, kitara), Tomi Tajakka (basso), Rasmus Kujala (rummut) ja Juha Tenhunen (kitara) Yhtyeen pitkäsoitto on ladattavissa nettisivuilta ilmaiseksi! _www.orientaljam.net _

5/3 €

to 28.5.2009

SUN TRIO klo21
"We´re a Helsinki-based trio playing music. Some call it Jazz, some acoustic music with electronic nordic soundscapes (or something as bizarre as that :), anyway call it anything. My greatest inspiration for my music comes from above (God/Creator/Source/Christ or what ever word you use).

Sun trio won the Young Nordic Jazz Comets Competition in 2006 held in Reykjavik, Iceland. I was also awarded with the Soloist Prize. Our first album was just released at the MIDEM-mass in Canness on 19 january 2009 by CAM JAZZ RECORDS. (There is a small mistake on the linear notes of the album by saying that Olavi is the band leader but actually it..s me:) We hope that after the release of our album we will have concerts all over the globe.

I believe we ALL have many gifts which we..ve came here to share. If you just take an elevator down to your heart you..ll start to notice all the great treasures and connectors to the Eternal Source we have with-in. Lot`s of love and happiness to you all!
-Kalevi Louhivuori

Young Nordic Jazz Comets Jury about SUN-trio:
"A COMPLETE GROUP WITH SKILFULL AND DYNAMIC PLAYING, CREATING A MUSICAL SPACE OF THEIR OWN, - IN THE GREAT LYRICAL NORDIC TRADITION."

Young Nordic Jazz Comets Competition Jury about Kalevi:
"AN OUTSTANDING PERSONAL SOLOIST, ADDING NEW DIMENSIONS TO HIS INSTRUMENT BOTH TECHNICALLY AND MUSICWISE."
Kalevi Louhivuori: trumpet, woodhorn, flugelhorn, effects. Olavi Louhivuori:drums Antti Lötjönen:bass

6/4 €

ke 27.5.2009

Sohvi Suomisen Tutkintokonsertti klo 19.00
Sohvin JAO:n musiikin perusopetuksen päättökonsertti. Monipuolista kevyttä musiikkia lahjakkaan laulajattaren tulkitsemana. Tervetuloa!

Vapaa €

ti 26.5.2009

Sorja-lauluyhtye klo 22
Eerika Aho,Elina Lautamäki, Reetta Mölsä

1 €

ti 26.5.2009

JAMK:N rock-workshopille matinea klo 20

vap €

ma 25.5.2009

MONDAY CLUB klo 21
Tule kuuntelemaan tuttuja ja tuntemattomia blues&soul-sävelmiä sielukkaan duon tulkitsemana. Luvassa sekä kesäistä tunnelmointia, että räiskyvämpää menoa. Tervetuloa! Elina Lautamäki - Laulu, huilu ja piano Kitara ja laulu - Matias Haavisto
Liput maksetaan tiskille juomatilausten yhteydessä.

1 €

la 23.5.2009

SPRING TIME BLUES klo21
SPRING TIME BLUES: Micke Björklöf& Lefty Willie, Wang Dang Dudes, Blues DeLuxe klo 21 8/5€ (Blues Live)

8/5 €

pe 22.5.2009

Queens of the Stone Age-tribuutti No Outfit plays
For this night only No Outfit pays homage to one of the most influential rock-institutions of the century: Queens Of The Stone Age! Tonight we serve QOTSA classics from throughout the years seasoned with booze, broads and fast cars. They were in town only for one night... But what a night! Keikka alkaa klo23. Laulu+koskettimet: Otto Turunen Kitara+Laulu: Aleksi Hasu Kitara+Laulu: Mikko Klemola Basso: Perttu Peltola Rummut: Sumu Lehtola www.myspace.com/nooutfit

4/2 €

to 21.5.2009

Grandeville& Chainsaw Ellie klo21.30
Grandeville

Viisihenkinen Grandeville soittaa rock-musiikkia niin brittiläisin kuin amerikkalaisin vaikuttein, kursailemattoman riemukkaalla livemeiningillä.
Savonlinnalaislähtöinen orkesteri tekee keväistä keikkakauttaan pohjustaen tulevaa nettisingleään "Half the Lover".
Grandeville kokoonpanossa kursailematonta livemeininkiä tuottaa Jouni Raatikainen (laulu&kitara), Aki Sihvonen (kitara), Juho Alanko (basso), Samuli Rautiainen (koskettimet), Juhani Porola (rummut).
Chainsaw Ellie

Chainsaw Ellie on nelihenkinen keskisuomalaisryhmä, joka soittaa asennerikasta tyttörokkia riemukkaalla raivolla ja suurella sydämellä. Uunituore yhtye laski kuultavaksi juuri uunituoreen äänitteensä, joka on kuultavissa mm. osoitteessa www.myspace.com/chainsawellie.
Yhtyeeseen kuuluu Idolsistakin tuttu Suvi (laulu), Jasu (kitara), Juho (basso) ja Juuso (rummut). Vastikään neitsytkeikkansa soitellut yhtye on terve ja värikäs rock-paketti illan avaajaksi.

5/3 €

ke 20.5.2009

Konsan Pop&Rock Workshop klo21

0 €

ti 19.5.2009

JAO:n pop&jazz -laulun oppilat klo18
Jyväskylän ammattiopiston perusopetuksen pop&jazz-laulun oppilaat esittävät hittejä eri vuosikymmeniltä.

0 €

ma 18.5.2009

MONDAY CLUB (PERUTTU)
VALITETTAVASTI PERUTTU SAIRASTAPAUKSEN VUOKSI.

AKUSTISTA LIVE-MUSIIKKIA!

Matias Haavisto: Laulu & Kitara Juha Savela: Kitara

Liput 1€ (lunastetaan tiskiltä tilauksen yhteydessä)

1€ €

ma 18.5.2009

Oppilaskonsertti (Tanja Salonen) klo 18
Jao:n musiikin perusopetuksen pop/jazz-lauluoppilaat esiintyvät! Tervetuloa!

vap €

la 16.5.2009

OneHalen tribute klo23
David Lee Rothin aikaista Van Halen musaa 70-80 luvulta
Laulu Jarno Saarinen Kitara Lauri Ottelin Kitara Sami Mäkinen Basso Jyrki Virkkunen Rummut Jyrki Jylhä

5 €

la 16.5.2009

Johanna ja Mikko Iivanainen&PETRESCUT klo19
TRIBUTE ELLA@OSCAR

KONSERTTI ALKAA 19.00
Johanna valittiin vuoden jazz naisartistiksi ja Marian vuoden jazz pianistiksi 2008 juuri olleessa äänestyksessä.

15/10 €

pe 15.5.2009

KRISTA HONKONEN klo 22.00
crista-bändin biisejä akustisesti, aukirevittyina ja pelkistettyinä tulkintoina. Tori Amos tyyppistä vahvaa, ja melodista musiikkia flyygelin ja akustisen kitaran säestyksellä. Lauluja elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja luopumisesta. Pienistä suurista asioista, joista koostuu tämä elämä.

Kitara Nora Niemispelto piano, laulu Krista Honkonen
http://www.cristarock.com,

4/2 €

to 14.5.2009

Mirja Mäkelä Trio klo21
Triossani soittavat Teemu Viinikainen (kitara) ja Lasse Lindgren (basso)

8/6 €

ke 13.5.2009

OPETTAJAKOULUTUSLAITOKSEN BÄNDIMATINEA
klo 18.30-20

0 €

ma 11.5.2009

MONDAY@CLUB Tuomas Paukku klo21
Tuomas soittaa omia biisejään

1 €

su 10.5.2009

JAZZ BRAS (hlökunnan bändi esiintyy)21.30
"Muistatko vielä vip-pikkujoulun vuonna -06...?" Henkilökunta kulki ympäriinsä salamyhkäisenä ja suuresti jännittyneenä ja viimein odotus palkittiin. Varastimme illan ohjelmasta hetken, ja pläjäytimme ilmoille sellaisen biisin, josta puhutaan vieläkin! Siitä se ajatus sitten lähti, ja olemme joka pikkujouluihin keksineet "jotakin kivaa". Pääasiana ei ole ollut soittamisen täydellisyys, vaan lyriikoiden osuvuus. Teksteissä on onnistuneesti käsitelty baarin asiakas- ja henkilökuntaa... Nyt on tullut se hetki, että hieno ja rakas työporukkamme on hajoamassa, sillä Emmi ja Paula sekä myös jo baarin tomut työasioissa jaloistaan karistanut Maija, lähtevät kesälaitumille ja muihin maisemiin. Tänään sinulla on siis viimeinen tilaisuus kuulla hienon Jazz Bras -orkesterimme biisit livenä jäähyväiskeikallamme! Tule paikalle ajoissa, eihän meillä montaa minuuttia tuota settiä ole.. =)

2 €

la 9.5.2009

FunKlub: HI-Q klo23
HI-Q feat. JONIVELI VANHANEN

FunKlub klubi-iltoja jatketaan Popparissa mielenkiintoisella kokoonpanolla, kun jyväskyläläis-helsinkiläinen soul-suuruus Hi-Q yhdistää voimansa hip hop pioneerin ja turntablistin Joniveljen kanssa. Mikrofoneihin tarttuvat freestyle-rapin taitaja Ossi Valpio ja Hi-Q –solisti Heini Ikonen. Tällä kertaa repertuaari koostuu pääasiassa Joniveljen musiikista.

Joniveli Vanhanen on arvostettu artisti, tuottaja ja DJ joka on ehtinyt tuottaa lukemattomia yksittäisiä kappaleita sekä puolen tusinaa albumia. Hän on remiksannut muun muassa Fintelligensiä, Giant Robotia, Jukka Kuoppamäkeä ja Disco Ensembleä, esiintynyt Wu-Tang Clanin RZA:n kanssa Jonin itsensä tuottamalla kappaleella ja toimii DJ:nä monilla klubeilla ja tapahtumissa. Kaiken jäljellejäävän aikansa mies kuluttaa maanalaisessa studiossaan, josta viimeksi onkin tullut ulos Joniveljen albumi "Hallittu Kaaos" keväällä 2008.

Hi-Q on rytmimusiikkiin erikoistunut kokoonpano, solistinaan Heini Ikonen. Heini on kovaa vauhtia nousemassa suomalaisten musiikkipiirien tietoisuuteen vahvaäänisenä soullaulajana, jonka soundi on maailmanluokkaa. Kitaristina toimii Joona Hasan, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Ceebrolisticsien kanssa. Koskettimissa loistaa Miika Pelkonen, jolla on myös omaa nimeään kantava jazztrio. Groovea ovat luomassa komppikaksikkona basisti Pete Jaakonaho ja rumpali Jaska Tabell.

Illan pääesiintyjää lämmittelee sielukkaalla selektiollaan DJ CHRIS ROBIN.
Joniveli Vanhanen - vocals&samples Ossi Valpio - vocals Heini Ikonen - vocals Joona Hasan - guitar Miika Pelkonen - keyboard Pete Jaakonaho - bass instruments Jaska Tabell - drums DJ Chris Robin

8/6 €

pe 8.5.2009

MAYO klo23
Mayo-kokoonpano soittaa Maiju Syrjälän sävellyksiä. Rytmistä SOUL-musiikkia, joka välillä lataa itseään enemmän jazzimmilla kappaleilla ja tunnelmilla. Setti koostuu sekä tanssittavista että tunnelmallisemmista kappaleista, aina kuitenkin säilyttäen palonsa ja intensiteettinsä.

http://www.myspace.com/maijusyrjala
Laulu: Maiju Syrjälä koskettimet: Tommi Karhusaari Kitara: Nicolas Rehn Basso: Tapani Toivanen Rummut: Mikko Arlin

5/3 €

to 7.5.2009

AIHETTA LAULUUN klo21.17
Eerika Aho laulaa koskettavia tarinoita Junnu Vainion sanoin.

(ohjaus Jorma Böök)
Eerika Aho - laulu Aleksi Tanhuala - rummut Visa Ruokolainen - basso Joni Saukkoriipi - koskettimet Martin Gripentrog - kitara Jesi Blomgren - harmonikka,saha,ukulele Iida Hirvola - sello Laura-Elina Aho - taustalaulu Juulia Aho - taustalaulu Markus Linja - taustalaulu Olli Moilanen - taustalaulu

1 €

ke 6.5.2009

JAMK:n pääsoitinmatinea klo 20

vap €

ti 5.5.2009

Radio Jyväskylä STAND UP klubi klo20
Aluksi stand up -komiikkaa, sitten voit kysyä koomikoilta mitä vaan. He vastaavat - oikein. Paras kysymys palkitaan!
Lagström & Vesterinen Kyselytunti (koomikot Teemu Vesterinen ja Harri Lagström) Lagström & Vesterinen Kyselytunti -erikoisshow

10 €

ma 4.5.2009

JAMK:n sivusoitinbändit klo20

0 €

la 2.5.2009

Yksityis tilaisuus 17-21

- €

la 2.5.2009

SWAMP BOOGIE klo21
Rouheaa juke joint bluesia ja hypnoottisia Mississippin delta -rytmejä.
Ilta jatkuu jameilla.
Hessu ´Howling´ Heinonen: laulu ja huuliharppu; Jaska Prepula - kitara; Make Lajunen - rummut.

5/3 €

pe 1.5.2009

DOLLBY - the ultimate disco machine klo23
Dollby tarjoaa takuuvarmasti tunnelmaa kohottavaa bilemusiikkia. Setistä löytyy 70-luvun diskoklassikoita ja menevimpiä kasaribiisejä, mukana myös unohtuneita helmiä jotka saavat varmasti jalan vipajamaan!
Heidi Apponen - laulu
Esko Turpeinen - kitara ja laulu
Mikko Pellinen - koskettimet
Ilona Laitinen - basso
Jani Lahtinen - rummut

5/4 €

pe 1.5.2009

Vappupäivän vapaat jamit 14-20
MUUSIKOT HUOM!:Perinteinen Vappubrunch tarjolla jammailijoille klo14, niin pitkään kuin ruokaa riittää.

- €

to 30.4.2009

DOLLBY - the ultimate disco machine&TEKOSYYTTÖMÄT
VAPUN AATTO KÄYNTIIN JO KLO KLO 22 Tekosyyttömät on Rovaniemeläis-Lohjalais-Helsinkiläinen Indie-grunge-folk-trio joka soittaa omalla kuivakkaalla tavallaan arkiromantiikkaan pohjautuvia tarinoita. www.myspace.com/tekosyyttomat

Klo n.23 DOLLBY tarjoaa takuuvarmasti tunnelmaa kohottavaa bilemusiikkia. Setistä löytyy 70-luvun diskoklassikoita ja menevimpiä kasaribiisejä, mukana myös unohtuneita helmiä jotka saavat varmasti jalan vipajamaan!
Heidi Apponen - laulu
Esko Turpeinen - kitara ja laulu
Mikko Pellinen - koskettimet
Ilona Laitinen - basso
Jani Lahtinen - rummut

5/4 €

ma 27.4.2009

MONDAY CLUB
MIIKA PELKONEN-PNO

1 €

la 25.4.2009

The Dark Side of 30 plays Pink Floyd
Huippusuositun tribuuttiprojektin paluu: kolmenkympin paremmalle puolelle ehtineet muusikot soittavat taidolla, tyylillä ja tunteella a-luokan Pink Floyd -materiaalia. Luvassa livenä kaksi settiä musiikkia, mm. koko klassinen Dark Side of the Moon -levy
Jaakko Kiiskilä: laulu & akustinen kitara
Antti Kuorelahti: kitara & lapsteel
Esko Turpeinen: kitara & laulu
Ville Haukkala: basso
Hannu "Happi" Leppänen: rummut
Mikko Pellinen: koskettimet, samplet & taustalaulu

5 €

pe 24.4.2009

The Dark Side of 30 plays Pink Floyd
Huippusuositun tribuuttiprojektin paluu: kolmenkympin paremmalle puolelle ehtineet muusikot soittavat taidolla, tyylillä ja tunteella a-luokan Pink Floyd -materiaalia. Luvassa livenä kaksi settiä musiikkia, mm. koko klassinen Dark Side of the Moon -levy.


Jaakko Kiiskilä: laulu & akustinen kitara
Antti Kuorelahti: kitara & lapsteel
Esko Turpeinen: kitara & laulu
Ville Haukkala: basso
Hannu "Happi" Leppänen: rummut
Mikko Pellinen: koskettimet, samplet & taustalaulu

5 €

to 23.4.2009

ZONTA KERHON HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI

? €

ke 22.4.2009

JYTKE Big Band klo 21.30

5/3 €

ti 21.4.2009

JAMK ESIINTYY klo21
Kaksi settiä, yli 10 laulajaa, poppia, rockia ja vähän iskelmääkin.
Konnarille morsian
Mustasukkaisuutta, hurmosta, epätoivoa, rakkautta… Mitä kaikkea voikaan tapahtua yhdessä junavaunussa matkalla Rovaniemeltä Helsinkiin?
JAMK:n opiskelijoiden lauluoppilaat esittävät läpileikkauksen vuoden aikana kerätystä ohjelmistosta.
Ohjaava opettaja: Maija Hapuoja Laulu: Nora Palomäki, Sofia Kortelainen, Jenni-Mari Niemi, Sanna Kokko ja Niko Saloheimo.
Twang n’ Shout
JAMK:n lauluopiskelijoiden Complete Vocal Technique Workshopin päätöskeikka. Kotimaista, ulkomaista, uutta, vanhaa, heviballadia, suomi-soulia… mitä näitä nyt on?
Ohjaava opettaja: Sini Spoof Laulu: Kaisa Perälä, Sanna Pääkkönen, Maria Siltanen, Laura Pentti, Piia Säilynoja ja Suvi Vikman

Koko illan lavalla viihtyvät myös Rasmus Kujala– rummut Eemeli Männistö – basso Atte Kivimäki – piano Martin Gripentrog- kitara

VAP €

ma 20.4.2009

MONDAY CLUB@ Juha Salvela ja Elina Lautamäki klo21
Illan teemana ovat suomalaiset laulut. Luvassa on mm. J.Karjalaisen tuotantoa, mutta myös paljon muuta. Hienoja kappaleita tuorein sovituksin esittävät: Elina Lautamäki - Laulu ja huilu Juha Savela - Kitara

1 €

la 18.4.2009

BLUES LIVE@L.R.PHOENIX Mr.MO´HELL

4/2 €

pe 17.4.2009

ANTTI KLEEMOLA
Yleisön pyynnöstä Antti Kleemola palaa Popparin lavalle esittämään sielukasta soololevymateriaaliaan huippubändillä!!!

www.anttikleemola.com
Keikalla kuullaan parhaat palat sekä hienolta debyytiltä "Jotain parempaa" että 2. albumilta "10 kohtausta"! - www.anttikleemola.com Antti Kleemola, laulu ja piano Sami Sallinen, kitara ja laulu Mikko Pellinen, kosketinsoittimet ja laulu Ilkka Kleemola, basso ja laulu Hannu Leppänen, rummut ja laulu

5/3 €

to 16.4.2009

AO Jazz Orchestra klo 21.00

vap €

ke 15.4.2009

Stringpurée Band
Stringpurée Bandin elokuvamaiseen instrumentaalimusisointiin on nyt yhdistetty myös tausta-animaatiot, sekä äänikollaasit!
Senni Eskelinen - Sähkökantele Niko Votkin - Rummut Kalle Ylitalo - Basso Jari Rönkkö - Animaatiot Pentti Dassum - Äänet ja miksaus

4/2 €

ma 13.4.2009

MONDAY CLUB@ Tuomas Paukku klo21
Monday Club 13.4: Tuomas Paukku (kitara) Tämänkertaisella Monday Clubilla on ohjelmassa kitaristi Tuomas Paukun omia sävellyksiä sekä kokeellisempaa äämimaisemaa. Naurettavan edullinen pääsylippu maksetaan juomatilausten yhtydessä.

1 €

la 11.4.2009

L.A HEAT
L .A.- Heat soittaa 80- luvun hittejä aidoilla saundeilla ja asuilla maustettuna. Illan aikana musiikkia koetaan mm. seuraavilta artisteilta: Genesis, Cutting Crew, Billy Idol , Van Halen, Tears for fears....
Kuumat kasarit pääsiäisen kunniaksi tarjoilee : Konsta Niskavaara (voc.) , Juha-Matti Rautiainen (b), Hannu Leppänen (drs), Mikko Pellinen (keys), Juhani Syrjälä (gtr) Kova on biitti, kova on biitti, Laaa Hiitti!!!

5/3 €

pe 10.4.2009

L.A HEAT
L .A.- Heat soittaa 80- luvun hittejä aidoilla saundeilla ja asuilla maustettuna. Illan aikana musiikkia koetaan mm. seuraavilta artisteilta: Genesis, Cutting Crew, Billy Idol , Van Halen, Tears for fears....
Kuumat kasarit pääsiäisen kunniaksi tarjoilee : Konsta Niskavaara (voc.) , Juha-Matti Rautiainen (b), Hannu Leppänen (drs), Mikko Pellinen (keys), Juhani Syrjälä (gtr) Kova on biitti, kova on biitti, Laaa Hiitti!!!

5/3 €

to 9.4.2009

FunKlub: Spanky, Wanky & The Funksearchers
FunKlubin pääsiässpesiaalissa nähdään Popparin lavalla Jyväskylän bilebändien kiistaton lippulaiva Spanky, Wanky & The Funksearchers. Edellisillä kerroilla täydelle talolle soittanut Funksearchers palaa torstaina 9.4. lavalle nälkäisempänä kuin koskaan.

Pääasiassa funkkia, soulia ja discoa soittava Spanky, Wanky & The Funksearchers tunnetaan muun muassa Jussi Kososen luotsaamasta loistavasta puhallinsektiosta, sekä solistien Heini Ikosen ja Konsta Niskavaaran upeista soul-tulkinnoista. Upeaääniset Heini ja Konsta luotsaavatkin Funksearchersin niin eläimelliseen bilemenoon, ettei yleisö voi olla reagoimatta. Kokoonpanon vahvuuksiksi voidaan lukea ison soul-bändin soundi täydellä puhallinsektiolla, sekä taatusti tanssittavat tulkinnat niin tutuista kuin harvinaisemmistakin kappaleista.

Kuukausittaisella FunKlubilla esiintyy myös DJ Chris Robin.
Kokoonpano: Heini Ikonen (voc), Konsta Niskavaara (voc), Matias Haavisto (gtr), Miika Pelkonen (keys), Juha-Matti Rautiainen (b), Hannu ”Happi” Leppänen (dr), Jussi Kosonen (pasuuna), Heikki Pola (trumpetti), Aki Vänskä (sax)

7/5 €

ke 8.4.2009

H.A.R.P
www.myspace.com/harpfinland

http://www.blues-finland.com/articles/harp_paluu_2009_timo_pratskin_jyrki_tomminen.html

H.A.R.P is back on the roud.
Jyrki Tomminen (voc / harp), Harri Rantanen (basso), Timo Pratskin (koskettimet), Jarmo Nikku (kitarat), Harri Ala- Kojola (rummut)

15/10 €

ti 7.4.2009

Radio Jyväskylä Stand up klubi ALK.20.00
Ilari Johansson ja JP Kangas

10 €

la 4.4.2009

57 North konsertti klo 21.30
Suomalais-ruotsalainen tuore jazzyhtye 57 North koostuu neljästä eturivin jazzmuusikosta. Göteborgissa vuonna 2008 perustettu kvartetti soittaa omia sävellyksiään, joissa voi kuulla vaikutteita mm. jazzista, popista, rockista ja tangosta. Kitaristi Janne Halonen ja pianisti Joona Toivanen ovat soittaneet yhdessä teinivuosistaan lähtien, ja ovat saaneet rinnalleet Göteborgissa asuvat Joonas Kuusiston (basso) ja Michael Edlundin (rummut). Edlund on tunnettu mm. Ruotsissa huippusuositusta MUSICMUSICMUSIC-yhtyeestä.
Joona Toivanen, Janne Halonen, Michael Edlund ja Joonas Kuusisto

ILTA JATKUU VAPAILLA JAMEILLA

6/5 €

la 4.4.2009

MARIA LUND Ajansävel klo 18
Ovet avataan klo 17.00

10/7 €

pe 3.4.2009

The Coverslaves plays Iron Maiden
The Coverslaves plays Iron Maiden featuring Erkki Seppänen (DREAMTALE, KYPCK)

Kaksi setillistä Iron Maidenin hittejä ja helmiä! DiAnno/Bailey -painotteisen setin laulu: Pekka Snellman ja Bruce Dickinsonin kauteen painottuva setti: Erkki Seppänen (DREAMTALE, KYPCK).
http://www.coverslaves.com

Laulu: Pekka Snellman Kitara: Jaakko Hänninen Kitara: Kari Korhonen Basso: Harri Hautsalo Rummut: Tapio Korkeila

6 €

to 2.4.2009

Pekka Pylkkänen´s Tube Factory (Jazzliitto) klo 21
Jazzliiton kiertueella:
Pekka Pylkkänen´s Tube Factory (n. klo 21)

Tube Factory on 1996 perustettu saksofonisti-huilisti Pekka Pylkkäsen johtama kvintetti. Pylkkäsen ohella yhtyeessä soittavat Samuli Mikkonen (piano), Filip Augustson (basso), Pekka Luukka (kitara), sekä Jaska Lukkarinen (rummut).

Yhtyeen ohjelmisto koostuu Pylkkäsen monipuolisesti svengaavista sävellyksistä, joita on syntynyt tasaisesti yhtyeen jo verrattain pitkän olemassaolon aikana. Kuluvana syksynä Tube Factory levyttää uutta materiaalia tulevalle kolmannelle albumilleen ja tätä uutta tuotantoa kuullaan myös kevään kiertueella. Yhtyeen aiemmat levytykset on julkaistu vuosina 1998 (Pekka’s Tube Factory) ja 2001 (Opaque).

Kriitikoiden kiittämä Tube Factory on ehtinyt kiertää myös keikkalavoja taajaan. Mieleenpainuvimpiin konsertteihin kuuluvat kiertueet mm. Kiinassa, Etelä-Amerikassa, Koreassa ja Japanissa. Maalis-huhtikuulle ajoittuvan Suomen Jazzliiton kiertueen puitteissa Tube Factory esittää uusia kujeitaan ja parhaimmistoa vanhoistaaan. Keikat tuskin jättävät kuulijoitaan kylmäksi. Tästä pitää huolen kaihoisasta rubatosta hurjaan irroitteluun skaalansa ulottava “Putkitehdas”.

Kuuntele Jazzliiton kiertueyhtyeidet ääninäytteitä: myspace.com/jazzliitto
Pekka Pylkkänen: saksofonit ja huilu, Samuli Mikkonen: piano ja kosketinsoittimet, Pekka Luukka: kitara, Filip Augustson: basso, Jaska Lukkarinen: rummut.

jazzliitto.fi

8/5 €

ke 1.4.2009

Teatteri Eurooppa Neljä Kabaree ÄLYVAPAA KLO 21
Nyt on aika unohtaa arjen murheet ja päästää äly vapaalle. Takuuvarmaa vauhtiviihdettä ajankohtaisilla sketseillä ja mehevillä musiikkinumeroilla ryyditettynä, Teatteri Eurooppa Neljän tyyliin. Ja lopuksi kunnon jorausmusiikkia! Kabareen kesto n. 50 min ja jortsut n. 1h.

ILTA JATKUU VAPAILLA JAMEILLA!!!
Lavalla loistavat näyttelijät: Kunto Ojansivu, Paavo Honkimäki, Pauliina Salonen, Maiju Jokinen sekä muusikot Ari Laaksonen, Toni Lepistö, Jiri Halttunen, Antti Parviainen.

10/8 €

ti 31.3.2009

LA CAMPAGNIE DES MUSIQUES A OUIR (FRA)
CMO:n tyylin kuvaileminen on epätoivoinen tehtävä. Kappaleiden lähtökohdat ovat milloin mistäkin musiikinlajista kansanmusiikkien, jazzin tai muun populaarimusiikin alueelta. Omakseen trio sulattaa sopan hillittömällä energialla, huikealla soitannomisella osaamisella ja osoittelemattomalla huumorilla. Vaikka free jazzin -tyyli ja tehokeinot ovat musiikissa alati läsnä, kokonaisuus on kuitenkin täysin halittu. Musiikki on sittenkin pitkälle sävelettyä ja sovitettua. Kaikkiaan La Campagnie des Musiques à Ouir kuuluu ilman muuta Vapaat äänet –kiertuehistorian muistettavimpiin yhtyeisiin.

Kiertueen tuotanto: www.vapaataanet.fi
Fred Gastard > soprano-, tenoori- ja bassosaksofoni, kosketinsoittimet, ääni David Chevallier > kitara, efektit Denis Charolles > rummut, ääni, esineet, pasuuna, lelut, soraa…

HUOM. MUSIIKIN OPISKELIJAT LIPPU 4€

8/6 €

ma 30.3.2009

MONDAY CLUB@Jukka Karjalainen
Mies ja kitara kantria. Ohjelmistossa rauhallisia balladeja kantrin kultakaudelta sekä muutama räväkämpikin veto.

1 €

la 28.3.2009

APPA Music Show plays ABBA
Mamma Mia mikä fiilis! Suomen paras Abba-tribuuttibändi Appa Music Show soittaa autenttisesti bändin suurimmat hitit ja myös muutaman vähemmän tunnetun musiikillisen Abba-aarteen. Tule ja koe!
Heidi "Agnetha" Apponen, laulu
Anne-Mari "Frida" Hakala, laulu
Esko "Björn" Turpeinen, laulu ja kitara
Mikko "Benny" Pellinen, koskettimet
Tapani "Rutger" Vaahervaara, basso
Kristian "Ola" Ijäs, rummut

5/4 €

pe 27.3.2009

APPA Music Show plays ABBA
Mamma Mia mikä fiilis! Suomen paras Abba-tribuuttibändi Appa Music Show soittaa autenttisesti bändin suurimmat hitit ja myös muutaman vähemmän tunnetun musiikillisen Abba-aarteen. Tule ja koe!
Heidi "Agnetha" Apponen, laulu
Anne-Mari "Frida" Hakala, laulu
Esko "Björn" Turpeinen, laulu ja kitara
Mikko "Benny" Pellinen, koskettimet
Tapani "Rutger" Vaahervaara, basso
Kristian "Ola" Ijäs, rummut

5/4 €

to 26.3.2009

Ari Hoenig Punk Bop Quartet
Ari Hoenig: rummut, Jonathan Kreisberg: guitar, Will Vinson : sax ja Danton Boller:kontrabasso.

15/10 €

ke 25.3.2009

GTRTOUR 09
Ilta etenee että jokainen kitaristi soittaa 30 min setin ja sen jälkeen yhteiset jamit Illan kesto on noin 3 tuntia.

www.gtrtour.com
Heikki Silvennoinen, Erja Lyytinen ja Jartse Tuominen Kitarat,Anssi Nykänen, Pekka Siistonen ja Juuso Nordlund

20/15 €

ma 23.3.2009

MONDAY CLUB@Tuomas Paukku, kitara KLO 21
Liput lunastetaan tiskiltä juomatilausten yhteydessä.

1 €

la 21.3.2009

BLUES LIVE Tyly Kohtalo avaa jamit
Jyväskyläläinen Tyly Kohtalo on vääntänyt miesasiallista suomibluesia jo kunniakkaat 17 vuotta. Kitaristi Veli-Pekka "Pökö" Jäppisen riemukkaat sanoitukset ovat oodi suomalaiselle miehelle. Miehelle, joka jää kiinni nurkan takana naukatusta kossusta, opiskelee mykkäkoulussa, saa kotiläksytystä, kasvaa tossun alla ja nauttii säännösteltyä rakkauselämää. Bändi jakaa lauluissaan mm. ohjeita uroksille naisten kaatoon. Vaikutteita soittoon on haettu puuvillapelloilta Varpaisjärveltä.
Pekka Pulkkinen-laulu, huuliharppu Veli-Pekka Jäppinen-kitara Seppo Järvinen-kitara Teemu Liehu-koskettimet Jari Korhonen-basso Jouni Kinniä-rummut

3/2 €

pe 20.3.2009

Hamilton Groove
Hamilton Groove soittaa menevää omaa materiaaliaan. Huonoimmillaankin parempaa kuin hyvä ja paras yhteensä! www.hamiltongroove.com
Laulu - Antti Vainikainen Koskettimet - Jaakko Elenius Kitara - Markus Välimaa Saksofonit - Lasse Asu Basso - Mari Kroter Rummut - Pekko Hokkanen

4 €

to 19.3.2009

Lunki Quintet
Lunki Quintet on groovahtavaa sähköistä jazzia soittava yhtye, joka on perustettu alkuvuodesta 2008. Internetissä: www.myspace.com/lunkiband.

Olemme tähän mennessä esiintyneet mm. Young Nordic Jazz Comets -jazzkilpailun Suomen karsinnassa (tuloksena kolmas sija), Langnau Jazz Nights -festivaalilla Sveitsissä sekä Arabian Yöt -tapahtumassa Helsingissä.
Pekka Seppänen - saksofoni Veikki Virkajärvi - kitara Aapo Heinonen - piano Pasi Toivanen - basso Jooel Laakkonen - rummut

5/3 €

ke 18.3.2009

PREASENS-KLUBI klo 22.00
Jyväskyläläinen Karhu-yhtye sai alkunsa vuonna 1993. Yhtyeen ensimmäisessä kokoonpanossa soittivat Sakari Luoma (kitara), Timo Natri (koskettimet) ja Veli Pesonen (rummut). Koska Karhu edustaa musiikissaan vapaata improvisaatiota vapaimmillaan, ei sen kokoonpanokaan ole vuosien saatossa ollut pysyvä. Luoman ja Pesosen lisäksi keskeisimpiä jäseniä ovat olleet Ari-Pekka Paasonen (basso ym.), Juha Malmivaara (sello) ja Mikko Raasakka (bassoklarinetti). Kotikaupunkinsa lisäksi yhtye on esiintynyt lähinnä Berliinissä.

Vapaus tarkoittaa Karhulle myös sitoutumattomuutta tyylilajien suhteen. Yhtye sanoutuukin irti varsin yleisestä käsityksestä, että free-musiikki olisi jokin määrätty tyylisuunta, tai siihen liittyisi jokin tietty, esimerkiksi edistykselliseksi miellettävä estetiikka. Vaikka vapaa musiikki ei määritelmänsä perusteella sitoudu uusiutumiseen, uudistamiseen tai uuden etsimiseen, ovat nämä asiat ihmiselle lajinomaisia ja koskevat myös Karhun jäseniä. Toisaalta vapaan musiikin olemukseen kuuluu myös negatiivinen vapaus, eli ennakkoon sävelletyn materiaalin tai rakenteen välttäminen. Tässä mielessä Karhu on uransa aikana ollut huolellinen muttei virheetön.

Illan päättävä Pesosen ja Janne Nokelaisen (kitara) duo jatkaa vähintään yhtä vapaalla linjalla. Konsertti järjestetään yhteistyössä Aikamme musiikin juhla periFÉRIAn kanssa. Tilaisuus on samalla festivaalin päätösklubi.
Karhu

Veli Pesonen (rummut) Juha Malmivaara (sello) Mikko Raasakka (bassoklarinetti)

Pesonen–Nokelainen duo

Veli Pesonen (rummut) Janne Nokelainen (kitara)

4 €

ma 16.3.2009

MONDAY CLUB@Folk-ilta
Luvassa hyvää tekevää musiikkia artisteilta Joni Mitchell, Neil Young, Bob Dylan, Johnny Cash..
Elina Lautamäki - laulu Juha Savela - kitara

1 €

la 14.3.2009

MIIKA PELKONEN TRIO klo 19.00 Saunakonsertti
Miika Pelkonen Trio esittää omia sävellyksiä lauantain alkuillasta. Musiikissa yhdistyy pohjoismaalainen ja traditionaalinen jazzperinne, sekä kansanmusiikilliset melodiat.
Miika Pelkonen - Piano Petri Jaakonaho - Kontrabasso Mikko Arlin - Rummut

www.miikapelkonentrio.com

5/3 €

la 14.3.2009

U. PASANEN BAND
U. Pasanen Band tarjoaa yleisöystävällistä ja genrevapaata rytmimusiikkia, jossa taatut klassikot yhdistyvät bändin omiin kappaleisiin. Bändi on toiminut vaihtelevalla kokoonpanolla jo vuodesta 1997, eli bändi viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhlia. Ryhmä on panostanut myös aina lavaolemukseen. Hengarit jätetään paidan kauluksen alta kotiin.

http://u.pasanen.info/

5 €

pe 13.3.2009

FunKlub: HI-Q
Vuosi 2009 jatkuu FunKlubilla tiukasti, kun lavalle nousee jyväskyläläis-helsinkiläinen HI-Q. Bändi esittää vanhoja alan klassikoita sekä uudempiakin helmiä vakuuttavasti ja verevästi. Ohjelmisto sisältää aitoa tanssilattiamateriaalia á la funk & soul. Meno jatkuu aina rasvaisista blaxploitaatio revityksistä sinne missä The Cramps ja Curtis Mayfield paiskaavat kättä Gil-Scott Heronin laulaessa "Lady Day and John Coltrane"! Illan pääesiintyjää lämmittelee sielukkaalla selektiollaan DJ Chris Robin. "Yhtye tähtäsi ja osui hallitusti matalaoktaaniseen, hillittyyn ja aistilliseen grooveen… Jopa Janis Joplinin ja Dana Fuchsin kaltaiset revittelijät häivähtivät silloin hetken mahdollisina sielunsiskoina." Keskisuomalainen 10.6.2006 "Ikosella on mainio, syvä ja pehmeä ääni, ja hän laulaa pakottoman luontevasti…groove paloi harkitun matalalla liekillä. Näin myös muutamassa rykäisyssä oli sitä enemmän tehoa." Suomijazz.com
Heini Ikonen - voc Jere Haakana - gtr Miika Pelkonen - keyb Pete Jaakonaho - el.b & keyb Jaska Tabell - drs

Warm-up: DJ Chris Robin & Wille R

7/5 €

to 12.3.2009

"PopGarage": Zacharius Carls Group ja Kiki Pau
Zacharius Carls Group julkaisee uuden albumin helmikuussa Playground Musicin kautta. Yhtyeen musiikkia voisi kuvailla upeaksi yhdistelmäksi Neil Youngin & the Doorsin sävyjä karismaattisen Olli Pekka Marttalan laulamana. Yhtye esiintyi viimeksi Jyväskylässä lokakuussa täydelle Lutakon salille The Bellraysin lämppärinä. Tämä keikka olisi yhtyeen ainut Jyväskylässä keväällä.

Kiki Pau julkaisi hiljattain debyyttialbuminsa Johanna Kustannuksen kautta ja on saanut paljon mediatilaa musiikkilehdistössä. Bändin värikäs indiepop on saanut reippaasti huomiota myös rajojemme ulkopuolella ja soinut kiitettävästi radiossa.

6 €

ke 11.3.2009

NIMISMIES (plays Police) klo22
Nimismies myöntää itselleen mopokortin 11.3.2009 Popparissa kunnioitettavassa 15 vuoden iässä.

Toisin kuin esikuvansa The Police on Nimismies paisunut jo viisimiehiseksi. Jokut Police-piisit saavat hyvinkin uskollisen toteutuksen, toisissa taas on kieli poskessa, joskus jopa kahdessa.

- Kokoontukaa, täällä on paljon nähtävää! huudahtaa liikennepoliisiksi sonnustautunut Nimismies leikkisästi.

HUOM! Konsertti alkaa kello 22
Yhtyeen jäsenet ovat aakkos- ja tärkeysjärjestyksessä: Osmo Blomqvist - rummut Pekka Nättinen - kitara Mikko Pellinen - koskettimet Juha Salonen - laulu ja kitara Sami Varvikko - basso

5/6 €

ti 10.3.2009

Radio Jyväskylä Stand up klubi ALK 20.00
Kaksi kovaa ammattitason Stand up -koomikkoa tekevät reilunmittaiset setit. Shown kesto tauon kanssa noin 1,5 tuntia. Täällä ei nähdä aloittelijoita eikä koeta myötähäpeää. Jos illan tasosta on eriäviä mielipiteitä, voi valittaa vaikka Ismolle.
Ismo Leikola ja Arimo Mustonen

10 €

ma 9.3.2009

MONDAY CLUB@MIIKA PELKONEN
"Illan teemana on kahden bebopin aikakaudella (eli 1940-luvulta lähtien) vaikuttaneen jazzpianistin, Thelonious Monkin ja Bud Powellin sävellykset. Nämä kaksi hienoa herraa ovat toimineet tärkeinä suunnannäyttäjinä modernille jazzpianismille."
Miika Pelkonen - Piano

1 €

la 7.3.2009

Somethin´ Else: Mikko Karjalainen Fellowship
Somethin´ Else & Jazzliitto esittävät:
Jazz-ilta Popparissa 7.3. 21-04
LIVE: Mikko Karjalainen Fellowship
Töpseli-klubi (DJ:t Untamo ja Jatsipetsi vs live-artistit)
DJ Matti Nives
VJ Ivan Torres Hdez (Edinburgh, UK)
Liput 8/5e, ennakot Levykauppa Äx 27.2. alkaen

Odotetun paluunsa Poppariin tekevä Somethin´ Else -klubi ja Suomen Jazzliitto tuottavat yhdessä erään kevätkauden jazz-kalenterin ehdottomista kohokohdista. Kokoillan tapahtuman puitteissa päästään nauttimaan huippumuusikoista koostuvan Mikko Karjalainen Fellowshipin live-esiintymisestä (kahden setin verran), Töpseli-klubin ainutlaatuisesta liven ja levyt yhdistävästä klubikonseptista, sekä Somethin´ Else -klubin takuuvarmasta DJ/VJ-meiningistä.

Mikko Karjalainen Fellowhsip (21.30)
Mikko Karjalainen Fellowship on trumpetisti Mikko Karjalaisen luotsaama kvintetti. Keväällä 2007 perustettu yhtye esittää Karjalaisen sävellyksistä koostuvaa ohjelmistoa. Yhtyeen musiikki pohjautuu 60-luvun Blue Note- sekä soul jazz -perinteeseen, mutta vaikutteita on otettu myös brasilialaisesta ja afrikkalaisesta musiikista. Lavalla bändi on tunnettu vahvasti ulospäin suuntautuneesta olemuksestaan sekä positiivisesta energiastaan.

Töpseli-klubi (n. 00.30)
Töpseli-klubi on Helsingin Bellyssä ja Turun Monkissa majaansa pitävä helsinkiläinen klubikonsepti, joka yhdistää DJ-kulttuurin ja live-instrumentalistit ainutlaatuisella tavalla. DJ:t Untamo ja Jatsipetsi luovat taustan, muusikot kuorruttavat rytmit live-jazzilla. Popparissa Töpseli-konseptin yhteydessä kuullaan Mikko Karjalaisen (trumpetti) ja Petri Puolitaipaleen (saksofoni) osaamista. Viime aikoina Töpseli-klubi on myös lanseerannut omat pitkät kalsarinsa, joten yleisön tanssijalka pysyy lämpimänä muutenkin kuin musiikillisesti.

Somethin´ Else
Somethin´ Else on Popparissa maaliskuusta 2006 toiminut klubikonsepti, jonka puitteissa kuullaan laajasti jazz- ja rytmimusiikkia live-esiintymisten ja DJ/VJ-toiminnan puitteissa. Tällä kertaa klubia edustavat sen perustaja ja talon DJ Matti Nives, sekä Edinburghista saapuva VJ Ivan Torres Hdez (ivantorreshdez.com) Somethin´ Else -meininki fuusioituu illassa luontevasti ja uniikilla tavalla Töpseli-klubin kanssa ja meno jatkuu aina valomerkkiin asti.

Tarjolla Popparin lauantai-illassa on siis tuutin täydeltä laatujazzia sopuhintaan.
Mikko Karjalainen Fellowship
Mikko Karjalainen: trumpetti, Petri Puolitaival: saksofoni, Georgios Kontrafouris: piano, Antti Lötjönen: basso, Jussi Lehtonen: rummut.

jazzliitto.fi

8/5 €

pe 6.3.2009

VIBE
Vibe soittaa 80-, 90- ja 2000-luvun parhaimpia hittejä tiukalla tatsilla ja rennolla meiningillä. Ohjelmistosta löytyy sekä suomen- että englanninkielistä musiikkia mm. seuraavilta bändeiltä/artisteilta: Bryan Adams, Bon Jovi, Tina Turner, ZZ Top, Kolmas Nainen, Zen Cafe, Aki Sirkesalo ja Eppu Normaali. Vibe ei myöskään unohda soulklassikkoja rapakon takaa ja suomisoulin helmiä.
Ilkka Kleemola - Laulu ja Basso, Esa Perämäki - Kitara ja Laulu, Lasse Asu - Koskettimet, kitara ja saksofoni, Jani Soikkeli - Rummut

3 €

to 5.3.2009

JAO:n "Jazzstandardit laulajille" -workshop

vap €

ke 4.3.2009

Pauli Hanhiniemen Melko Akustinen Duo (MAD)

8/6 €

ma 2.3.2009

MONDAY CLUB alk. 21.00
Maaliskuun ensimmäisessä maanantai-illassa kuullaan akustista oman musiikin tulkintaa!
Kitara & laulu: Matias Haavisto Kitara: Juha Savela

1 €

la 28.2.2009

Boogie Chillen
Boogie Chillen -klubi vetää henkeä artistivierailujen osalta. Sillä välin klubin house bandina toiminut Boogie Chillen -kokoonpano esiintyy vauhdikkaan ja maanläheisen bluesin merkeissä.
Tommy Barkman - laulu, kitara ja huuliharppu; Mika Lähteenmäki - kitara; Jaska Prepula - kontrabasso; Make Lajunen - rummut.

5/3 €

pe 27.2.2009

Hide & Cover
Hide & Cover soittaa kovimmat Heavy ja Hard Rock mäjäykset tiukalla otteella! Tunnelmia muiden mestariteoksista löytyy 70-luvulta tähän päivään. Tutustu bändiin
Janne Oksanen laulu
Matti Kärävä kitara ja taustalaulu
Jaakko Kaski kitara ja taustalaulu
Hannu Ahokas urut
Sami Norrbacka basso
Reijo Mustakorpi rummut

5 €

to 26.2.2009

NADA (Jazzliitto) klo 21
Jazzliiton kiertueella: NADA (n. klo 21)

Nada on yhtyesoundiltaan ainutlaatuinen tapaus suomalaisen jazzin kentällä. Kokoonpanon musiikissa modernin jazzin elementit yhdistyvät nykyaikaisen klassisen ja etelä-intialaisen musiikkiperinteen sävyihin yhtyeen improvisaation kulkeutuessa ajoittain free jazzin suuntaan. Nadan nykyinen ohjelmisto sisältää myös kirjailijana hyvin tunnetun Eero Hämeenniemen alkuperäisiä sävellyksiä sekä etelä-intialaissävytteisiä sovituksia. Jazzliiton kiertueella kvintetissä mukana ovat Hämeenniemen lisäksi lukuisista laadukkaista jazz-yhtyeistä tutut Jouni Järvelä (saksofoni), Pentti Lahti (saksofoni), Sampo Lassila (basso) sekä Markus Ketola (rummut).

Yhtye on julkaissut kaksi levyä; Nada ja Twins. Näistä jälkimmäinen syntyi yhteistyössä intialaisen Karaikkudi R. Manin Sruthi Laya-ensemblen kanssa. Jazzliiton kevätkiertueellaan Nada esittää monipuolisen ja ainutlaatuisen kattauksen saumattomaan yhtyekemiaan nojaavaa jazz-musiikkia, joka ikiaikaisesta musiikkiperinteestä ammentaen sijoittuu vahvasti nykyaikaan.

Kuuntele ääninäytteitä Jazzliiton kevään kiertuebändeiltä: www.myspace.com/jazzliitto
Eero Hämeenniemi: piano, Jouni Järvelä: saksofoni, Pentti Lahti: saksofoni, Sampo Lassila: basso, Markus Ketola, rummut.

www.jazzliitto.fi

8/5 €

ke 25.2.2009

MAMA AFRICA
Mamaafricajkl: viimeisin blogimerkintä [Tilaa tämä blogi] KEVÄTKAUSI 2009 ALKAA (näytä lisää) [Näytä kaikki blogimerkinnät] Tietoja Mamaafricajkl Länsiafrikkalaista tanssi- ja musiikkiperinnettä välittävä Mama Africa on perustettu Senegalissa vuonna 1990. Jokainen ulkomaille muuttanut ryhmän jäsen on uudessa kotimaassaan perustanut uuden Mama Africa -ryhmän. Tällä hetkellä ryhmän jäseniä on mm. Japanissa, Saksassa, Belgiassa, Ranskassa ja Suomessa. Suomen Mama Africa -ryhmä on perustettu v. 1997.

_____________________________________________________________________ West-African rhytms and dances Mama Africa was founded in Senegal in 1990. Since then many other Mama Africa groups have been established all over the world. Whenever a member of Mama Africa moves to another country a new Mama Africa group will be founded. Nowadays Mama Africa has groups eg. in Japan, Germany, Belgium, France and Finland. Mama Africa Finland was established in 1997.

www.myspace.com/mamaafricajkl

www.mamaafricajkl.com
Djembe,sabar,doundoun,MAMA AFRICA AND STUDENTS

7/5 €

ma 23.2.2009

MONDAY CLUB Jukka Karjalainen
Jukka esittää hieman vanhempaa outlaw kantria Kris Kristoffersonin, Johnny Cashin ja Waylon Jenningsin hengessä. Kappaleiden syvin olemus pohjautuu tarinankerrontaan.

1 €

la 21.2.2009

BLUES LIVE Rattlesnake Daddies avaa jamit
Akustinen jyväskyläläisduo on soitellut kymmenisen vuotta. Aluksi tyyli pohjautui 1920-1930-lukujen country bluesiin. Ohjelmisto on laajentunut sen jälkeen moniin suuntiin. Blind Willie Johnsonin ja Fred McDowellin innoittamat gosbpelhenkiset kappaleet ovat lisääntyneet. Tärkeällä sijalla on myös tulkinnat Howlin´ Wolfin ja Jimmy Reedin klassikoista. Hiljattain kielisoitinperheeseen on liittynyt peltikitara uusia sävyjä tuomaan.
Hessu Heinonen-laulu, huuliharppu ja pesulauta Sakari Rautiainen kitara, mandoliini

3/2 €

pe 20.2.2009

El Yoyo
El YoYo on 10-henkinen, salsayhtyeeksi harvinaisen kompakti kuubalaismusiikin iskuryhmä, jonka ohjelmisto koostuu kuubalaisen ja puertoricolaisen salsan helmistä suomenkielisiksi väännettynä. Yhtyeen jäsenet ovat *suomisalsan* valiojoukkoa Salsamanian ja Mambo Sampon riveistä. El Yoyo on yhtye, joka pystyy tunteella ja sydämellä kutomaan yhteen kuubalaisen musiikin keskeiset elementit; monikerroksiset rytmikuviot, laulajan ja kuoron vuoropuhelut, puhallinsoitinosuudet, ja kaikista tärkeimmän eli tanssijoiden vauhdittamisen rytmin hurmokseen.
Aili Ikonen Laulu Aili Järvelä Laulu Jani Saaranen Trumpetti Harri Koivisto Trumpetti, laulu Markku Rinta-Pollari Saksofoni, perkussiot Jorma Lehtola Perkussiot, laulu Panu Varstala Tumbadoras Osmo Blomqvist Timbales Tommi Karhusaari Piano Sami Varvikko Basso

10/7 €

to 19.2.2009

ALEX ZUBKERMAN
MUSIC of the NORTH

“live-electronic music without computer” Alex ZUBKERMAN makes experiments in the field of modern electronic music. This performance he dedicates to his motherland - the Arctic north of Russia.
Cold ambient music is accompanied by visual installation.

3 €

ma 16.2.2009

Monday Club Miles Davisin musiikkia
Tuomas Paukku esittää Miles Davisin säveltämiä ja tunnetuksi tekemiä kappaleita soolokitaraversioina. Milesin ohella kuullaan myös Paukun omaa tuotantoa.

Liput maksetaan tiskille tilausten yhtedessä.

1 €

la 14.2.2009

PUHKUPILLIT BILETTÄÄ
Jyvässeudun hellin puhallinpumppu hekumoi ilmoille jytää, joka saa tärykalvot tötterölle ja verkkokalvot vereslihalle - tuntuu niin hyvältä, että sattuu. Sardiineja simuloivat nuorukaisemme täyttävät estradin kyljet mustelmilla, syöttäen kultalusikkakaupalla siirappista sulosointua kitalakeen. Sikarilaatikkomaisen, ruudinsavuisen ja poronsarviuuttetta tihkuvan manifestin tarjoilevat onnesta piukeina uudet uljaat johtajamme Mikko Sateila ja Touko Raatikainen. Eri kiva tilaisuus vietellä ystävänpäivän teemoja kädet käsissä - Puhkujen kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

5/3 €

pe 13.2.2009

VALVE levyn/videon julkaisukeikka
www.valvemusic.fi

4/2 €

to 12.2.2009

MARIAN PETRESCU TRIO & Tuomas Paukku klo21
Jazz standardeista koostuva iloittelu. Liput ennakkoon baarilta.
Marian Petrescu-pno Mihail Petrescu-bass Raimo Väyrynen-drs Tuomas Paukku-gtr

12/6 €

ma 9.2.2009

MONDAY CLUB Miika Pelkonen - Piano
Luvassa pianomusiikkia jazzista klassiseen unohtamatta omia sävellyksiä
Liput maksetaan tiskillä juomatilauksen yhteydessä.

1 €

la 7.2.2009

Tribute@Buddy Holly Party
Jet Fires The Trailblazers Mr. Dexter

8/5 €

pe 6.2.2009

FunKlub: Spanky, Wanky & The Funksearchers
FunKlub saa jatkoa helmikuun 6. päivä, kun Popparin lavalle nousee Jyväskylän bilebändien lippulaiva Spanky, Wanky & The Funksearchers. Luvassa on niin funkkia, soulia ja discoa, kuin latinovaikutteista poppiakin, joten tanssilattialla tulee taatusti olemaan tungosta.

Pääasiassa mustaa rytmimusiikkia soittava Spanky, Wanky & The Funksearchers tunnetaan muun muassa Jussi Kososen luotsaamasta loistavasta puhallinsektiosta, sekä Heini Ikosen upeista soul-tulkinnoista. Bändi saa tällä kertaa riveihinsä myös lisää helsinkiläistä huippulahjakkuutta, sillä Heini Ikonen saa vierelleen veljensä Osmo Ikosen. Laulajana, tuottajana ja multi-instrumentalistina kunnostautunut Osmo tunnetaan esimerkiksi Suomen Euroviisu-finalistin Signmarkin riveistä. Miehen kriitikoiden ylistämä esikoisalbumi "Stories from Within" ilmestyi kesällä 2008, ja on ollut kovassa radiosoitossa.

Upeaääniset Heini ja Osmo Ikonen luotsaavat Funksearchersin niin eläimelliseen bilemenoon, ettei yleisö voi olla reagoimatta. Kokoonpanon vahvuuksiksi voidaan lukea ison soul-bändin soundi täydellä puhallinsektiolla, sekä taatusti tanssittavat tulkinnat niin tutuista kuin harvinaisemmistakin kappaleista. Kuukausittaisella FunKlubilla esiintyy myös DJ Chris Robin.
Kokoonpano: Osmo Ikonen (voc), Heini Ikonen (voc), Juha-Matti Rautiainen (b), Matias Haavisto (gtr), Miika Pelkonen (keys), Tuomas Rauhala (dr), Jussi Kosonen (pasuuna), Heikki Pola (trumpetti), Aki Vänskä (sax)

7/5 €

to 5.2.2009

Quintet Budo Keikka peruttu (sairastapaus)
VAPAAT JAMIT ALK. 22.00

VAP €

ke 4.2.2009

SAWADU & JAO Local Warming Orchestra
Afro beat jazz (Senegal, Kamerun, Ranska)

HUOM. JAO;N musiikinopiskelijat lippu 4E
Afrikka moderni syke ei sammu: Samb, Brooklynin kautta kiertänyt Dakarin ihme, Wassy, viisas jättiläinen, joka aukaisee Kamerunin mysteerit, sekä Dupont Pariisista hypnoottisine grooveineen synnyttävät uuden, urbaanin ja kosmopoliitin jazzin: Fraasien juuret ovat syvällä, ja pää vahvasti universumissa.
http://www.myspace.com/sawadu

8/6 €

ma 2.2.2009

MONDAY CLUB
-Kotitekoista musiikkia mieslaululla ja akustisilla soittimilla tulkittuna.

Liput maksetaan tilauksen yhteydessä tiskille
Kitara ja laulu: Matias Haavisto Kitara: Juha Savela

1€ €

la 31.1.2009

ClassicRockClub: COVERSNAKE plays Whitesnake
Walking in the Shadow of the Blues 1978-1984

Coversnake on vuonna 2004 ensikeikkansa tehnyt jyväskyläläinen Whitesnake-tribuuttibändi jonka ohjelmisto koostuu ns. klassisen Whitesnaken (1978-1984) aikaisesta materiaalista. www.elisanet.fi/pellinen/coversnake/esittely.htm
Laulu - Timo Heinonen Kitara ja taustalaulu - Sami Määttä Kitara ja slidekitara - Juhani "Leipä" Syrjälä Koskettimet ja taustalaulu - Mikko Pellinen Basso - Rami-Jussi Ruodemäki Rummut - Mikko Holappa

5/3 €

pe 30.1.2009

HORMONES
Hormonés soittaa akustista folkki-poppia kolmen naisen voimin. Luvassa omaa tuotantoa sekä covereita mm. seuraavilta bändeiltä: KT Tunstall, Foo Fighters, Iron and Wine, Jackson Five...

www.myspace.com/hormonesband
Mona Niemispelto - laulu, Nora Niemispelto - kitara ja taustalaulu, Ilona Laitinen - basso ja taustalaulu

4/3 €

to 29.1.2009

ENTENTE 10 vuotta klo21
Entente soittaa yhdessä kymmenen vuoden ja kahden levyn tuomalla kokemuksella. Levyt Ja Cousteau sukelsi ja Humiseva kaupunki kertovat lauluntekijä Riku Keskisen tarinoita monen laulusolistin, napakan stemmalaulun ja akustissävyisen soiton kera. Nämä laulut täyttävät taas huoneen ja sydämet.

http://www.myspace.com/rkeskinenentente
Riku Keskinen - laulu, Tanja Salonen - laulu, Aki Lahnajoki - laulu, Juha Salonen - laulu ja perkussiot, Tommi Karhusaari - piano, Pietu Lias - kitara, Juha-Matti Rautiainen - basso, Osmo Blomqvist - rummut + guest Antti Kettunen - sopraanosaksofoni

7/4 €

ma 26.1.2009

Monday Club: Hendrix/Clapton-ilta klo21
Luvassa Jimi Hendrixin ja Eric Claptonin tuttuja ja vähemmän tuttuja kappaleita. Tällä kertaa toteutettuna tavallista pienemmällä kokoonpanolla.

Pääsymaksu 1€ maksetaan juomatilauksen yhteydessä
Elina Lautamäki - Laulu Juha Savela - Kitara

1 €

la 24.1.2009

Kaipuuni Tango klo19
Kaipuuni tango" on kahden muusikon, kahden instrumentin ja kahden maanosan tunteikas kohtaaminen. Konsertissa kuullaan vanhoja argentiinalaisia ja suomalaisia tangoja klarinetilla ja bandoneónilla tulkittuina. Kotimaisista säveltäjistä esillä on erityisesti Unto Mononen, jonka sävellysten pohjoinen melankolia yhdistyy argentiinalaisten tangojen voimaan ja hehkuun. Ohjelmassa on sekä soolonumeroita että duokappaleita uudenlaisina, rajoja rikkovina sovituksina. Musiikillisia vaikutteita herkkään kokonaisuuteen on poimittu mm. tango nuevosta, klezmer-musiikista, ranskalaisesta musetesta sekä modernista taidemusiikista.
Lauri Sallinen, klarinetti Henrik Sandås, bandoneon

5 €

la 24.1.2009

Jeavestone
Jeavestone on perustettu Kalajoella vounna 1999. Yhtye yhdistelee sähkökitaravetoiseen rokkiinsa vaikutteita ennakkoluulottomasti mm. folkista ja klassisesta musiikista. Progea pelkäävien ei kuitenkaan kannata säikähtää; Jeavestonen musiikissa melodiat ja meininki menevät turhan kikkailun ja taidehiplailun edelle. Heidän viime toukokuussa julkaistu toinen pitkäsoittonsa "Spices, Species and Poetry Petrol" on kerännyt huikeita arvosteluja ympäri maailman. Levy on julkaistu suomen lisäksi Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Jeavestone tunnetaan hurjista keikoistaan joissa hiki lentää ja joskus jopa taju lähtee! jeavestone.com myspace.com/jeavestone

5 €

pe 23.1.2009

FunKlub: HI-Q
Vuosi 2009 alkaa FunKlubilla tiukasti, kun lavalle nousee jyväskyläläis-helsinkiläinen HI-Q. Bändi esittää vanhoja alan klassikoita sekä uudempiakin helmiä vakuuttavasti ja verevästi. Ohjelmisto sisältää aitoa tanssilattiamateriaalia á la funk & soul. Meno jatkuu aina rasvaisista blaxploitaatio revityksistä sinne missä The Cramps ja Curtis Mayfield paiskaavat kättä Gil-Scott Heronin laulaessa "Lady Day and John Coltrane"!

Illan pääesiintyjää lämmittelee sielukkaalla selektiollaan DJ Chris Robin. "Yhtye tähtäsi ja osui hallitusti matalaoktaaniseen, hillittyyn ja aistilliseen grooveen… Jopa Janis Joplinin ja Dana Fuchsin kaltaiset revittelijät häivähtivät silloin hetken mahdollisina sielunsiskoina." Keskisuomalainen 10.6.2006

"Ikosella on mainio, syvä ja pehmeä ääni, ja hän laulaa pakottoman luontevasti…groove paloi harkitun matalalla liekillä. Näin myös muutamassa rykäisyssä oli sitä enemmän tehoa." Suomijazz.com
Heini Ikonen - laulu Petri Jaakonaho - basso Joona Hasan - kitara Miika Pelkonen - koskettimet Tuomas Rauhala – rummut

6/4 €

to 22.1.2009

BUHAINA
Buhaina on kunnianosoitus jazz-rumpali Art Blakeylle. Konsertissa kuullaan Art Blakey and the Jazz Messengers- yhtyeen musiikkia vuosien varrelta.
Markku Renko - trp, Johannes Sarjasto - as, Markus Lajunen - ts, Miika Pelkonen - pno, Visa Ruokolainen - b, Aleksi Tanhuala - dr.

3 €

la 17.1.2009

BLUES LIVE! -jamit, avaajana SWAMP BOOGIE
Blues Live -jamien kevätkausi jatkuu. Ensimmäisen illan avausbändinä toimii rämeblues -trio Swamp Boogie.

3/2 €

pe 16.1.2009

ANNIE MALL&Planet Aloha
"annie mall on vuoden 2007 lopulla perustettu bändi Jyväskylä-Helsinki-akselilta. Bändi soittaa alternative-rockia (niin trendikästä kuin se nykyään onkin) kera isojen kertosäkeiden, energisen meiningin ja vahvojen melodioiden. Etevä kuulija saattaa löytää biiseistä jopa vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä. annie mallin live-akti on jotakuinkin verrattavissa halkojenpilkkomiskilpailuun.

Plannet Aloha;"Lahtelainen Planet Aloha tarjoaa sielukasta ja monipuolista kitararockia höystettynä moniäänisillä lauluilla. Vaikutteensa bändi ammentaa 90-luvun alun huippubändeiltä, kuten Pearl Jam ja Alice In Chains, luoden kuitenkin modernin ja omaleimaisen soundin.

www.myspace.com/planetaloha
Annie Mallissa vaikuttavat: Sini Peltokorpi - Laulu Rami Hirvelä - Kitara, taustalaulu Ville Kääntä - Kitara, taustalaulu Veli-Matti Pokela - Basso Matias Myllymäki - Rummut

Plannet Alohassa vaikuttavat;laulaja Jari Brandt, kitaristit Markus Henttonen ja Ville Repo, basisti Mika Autio sekä rumpali Wellu Mattila.

3 €

pe 16.1.2009

TUOMO PRÄTTÄLÄ Levynjulkaisukeikka

? €

la 10.1.2009

ROSO
Roso paukuttaa suomenkielistä pop- & rockmusiikkia musiikin eri tyylilajeja pelkäämättä. Musiikkia voi käydä ennakkoon kuutelemassa osoitteessa www.myspace.com/rosoband

Rosossa heiluvat laulaja Ari Laakkonen, songwriter/kitaristi Petri Kananen, rumpali Juho Karppinen, kosketinsoittaja Tuomo Tiitinen ja basisti Tapani Vaahervaara.

4 €

pe 9.1.2009

CHANK GROOVES
Menevää instrumentaalimusiikkia
Johannes Sarjasto-sax, Jukka Väisänen-bass, Keijo Koskenharju-drs, Tuomas Paukku-gtr

3 €

la 3.1.2009

VAPAAT JAMIT

0 €

pe 2.1.2009

VAPAAT JAMIT

0 €

ke 31.12.2008

KALA JA LAIVOJA
The New Years BLAST! tunnelmassa kansainvälistä rock-meininkiä tarjoilee Kala & Laivoja. Luvassa menomusiikkia ja hittejä useilta vuosikymmeniltä. Vuoden 2008 viimeinen päivä on mukava päättää juhlien Popparissa rokkibändin rytmissä. Luvassa lainakappaleita mm. seuraavilta: ZZ Top, Eppu Normaali, Lenny Kravitz, Jimi Hendrix, Eric Clapton, The Beatles, jne. Lue lisää www.kalajalaivoja.com
Jaakko Kiiskilä - laulu, Pietu Lias - kitara, Mikko Pellinen - basso, Juha Järvinen - rummut, Tatu Hellstén - kitara

4/5 €

ma 29.12.2008

Eevan ja Tatun musiikkituokio klo21

- €

la 27.12.2008

Boogie Chillen -klubi: Tomi Leino
Harpisti/kitaristi/rumpali/laulaja Tomi Leino edustaa maamme terävintä blueskärkeä. Itseoppinut muusikko on lahjakas ja monipuolinen multi-instrumentalisti. Leinon musiikki nojaa vahvasti Chicago-bluesin perinteeseen, ja vaikutteita on kuultavissa mm. Muddy Watersilta, Jimmy Rogersilta ja Little Walterilta. Helsingistä käsin operoivan oman T.Leino Band:insä lisäksi Tomi keikkailee monien koti- ja ulkomaisten blues-artistien kanssa. Loppuvuodesta 2007 hän julkaisi CD:n ´Keep It Moving´ amerikkalaisen harpisti-laulaja Steve Guygerin kanssa.
Tomi Leino - kitara, huuliharppu ja laulu; Mika Lähteenmäki - kitara; Jaska Prepula - kontrabasso; Make Lajunen - rummut

5/3 €

pe 26.12.2008

PERINTEISET TAPANIN JAMIT alk. 20.00
Soittimet ja PA käytössäsi. Äänipöydän takana Rauski Peurala huolehtii hyvistä soundeista.

Tervetuloa sulattamaan kinkut mukavaan tunnelmaan.

narikka €

to 25.12.2008

SULJETTU
TOIVOTAMME ASIAKKAILLEMME HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!! Toivoo Popparin tontut!

suljettu €

ke 24.12.2008

SULJETTU
TOIVOTAMME ASIAKKAILLEMME HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!! Toivoo Popparin tontut!

suljettu €

la 20.12.2008

Sputnik

5 €

pe 19.12.2008

Soho
Tämän joulun paras lahja - lippu Sohon keikalle Poppariin! Koe illallinen kitaravetoista Amerikan ja Suomen rokkia kunnon meiningillä esitettynä. Biisejä mm. Aerosmithiltä, Thin Lizzyltä, Knackiltä, Bachman Turner Overdrivelta, Pink Floydilta, Hanoi Rocksilta, AC/DC:ltä jne. So Ho Ho!!
Jouni Sahiluoto - voc & gtr, Aleksi Manninen - gtr, Lasse Hietala - bs, Pete Honkonen - drs

5/3 €

to 18.12.2008

Constantine
Constantine on Jyväskyläläinen melodista progehevimetallia soittava bändi, jonka juuret ovat vahvasti 80-luvun heavyssa. Bändi on tunnettu pitkistä livekeikoistaan ja jokaiselle keikalle vaihtuvista settilistoistaan, jotka nojaavat vahvasti bändin omaan tuotantoon. Constantine on yksi viime kevään Ääni & Vimma - bändikatselmuksen finalisteista, tervetuloa tsekkaamaan oliko tuomaristoon kuulunut Lauri Porra asian ytimessä kuvaillessaan bändiä "suvereeniksi omalla alallaan".
Lassi Vääränen - Laulu Janne Seppänen - Kitara Janne Korpela - Kitara Antti Varjanne - Basso Marko Möttönen - Rummut äänitekniikka - Rauski Peurala

3/2 €

ke 17.12.2008

AMK:n JOULUMATINEA klo 21.00
AMK:n Popparit esiintyy

vap €

ti 16.12.2008

KONSAN POP ROCK WORKSHOP

var €

ma 15.12.2008

AMK:n Rockworkshop klo 21.30
AMK:n Popparit esiintyy

vap €

la 13.12.2008

BLUES LIVE ry;n PIKKUJOULU (avoin)
Honky Tonk Men

5/3 €

la 13.12.2008

MARIA LUND Ajansävel klo 19.00
liput ennakkomyynnissä baarilta.

www.marialund.fi
Ilta jatkuu Blues Live pikkujouluilla.

15/7 €

pe 12.12.2008

The Indigo
Väkevä liveviisikko The Indigo tekee ja esittää englanninkielistä musiikkia, jota on kutsuttu mm. AOR:ksi ja groove-poprockiksi. The Indigon musiikin keskeistä antia ovat tarttuvat melodiat, tyylitajuinen soitanta, sävykäs stemmalaulanta sekä karismaattinen ja upeaääninen solisti Janne Siekkinen. Bändin tuorein julkaisu, Wait-EP on saavuttanut erinomaisia arvosteluja ja radiosoittoa useamman biisin voimin. Lisätietoa ja näytteitä bändin musiikista löytyy osoitteista: http://www.theindigo.fi ja http://www.myspace.com/theindigomusic
Janne Siekkinen (voc), Lauri Päivärinta (gtr, bv), Tuomo Komonen (keyb), Tapani Vaahervaara (b, bv), Kimmo Korhonen (drs, bv)

5 €

to 11.12.2008

JYVÄSKYLÄ BIG BAND & Marian Petrescu pno
AO Jazz Orchestra johtajanaan Markku Renko klo 20.30

AOJO:n ensiesiintyminen. Orkesteri jatkaa Jyväskylä Junior Big Bandin perinteitä.

Jyväskylä Big Band "Kreivistä Herttuaan" Duke Ellingtonin musiikin äärellä.

JBB jatkaa "Big band musiikin helmiä" -sarjaansa. Aiemmin syksyllä konserttisarja käynnistyi Count Basien musiikilla ja nyt on vuorossa Duke Ellingtonin musiikki. Luvassa tuttuja klassikoita: Satin Doll, In a mellow tone, Take the "a" train ja monia muita tuttuja säveliä.

8/5 €

ke 10.12.2008

FYYSISESTI HAUSKAA JOULUA!
Toivottuja ja toivottomia joululauluja perheen riittävän isoille!

Ammattiopiston 2 ja 3 vuosikurssin opiskelijat repäisevät jatko-osan viime vuonna kuultuihin kauheimpiin joululauluihin, ohjaajina Jorma Böök ja Maija Hapuoja. Luvassa on eläimellistä menoa; kuusivarkaat paljastuvat ja joulupukki puree ja lyö.

VAP €

ti 9.12.2008

OKL:N BÄNDIMATINEA
klo 17.00-19.00

vap €

ti 9.12.2008

FYYSISESTI HAUSKAA JOULUA!
Toivottuja ja toivottomia joululauluja perheen riittävän isoille!

Ammattiopiston 2 ja 3 vuosikurssin opiskelijat repäisevät jatko-osan viime vuonna kuultuihin kauheimpiin joululauluihin, ohjaajina Jorma Böök ja Maija Hapuoja. Luvassa on eläimellistä menoa; kuusivarkaat paljastuvat ja joulupukki puree ja lyö.

VAP €

la 6.12.2008

Qwenland
Suomen itsenäisin, itsepäisin ja svengaavin etnopopbändi - on itsenäisyyspäivän iltapaartien kunniaksi sopinut soittavansa aina samaa biisiä yhtaikaisesti. Ihastuttava laulusolisti Aili Järvelä teettää ehkä pukunsa Jukka Rintalalla. Hip-huraa!
Qwenland soittaa Ville Kankaan musiikkia.
www.villekangas.net
Aili Järvelä; laulu, viulu
Tomi Havinen; rummut, perkussiot
Juha-Matti Rautiainen; akustinen basso
Jori Vuorinen; piano, syntetisaattori
Ville Kangas; viulu, irlantilainen busuki

5/3 €

pe 5.12.2008

RadiusEx
Proge vaikutteista rytmimusiikkia perinteisellä soitinvalikoimalla. Mukana covereita ,mutta suurin osa omaa matskua.

Katso www.RadiusEx.com ; uusi Inspiration Lost levy myytävänä keikalla
Anssi Leino (voc) Mika Tirronen (gtr,voc) Timo Holopainen (Hammond) Jukka Korkalainen(bass) Jyrki Jylhä (drums)

4 €

to 4.12.2008

Contrasts
Contrasts - yhtye koostuu johtavista suomalaisista ja Suomessa vaikuttavista jazzmuusikoista. Musiikillaan se tuo esille sekä musiikillisia, että solistisia kontrasteja jazzmusiikin puitteissa. Yhtyeen saksofonisolistit Mikko Innanen (alttosaksofoni) ja Manuel Dunkel (tenorisaksofoni) ovat kehittäneet oman solistisen äänensä instrumenteillaan, mitkä tulevat hienosti esille kokeneen ja tyylitietoisen rytmiryhmän säestyksellä (Georgos Kontrafouris - piano, Wade Mikkola - basso, Klaus Suonsaari - rummut).

Kontrastia luo myös yhtyeen ohjelmisto, mikä muodostuu jäseniensä omista sävellyksistä ja persoonallisista sovituksista harvemmin kuulluista jazzsävellyksistä ja suomalaisista melodioista. Näissä käytetään jazzin svengaavaa rytmiikkaa ja sen elementtejä omintakeisella sekoituksella. Lopputuloksena on korkeatasoista suomalaista jazzmusiikkia.
Mikko Innanen - saksofonit, Manuel Dunkel - saksofonit, Georgos Kontrafouris - piano, Wade Mikkola - basso, Klaus Suonsaari - rummut

8/5 €

ke 3.12.2008

Pop/Rock workshop

vap €

ti 2.12.2008

Guitar Hero Semifinaali alk.klo 19.00
Rock Jamit alk. finaalin jälkeen

? €

ma 1.12.2008

Outi Holckin Ja Olli Linjaman ImproVisiointia 19.0
> ImproVisiointia (Suomen kantaesitys!)

> > - kokeileva runon ja pianon improvisoitu vuoropuhelu ala Olli Linjama (piano) & Outi Holck (tekstit) > > "Improvisointi on kiehtonut minua aina. Kun kuulin Ollin pianoimprovisaatiokonsertin Popparissa, haltioiduin ja buukkasin hänet heti Summerjazzeille kesäksi 2008 kirkkokonserttiin, Ollihan on urkuripianisti ja tekee improa myös uruilla. Taulumäen kirkossa kesäkuussa kuuntelin sitten hänen urkukäsittelynsä ja kynäni sauhusi runoa niin, ettei perässä pysynyt. Inspiroitunut mieli lähti lentoon! > Nyt saamme kuulla asian toisinpäin - Olli Linjama saa eteensä juuri nuo hänen konsertissaan kirjoittamani runot, joita hän siis ei ole nähnyt etukäteen. Se, miten hän niistä inspiroituu kuullaan nyt livenä. > Lopuksi kokeilemme jotain uutta ja mielenkiintoista - Olli kutsuu sitä preesensselostukseksi, minä ns. simultaanitulkkaukseksi eli: Olli improvisoi omiaan ja minä puhun suoraa runoa hänen soitostaan. Sellaista ei käsittääkseni ole moni yrittänyt. Jää kuultavaksi, miten se onnistuu! "

> > Olli Linjama (urkuri/pianisti, s. 1947) on improvisaation mestareita. Sitä hän myös opetti pitkään Sibelius Akatemiassa. Vuosina 1999-2007 hän työskenteli pääasiallisesti vapaana taiteilijana, jolloin hän keskittyi tekemään omia, persoonalliseen sävellystyyliin liittyviä tutkimuksia tietokoneella ja klaviatuurilla Nykyään hän toimii kanttorina Viitasaarella ja järjestää virkansa ohella myös omia improvisaatiokonsertteja.

> > Outi Holck toimi Jyväskylä Summer Jazz -festivaalin tiedottajana/tuottajana vuosina 2002-2007. Nykyään hän toimii vapaana tekstintuottajana. Kirjallisista tuotoksista mainittakoon Huoneteatterille 2002 kirjoitettu menestyksekäs Masennustarina -monologi.

vapaa €

la 29.11.2008

Kleemola - Haavisto - Leppänen - Rautiainen
Sielukkaan rytmimusiikin hikinen viikonloppu.

Tiedossa on tanssittavalta, sielukkaalta, soulahtavalta sekä funkahtavalta tuoksahtavaa ääntä. Sitä on mukavaa kuunnella tanssin pyörteissä tai sitten ihan vaan lasillisen ääressä istuma-asennossa. Yksi asia on varma; kenenkään ei tarvitse olla kylmissään tämän viikonlopun jälkeen...


Antti Kleemola - koskettimet & laulu
Matias Haavisto - kitara & taustalaulu
Happi Leppänen - rummut & taustalaulu
J-M Rautiainen - basso & taustalaulu

5/3 €

pe 28.11.2008

Kleemola - Haavisto - Leppänen - Rautiainen
Sielukkaan rytmimusiikin hikinen viikonloppu.

Tiedossa on tanssittavalta, sielukkaalta, soulahtavalta sekä funkahtavalta tuoksahtavaa ääntä. Sitä on mukavaa kuunnella tanssin pyörteissä tai sitten ihan vaan lasillisen ääressä istuma-asennossa. Yksi asia on varma; kenenkään ei tarvitse olla kylmissään tämän viikonlopun jälkeen...


Antti Kleemola - koskettimet & laulu
Matias Haavisto - kitara & taustalaulu
Happi Leppänen - rummut & taustalaulu
J-M Rautiainen - basso & taustalaulu

5/3 €

to 27.11.2008

Christian Rover Jakamut
Christian Rover on kitaristi, joka on palkittu USA;ssa arvosteituilla Down Beat ja Joe Zawinul -palkinnoilla. Pitkän USA:n työskentelyn jälkeen takaisin kotimaahansa Saksaan palannut kitaravirtuoosi asuu tällä hetkellä Leipzigissa josta käsin hän sukkuloi ympäri Eurooppaa milloin oman yhtyeensä, milloin yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten huippuartistien kanssa, tai solistina kuten tässä illallisessa. Hänen aiemmista soittoyhteyksistään mainittakoon mm. Rhoda Scott, Pee wee Ellis ja John Zorn. Christian Rover on myös aktiivinen pedagogi ja hänet tuo Jyväskylään JAO:n musiikki. Lisätietoa: www.christianrover.com
Christian Rover kitara Markku Rinta-Pollari sax Miika Pelkonen piano Pekka Törmänen basso Osmo Blomqvist rummut

6/4 €

ke 26.11.2008

yolk
Syksyllä 2003 Jyväskylässä perustettu yolk on vaihtoehtoista rockia soittava yhtye, joka sekoittaa musiikissaan metallin, psykedeelisen 70-luvun ja grungen koukut ja kohot modernilla tavalla. Esimakua yhtyeen tuotannosta ja livevedoista voi käydä katsastamassa yhtyeen myspace-sivustoilla www.myspace.com/yolkband.
Laulu - Suvi Uura, kitara ja laulu - Arto Hämäläinen, kitara - Riku Immonen, basso - Jari Heiskanen, rummut - Tero Nuutinen

2 €

ti 25.11.2008

GUITAR HERO-kiertue klo 18.30 & VAPAATJAMIT

0 €

su 23.11.2008

POPPARIN VIP-PIKKUJOULUT klo18 alkaen
POPPARIN VIP-asiakas PIKKUJOULUT Perinteinen pikkujoulu alkaa klo 18. Yllätysohjelmaa, purtavaa, muusikkopalkintojen jako ja juomoo.....

Illalliskortti 25€ (samalla uusimme vip-etusi vuodelle 2009! Jos et pääse juhlimaan, Vip-kortin voit lunastaa vuodelle 2009 baarilla hintaan 25€)

Ilmoittaudu juhlaan osoitteeseen pirjo.salovaara@jazzbar.inet.fi

Pukeudumme perinteisesti JUHLAVASTI!!! TILAISUUS ON SULJETTU KLO 22.00 SAAKKA JA TARKOITETTU AINOASTAA VIP-KORTIN TAI MUUSIKKOVIP-KORTIN OMAAVILLE. UUSIMME KORTTISI ILLAN AIKANA.

AVEC

25 €

la 22.11.2008

No Sweat
No Sweat on jyväskyläläinen blues-rockia soittava yhtye. Kaikilla soittajilla on kosolti aiempaa bändikokemusta heavysta suomi-rockin kautta iskelmään ja rautalankaan. Soittajia yhdistävänä tekijänä on rakkaus blues-rock -musiikkiin ja tälle perustalle on luotu myös No Sweat.

Yhtyeen ohjelmisto koostuu cover-kappaleista, joita ovat tuottaneet mm. Joe Bonamassa, Stevie Ray Vaughan, Deep Purple, Kenny Wayne Shepherd, Cream. Näitä legendaarisia virtuooseja tulkitaan No Sweatin omaan tinkimättömään tyyliin. Tervetuloa keikalle nauttimaan rennosta blues - rockista!
Pekka Heikkinen - Kitara ja Laulu; Juha-Matti Parkkinen – Koskettimet; Matias Setälä – Rummut; Juha Tolvanen – Basso

3/2 €

pe 21.11.2008

Hide & Cover
Hide & Cover tarjoilee pikkujoulukauteen rankempaa vaihtelua. Luvassa on Hard Rock ja Heavy -klassikoita 70-luvulta tähän päivään. Tämä setti ei jätä ketään kylmäksi!

http://hideandcover.info
Janne Oksanen, laulu
Matti Kärävä, kitara ja taustalaulu
Jaakko Kaski, kitara ja taustalaulu
Hannu Ahokas, koskettimet
Reijo Mustakorpi, rummut
Sami Norrbacka, basso

5/3 €

to 20.11.2008

VOŠ JAZZ QUINTET
Saamme harvinaisia maistiaisia Prahasta, kun vierailulle saapuu viisi tuon kuuluisan jazzkaupungin parhailta klubeilta tuttua kasvoa. Luvassa on melodista ja svengaavaa jazzmusiikin perusarvoja kunnioittavaa taituruutta. Ohjelmisto rakentuu Miriam Baylen vokalismin ympärille, ja hemmottelee takuulla myös perinteisen laulujazzin ystäviä. Yhtye tulee Jyväskylään JAO musiikin vieraana. lisätietoa:www.jaromirhonzak.com,
Miriam Bayle – vocal Rostislav Fraš – tenor sax Libor Šmoldas – guitar Jarom*r Honzák – double bass Martin Šulc - drums

6/4 €

ke 19.11.2008

VAPAAT JAMIT
YOLK KEIKKA PERUTTU SAIRASTAPAUKSEN VUOKSI. kEIKKA ON 26.11 KE.

VAP €

ti 18.11.2008

GUITAR HERO-kiertue klo 18.30 & VAPAATJAMIT

0 €

ma 17.11.2008

VAPAAT JAMIT ALK 21.00

VAPAA €

su 16.11.2008

praesens-ilta klo 19.30 & Black Motor
Tamperelainen free jazz -trio Black Motor pysähtyy levynjulkaisukiertueellaan myös Jyväskylässä, Praesens-klubilla Popparissa sunnuntaina 16.11. Kiertue juhlistaa peräti kahden uuden CD-levyn julkaisua, Club El Toro sekä Vaarat vastukset. Yhtyeessä soittavat Sami Sippola (saksofoni), Ville Rauhala (basso) sekä Simo Laihonen (rummut). Vaarat vastukset -levyllä trio myös laulaa. Black Motor pyrkii suoraan ja fyysiseen ilmaisuun, kunnioittaa free jazzin parhaita perinteitä, eikä soittaessaan unohda hauskanpitoa. Kiertueen yhdeksän kotimaisen keikan jälkeen yhtye levittää improvisaation ilosanomaa myös Ruotsiin ja Hollantiin.
http://www.praesens.org

4 €

la 15.11.2008

Barrence Whitfield (USA) & Wentus Blues Band
Blues Live ry
Rauski Peurala-äänitekniikka

10/8 €

la 15.11.2008

YKSITYISTILAISUUS 18-21

- €

pe 14.11.2008

MUSIC OF JOHN MAYER klo 23
Tänä iltana kuulemme amerikkalaisen laulaja-/lauluntekijän John Mayerin säveltämää musiikkia helsinkiläis-jyväskyläläisen kokoonpanon esittämänä. John Mayerin musiikissa kuuluu vaikutteita hänen esikuvistaan kuten Stevie Ray Vaughan, Sting, The Police ja Jimi Hendrix. Luvassa on siis bluessävyistä popmusiikkia, jonka rytmi tempaisee takuuvarmasti porukan tanssilattialle. Tämä tribuuttibändi tarjoaa yleisölle tyylikkään, mutta energisen keikan, jossa tilaa jätetään myös jamittelulle. Solistina tässä kokoonpanossa on laulajakitaristi Juha Räisänen vahvan äänensä ja maukkaan kitarasoundinsa kera. Tiukkaa ja ilmavaa groovea ovat luomassa kitaristi Joona Hasan, basisti Pete Jaakonaho ja rumpali Jaska Tabell. Tyylitajuisesti koskettimia soittaa kokenut muusikko Mikko Pellinen.
Juha Räisänen: gtr,voc Pete Jaakonaho: bass Joona Hasan: gtr,voc Mikko Pellinen: keys,voc Jaska Tabell: dr

5/3 €

to 13.11.2008

MUSIC OF JOHN MAYER klo 21.30
Tänä iltana kuulemme amerikkalaisen laulaja-/lauluntekijän John Mayerin säveltämää musiikkia helsinkiläis-jyväskyläläisen kokoonpanon esittämänä. John Mayerin musiikissa kuuluu vaikutteita hänen esikuvistaan kuten Stevie Ray Vaughan, Sting, The Police ja Jimi Hendrix. Luvassa on siis bluessävyistä popmusiikkia, jonka rytmi tempaisee takuuvarmasti porukan tanssilattialle. Tämä tribuuttibändi tarjoaa yleisölle tyylikkään, mutta energisen keikan, jossa tilaa jätetään myös jamittelulle. Solistina tässä kokoonpanossa on laulajakitaristi Juha Räisänen vahvan äänensä ja maukkaan kitarasoundinsa kera. Tiukkaa ja ilmavaa groovea ovat luomassa kitaristi Joona Hasan, basisti Pete Jaakonaho ja rumpali Jaska Tabell. Tyylitajuisesti koskettimia soittaa kokenut muusikko Mikko Pellinen.
Juha Räisänen: gtr,voc Pete Jaakonaho: bass Joona Hasan: gtr,voc Mikko Pellinen: keys,voc Jaska Tabell: dr

5/3 €

ke 12.11.2008

Glass Prison
Glass Prison on Jyväskyläläinen progemetal-bändi joka soittaa amerikkalais-kanadalaisen progeyhtye Dream Theaterin musiikkia legendaarisimmilta kiekolta kuten "Images and Words".
Miika Möttönen - laulu Marko Möttönen - rummut Aleksi Hirvonen - kitara Kari Perälä - koskettimet Aimo Hedman - basso Antti Vanhanen - tekniikka

4/2 €

ti 11.11.2008

GUITAR HERO-kiertue klo 18.30 & VAPAATJAMIT

0 €

ma 10.11.2008

Doina Klezmer alk.21.00
http://www.doinaklezmer.com/ ja http://www.myspace.com/doinaklezmer

Doina Klezmerin eri musiikin lajeja edustavat, ansioituneet muusikot ovat Hannu Vasara (viulu, alttoviulu), Markku Lepistö (harmonikka), Sampo Lassila (kontrabasso) ja Tapani Jämsen (lyömäsoittimet). Muusikot vaikuttavat mm. Radion Sinfoniaorkesterissa, Värttinässä, Zagros Ensemblessa, Markku Lepistö & co:ssa, Sinfonia Lahdessa ja Avanti! -orkesterissa.

1996 perustettu Doina Klezmer –yhtye pyrkii musiikissaan kunnioittamaan traditiota, mutta astumaan samalla eteenpäin tehden musiikkia, joka peilaa tämän ajan elämää. Yhtyeen musiikissa kuuluvat monipuoliset vaikutteet, joita muusikot ovat saaneet toimiessaan laajasti musiikkielämän eri alueilla klassisesta ja nykymusiikista modernin jazzin ja improvisoidun musiikin kautta etnomusiikin tärkeimpiin yhtyeisiin Suomessa.

Klezmer on perinteistä itäisen Euroopan juutalaisten yhteisömusiikkia, joka oli noin 25 vuotta sitten vaarassa kadota ja unohtua. Nykyään musiikki elää, kehittyy ja saavuttaa koko ajan uusia kuulijoita alkuperäisen juutalaisyleisön ulkopuolelta. Klezmer puhuttelee ihmisiä yli ikä-, kulttuuri- ja kansallisuusrajojen yleisinhimillisellä sanomallaan ja voimakkaalla tunnelmallisuudellaan. Viimeisen 20 vuoden aikana klezmer on käynyt vilkasta vuoropuhelua jazzin, rockin, eri etnomusiikin lajien sekä länsimaisen taidemusiikin kanssa. Vaikutteet ovat siirtyneet molempiin suuntiin ja perinteisen klezmermusiikin luomalle pohjalle on syntynyt maailmanmusiikkia, jossa tuulien kirjoista huolimatta yhdistävänä tekijänä kuuluu klezmerin inhimillinen, samanaikaisesti iloa ja haikeutta välittävä tunnelma sekä yksinkertainen kauneus. Nykypäivän klezmer sisältää laajan asteikon eri tyylejä ja tulkintatapoja.

10/6 €

la 8.11.2008

The Dark Side of 30 plays Pink Floyd
Yleisön (ja muusikoiden) pyynnöstä kahdenvuoden takaisen 30-vuotisjuhlaprojektin uusinta. Luvassa livenä kaksi settiä Pink Floyd -materiaalia, mm. koko klassinen Dark Side of the Moon -levy. Jaakko Kiiskilä: laulu & akustinen kitara Antti Kuorelahti: kitara & lapsteel Esko Turpeinen: kitara & laulu Ville Haukkala: basso Hannu "Happi" Leppänen: rummut Mikko Pellinen: koskettimet, samplet & taustalaulu

5 €

la 8.11.2008

HENRIK SANDÅS Peruttu sairastapaus

peruttu €

pe 7.11.2008

The Dark Side of 30 plays Pink Floyd
Yleisön (ja muusikoiden) pyynnöstä kahden vuoden takaisen 30-vuotisjuhlaprojektin uusinta. Luvassa livenä kaksi settiä Pink Floyd -materiaalia, mm. koko klassinen Dark Side of the Moon -levy. Jaakko Kiiskilä: laulu & akustinen kitara Antti Kuorelahti: kitara & lapsteel Esko Turpeinen: kitara & laulu Ville Haukkala: basso Hannu "Happi" Leppänen: rummut Mikko Pellinen: koskettimet, samplet & taustalaulu

5 €

to 6.11.2008

Emma Salokoski Ensemble
Emma Salokoski Ensemble lähtee odotetun albuminsa levynjulkaisukiertueelle syyskuussa 2008. Uudella levyllä otetaan askel kohti kotia. Edellisen albumin vahvat bossa nova -rytmit ovat yhä kuultavissa, mutta painopiste on suomenkielisillä lauluilla. Uusia kappaleita levylle ovat säveltäneet mm. J. Karjalainen, Eero Heinonen, Sansa, Olavi Louhivuori ja Janne Haavisto, ja tällä kertaa mukana on myös yhä enemmän bändin omien jäsenten tuotoksia. Levyllä kuullaan lisäksi pari tunnettua kappaletta mm. Tuomari Nurmiolta ja Dave Lindholmilta. Suuri osa levyn sanoituksista on Emman omaa käsialaa. Vuonna 2005 julkaistu edellinen levy "Kaksi mannerta" vakiinnutti yhtyeen suosion myymällä kultaa.
Emma Salokoski, laulu, Tuomo Prättälä, koskettimet, Mikko Kosonen, kitara, Lauri Porra, basso, Marko Timonen, rummut

10/6 €

ke 5.11.2008

MANUEL DUNKEL QUARTET KLO 21.00
Manuel Dunkelin kvartetti esittää suoraviivaista ja energistä jazzia, jossa pysytään vahvasti jazzin ytimessä. Tyylillisesti John Coltranen ja McCoy Tynerin vaikutus on läsnä, jota Dunkel on kehittänyt persoonalliseen ja moderniin suuntaan. Yhtyeen vahvuus on svengaavassa ja luovassa ilmaisussa, josta välittyy herkkyys ja voima. Dunkelin kvartetti on esiintynyt kotimaassa kiertueidensa lisäksi mm. April Jazz –festivaalilla vieraanaan amerikkalainen mestarisaksofonisti Rick Margitza. Syksyllä -07 yhtye esiintyi mm. jazzfestivaaleilla Pariisissa sekä Novi Sadissa, Serbiassa. Sävellykset ovat pääosin Dunkelin, mutta ohjelmistoon kuuluu usein myös jazzstandardi. Yksi Dunkelin tavoitteista tämän yhtyeen kanssa on valloittaa kuulijat jazztyylillä, jota Suomessa kuullaan harvoin.

KSJAZZ -levymerkki julkaisi yhtyeen uuden levyn ”Darn That Dream” helmikuussa 2007. Levy sai erinomaisen vastaanoton niin jazzyleisön kuin kriitikoidenkin taholta.

Manuel Dunkel edustaa maamme nuorta, mutta jo kokenutta sukupolvea. 90-luvun alkuvuosista lähtien Dunkelin ilmaisuvoimasta ja melodista soittoa on kuultu lukuisissa yhteyksissä Suomessa ja ulkomailla. Dunkel on soittanut vakituisesti UMO:ssa ja Espoo Big Bandissa vuodesta 1993 lähtien. Vuosien varrella Dunkelia on kuultu lukuisissa suomalaisissa yhtyeissä kuten yhtyeissä Jukka Perko & Hurmio Orkesteri, Groove Convention ja Jenny Robson Acoustic Band. Dunkel on tehnyt omalla nimellään kolme levyä. Tällä hetkellä Dunkelia työllistävät oman kvartetin lisäksi UMO sekä Platypus Ensemble. Dunkel on esiintynyt myös useiden tunnettujen ulkomaisten jazzmuusikoiden kanssa kuten Paul Jackson, Rick Margitza, Eric Truffaz ja Kenny Wheeler.

Giorgos Kontrafouris on tämän hetken kysytyimpiä jazzpianisteja Suomessa. Kreikasta Suomeen 2003 muuttanut Kontrafouris on intensiivisellä ja svengaavalla soitollaan jo vakiinnuttanut asemansa maamme jazzelämässä. Kontrafouris on tullut tunnetuksi myös Hammond-urkujen taitajana. Hän on soittanut useiden kansainvälisesti tunnettujen muusikoiden kanssa, kuten Eric Alexander, Benny Golson ja Arild Andersen.

Ville Huolman on kiistatta maamme johtavia jazzbasisteja. Hänen tukevaa ja suvereenia soittoaan on kuultu 90-luvun puolivälistä lähtien lukuisissa yhteyksissä kuten Perko-Pyysalo Poppoo, Pepa Päivinen Quartet, MP4 sekä UMO, jossa hän soittaa vakituisesti. Teppo Mäkynen on aikamme keskeisimpiä kotimaisia rumpaleita. 90-luvun puolivälistä lähtien hänen svengaava ja vetovoimainen soittonsa on tullut tutuksi useista yhtyeistä kuten Perko-Pyysalo Poppoo, Platypus Ensemble ja Nuspirit Helsinki. Mäkysen omia yhtyeitä ovat Teddy Rok 7 ja Stance Brothers. Mäkynen on saanut tunnustusta soitostaan ja omista levyistään myös useilla palkinnoilla kuten Yrjö-palkinto, Jazz-Emma ja Finland Festivalsin Taiteilija.
Manuel Dunkel - saksofonit, Giorgos Kontrafouris - piano, Ville Huolman - basso, Teppo Mäkynen - rummut

8/5 €

ti 4.11.2008

GUITAR HERO-kiertue klo 18.30 & VAPAATJAMIT

0 €

ti 4.11.2008

MUSTAN RYTMIMUSIIKIN WORKSHOP (JAO)
-Soul-musiikin helmiä kuuden naisen sielukkaina tulkintoina! (ohjelmistossa mm. A. Franklin, A. Keys, S. Wonder...) -Keikka alkaa n. 21.00, kesto n. 1 h
-Laulajat: Johanna Aaltonen, Juulia Aho, Tiina Kettunen, Kaisa Leskinen, Anniina Selänne ja Iina Souru. Rasmus Kujala / rummut, Simo Kärki / basso, Ari Kauppinen / kitara, Antti Kleemola / koskettimet

0 €

ma 3.11.2008

KITARA JA MIES: Tuomas Paukku
klo 21

0 €

su 2.11.2008

JAZZ JAMIT
Soittimet ja PA käytössäsi.

SOITTOLUPA TISKILTÄ!!!

VAP €

la 1.11.2008

Sirosten 100-vuotissynttärit klo 17-21 YKS.

YKS: €

la 1.11.2008

Boogie Chillen -klubi klo 22 alkaen: J. Leino
Jouni Leino on sinisten tuntojen tulkki, jolla on suomalaisten blueslaulajien ja -kitaristien joukossa oma korkealle arvostettu asemansa. Hän on kiertänyt kaikki tärkeät kotimaiset ja monet pohjoismaisetkin estradit oman, kaupunkibluesin ytimistä vaikutteensa ammentavan Blues Guys -yhtyeensä kanssa. Ei ole sattuma että Jouni on kotoisin Lahdesta, jota myöskin Suomen Chicagoksi kutsutaan. Hänen rautainen otteensa vanhan SG Gibsoninsa kaulasta saa kitaran laulamaan sekä tuskasta että ilosta, kun vanhojen blueskitaran mestareiden kaiut pyrähtävät ilmoille. Jounin autenttinen vokalismi vakuuttaa, iskee yhtyeen kuin yhtyeen juuret tukevasti bluesin maaperään.
J. Leino: laulu ja kitara; Pökö Jäppinen: kitara; Jaska Prepula: basso; Make Lajunen: rummut; Rauski Peurala: miksaus

5/3 €

pe 31.10.2008

Damage Done Band
Groovea, americanaa, balladeja, rockia ja hyvää mieltä. Kaikkea tätä tarjoilee Damage Done Band. Kuusimiehinen bändi esittää kudoskitaroiden ja stemmalaulun maustamaa menomusiikkia hienoilta artisteilta kuten Bruce Springsteen, Little Feat, Steely Dan, Neil Young, The Band, Eagles.
Kitarat - Saku Rajalin ja Timo Östman, laulu ja huuliharppu - Jaakko Kiiskilä, basso - Mikko Pellinen, rummut - Mikko Hänninen, koskettimet - Jyrki Lindlöf, äänitekniikka Rauski Peurala

4 €

to 30.10.2008

JYVÄSKYLÄ BIG BAND
Back to Basie

8/5 €

ke 29.10.2008

Maarit ja Sami Hurmerinta ALK: n. 21.00
Uusi levy ilmestynyt
Ennakkoliput baarista

Äänitekniikka Rauski Paurala

15/8 €

ti 28.10.2008

GUITAR HERO-kiertue klo 18.30 & VAPAATJAMIT

0 €

su 26.10.2008

JAZZ JAMIT
Soittimet ja PA käytössäsi.

SOITTOLUPA TISKILTÄ!!!

VAP €

la 25.10.2008

FUNKLUB - Live Hip Hop & Soul Improvisation night
FunKlub klubi-iltoja jatketaan Popparissa mielenkiintoisella kokoonpanolla, kun jyväskyläläinen soul-suuruus Hi-Q yhdistää voimansa paikallisen hip hop pioneerin ja turntablistin Jonivelin kanssa. Mikrofoneihin tarttuvat kaksi freestyle-räpin taitajaa Are ja Ossi Valpio. Pete Jaakonahon ideoimalta projektilta tullaan siis kuulemaan freestyle-räppiä yhdistettynä improvisoituun soul- ja rytmimusiikkiin.

Hi-Q on rytmimusiikkiin erikoistunut kokoonpano, solistinaan Heini Ikonen. Heini on kovaa vauhtia nousemassa suomalaisten musiikkipiirien tietoisuuteen vahvaäänisenä soullaulajana, jonka soundi on maailmanluokkaa. Kitaristina toimii Joona Hasan, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Ceebrolisticsien kanssa. Koskettimissa loistaa Miika Pelkonen, jolla on myös omaa nimeä kantava jazztrio. Groovea ovat luomassa komppikaksikkona basisti Pete Jaakonaho ja rumpali Jaska Tabell. Hi-Q:n kokoonpanoa vahvistaa vielä trumpetisti UnikJage, joka tunnetaan muun muassa Tulenkantajista.<

Joniveli on arvostettu artisti, tuottaja sekä DJ, joka on ehtinyt tuottaa lukemattomia yksittäisiä kappaleita sekä puolen tusinaa albumia. Hän on remiksannut muun muassa Fintelligensiä, Jukka Kuoppamäkeä ja Disco Ensembleä, esiintynyt Wu-Tang Clanin RZA:n kanssa Jonin itsensä tuottamalla kappaleella ja toimii DJ:nä Blaze 2B yökerhossa. Kaiken jäljellejäävän aikansa mies kuluttaa maanalaisessa studiossaan, josta viimeksi onkin tullut ulos Jonivelin albumi "Hallittu Kaaos" keväällä 2008.

Illan freestyle-räppääjät Are ja Ossi Valpio ovat tuttuja nimiä Suomen hip hop –piireissä; Are on räpin Suomen mestari vuodelta 2007, ja Ossi Valpio tunnetaan nimellä Aikapommi Urbaanilegenda -hip hop yhtyeestä.
Ossi Valpio - vocals Are - vocals Heini Ikonen - vocals Joniveli Vanhanen - turntables & samples UnikJage - trumpet Joona Hasan - guitar Miika Pelkonen - keyboards Pete Jaakonaho - bass Jaska Tabell - drums

FunKlub presents: Live Hip Hop & Soul Improvisation night Hi-Q feat. Joniveli, Are & Ossi Valpio, DJ Chris Robin @ Poppari (Puistokatu 2 - 4) 25.10. klo 22-04

8 / 6  €

pe 24.10.2008

BILEBÄNDI SPUTNIK
Käpälät ja hameet korviin! Verevä ja räiskyvä bailubändi Sputnik laitattaa menovedet kurkkuun ja lattiaperusteet koville tarjotessaan monipuolisen menorytistyksen. Ohjelmisto koostuu tämän päivän hiteistä ja kuumimmista rokkrokk-klassikoista aina 70-luvulle. Tule siis osoittamaan tanssiliikkeen paikka lattialle ja tunne genin täyttävän tajuntasi!

5 €

to 23.10.2008

UJO JAZZ BAND ja ELINA LAUTAMÄKI klo 21.00
Ujo saa solistikseen jazz-laulajana debyyttikeikkansa tekevän, varmaotteisen jazzia laulavan ELINA LAUTAMÄEN, joka ehti ihastuttaa muutamalla näytenumerolla paikallaolevia jo Ujon viime keikalla Popparissa elokuussa. Elina on valmistunut Jyväskylän konservatoriosta Maija Hapuojan valmentamana jazzlaulajaksi ja on samaa ikäluokkaa Ujon muiden nuoremman kaartin soittajien kanssa, jotka niinikään ovat saman opinahjon kasvatteja. Elina on laulanut opikelukavereidensa bändin lisäksi myös JBB:n kanssa nyt sitten Ujossa vakitusena solistina.
Väänänen Eero -sax, Okkonen Juhani-vib, Nikkanen Sakari-vent.pas, Pukki Leevi-bass, Heikkinen Simo.drs, Grippentrog Martin-gtr

5/3 €

ke 22.10.2008

Riitta Paakki Trio (Jazzliitto)
Riitta Paakki Trio eli Riitta Paakki (p), Ape Anttila (b), Mikko Hassinen (dr, soittaa akustista pianotriojazzia. Musiikki on melodista ja svengaavaa, tunnelma vaihtelee rytmisestä ilottelusta melankoliseen maalailuun ja koskettavan kauniista tarinankerronnasta takaisin kevyempiin tunnelmiin. RPT taiteilee sujuvasti modernin ja perinteisen jazzin välimaastossa. Kappaleita säveltävät kaikki trion jäsenet. Yhtye on ollut olemassa jo vuodesta 1996. Levyjä on tehty kolme, viimeisin Onion vuonna 2006.

6/4 €

ma 20.10.2008

MIES JA KITARA klo 21
Tuomas esittää standardeja sekä omia sävellyksiään. www.myspace.com/tuomaspaukku

0 €

su 19.10.2008

JAZZ JAMIT
Soittimet ja PA käytössäsi.

SOITTOLUPA TISKILTÄ!!!

VAP €

la 18.10.2008

Mikkonen-Ounaskari-Jœrgensen alk. klo 19.00
Rumpali Markku Ounaskari ja pianisti Samuli Mikkonen ovat saaneet vieraakseen norjalaisen trumpetistilegendan Per Jœrgensenin ja sukeltavat nyt ikivanhojen venäläisten psalmien syvyyksiin improvisoivien muusikoiden innolla ja herkkyydellä.

Samuli Mikkonen ja Markku Ounaskari kuuluvat jazzmuusikkosukupolveen, joka nousi Suomen parrasvaloihin 90-luvulla. Lukuisien yhteistenkin kotimaisten projektien ohella kumpikin on tehnyt tasaista nousua kohti eurooppalaisen jazzin kärkeä. Syksyllä 2008 eteneminen tapahtuu aimo harppauksin, kun kaksikko vetäytyy studioon yhdessä norjalaisen trumpetistivelhon Per Jorgensenin kanssa levyttämään legendaariselle ECM Recordsille.

Tuottaja Manfred Eicherin ehdotuksesta aiemmin meditatiiviseen free-improvisointiin keskittynyt duo on nyt paneutunut vanhoihin venäläisiin psalmeihin, joita tutkitaan eri näkökulmista, moderni ja improvisoiva ote säilyttäen. Luvassa on keskittynyt, mietiskelevä mutta ilmaisurikas konserttituokio.

www.myspace.com/mikkonenounaskari
Markku Ounaskari -rummut Per Jœrgensen - trumpetti, laulu Samuli Mikkonen -piano, urut

12/6 €

la 18.10.2008

APPA Music Show plays ABBA
alk. 23.00

Suomen paras Abba-tribuuttibändi Appa Music Show soittaa autenttisesti bändin suurimmat hitit ja myös muutaman vähemmän tunnetun musiikillisen Abba-aarteen. Mamma Mia mikä fiilis! Tule ja koe!
Heidi "Agnetha" Apponen, laulu Anne-Mari "Frida" Hakala, laulu Esko "Björn" Turpeinen, laulu ja kitara Mikko "Benny" Pellinen, koskettimet Tapani "Rutger" Vaahervaara, basso Kristian "Ola" Ijäs, rummut

5/4 €

pe 17.10.2008

APPA Music Show plays ABBA
Suomen paras Abba-tribuuttibändi Appa Music Show soittaa autenttisesti bändin suurimmat hitit ja myös muutaman vähemmän tunnetun musiikillisen Abba-aarteen. Mamma Mia mikä fiilis! Tule ja koe!
Heidi "Agnetha" Apponen, laulu Anne-Mari "Frida" Hakala, laulu Esko "Björn" Turpeinen, laulu ja kitara Mikko "Benny" Pellinen, koskettimet Tapani "Rutger" Vaahervaara, basso Kristian "Ola" Ijäs, rummut äänitekniikka-Rauno Peurala

5/4 €

ti 14.10.2008

GUITAR HERO-kiertue klo 18.30 & VAPAATJAMIT

0 €

su 12.10.2008

JAZZ JAMIT
Soittimet ja PA käytössäsi.

SOITTOLUPA TISKILTÄ!!!

VAP €

la 11.10.2008

MÄTT
"MÄTT - se ainoa ja oikea PARAS BILEBÄNDI on jälleen täällä!!!

Loistavaa bilemusaa ja hillitöntä meininkiä tiedossa! Uskomattoman tiukassa keikkakunnossa oleva uudistunut Mätt tarjoilee parhaiden pop/rock-hittien lisäksi tanssittavimmat discoklassikot. Syksyn ehdottomasti kuumimmat bileet - tätä ei kannata missata!"

www.matt.fi
Saila Nykänen (voc), Lasse Hietala (voc&bs), Jarmo Kivelä (gtr&bg.voc), Hannes Juutilainen (keys) ja Antti Luukkonen (drs)

5/3 €

pe 10.10.2008

MÄTT
"MÄTT - se ainoa ja oikea PARAS BILEBÄNDI on jälleen täällä!!!

Loistavaa bilemusaa ja hillitöntä meininkiä tiedossa! Uskomattoman tiukassa keikkakunnossa oleva uudistunut Mätt tarjoilee parhaiden pop/rock-hittien lisäksi tanssittavimmat discoklassikot. Syksyn ehdottomasti kuumimmat bileet - tätä ei kannata missata!"

www.matt.fi
Saila Nykänen (voc), Lasse Hietala (voc&bs), Jarmo Kivelä (gtr&bg.voc), Hannes Juutilainen (keys) ja Antti Luukkonen (drs)

5/3 €

to 9.10.2008

Dominique Pifarély trio (Fra)
Pifarély trion omat sivu + curiculum: http://www.myspace.com/dominiquepifarelytrio http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=11:3gq3g4gbtv1z~T1

Musiikinopiskelijat liput 4€!!!!
Dominique Pifarély > viulu Julien Padovani > Fender Rhodes Eric Groleau > rummut

8/5 €

ke 8.10.2008

KIKKA LAITINEN CO Levynjulkaisukonsertti
"Suomalaisia rakkaustarinoita 2".

12/8 €

ti 7.10.2008

GUITAR HERO-kiertue klo 18.30 & VAPAATJAMIT

0 €

ma 6.10.2008

MIES JA INSTRUMENTTI
ESIINTYJÄ VARMISTUU PIAN

VAP €

su 5.10.2008

JAZZ JAMIT
Soittimet ja PA käytössäsi.

SOITTOLUPA TISKILTÄ!!!

VAP €

la 4.10.2008

ClassicRockClub: Coversnake plays Whitesnake
Walking in the Shadow of the Blues 1978-1984 Coversnake on vuonna 2004 ensikeikkansa tehnyt jyväskyläläinen Whitesnake-tribuuttibändi jonka ohjelmisto koostuu ns. klassisen Whitesnaken (1978-1984) aikaisesta materiaalista. http://www.elisanet.fi/pellinen/coversnake/esittely.htm
Laulu - Timo Heinonen Kitara ja taustalaulu - Sami Määttä Kitara ja slidekitara - Juhani "Leipä" Syrjälä Koskettimet ja taustalaulu - Mikko Pellinen Basso - Rami-Jussi Ruodemäki Rummut - Mikko Holappa

5/3 €

pe 3.10.2008

BLUES LIVE 2008
U.Pasanen Band Marjo Leinonen & Viranomaiset Deltahead (SWE)

15 €

to 2.10.2008

BLUES LIVE 2008
Tyly Kohtalo Jamit

2 €

ke 1.10.2008

BLUES LIVE 2008
PK Keränen & Janko Manneh Aloitusjamit

5 €

ti 30.9.2008

GUITAR HERO-kiertue klo 18.30 &VAPAATJAMIT

0 €

ma 29.9.2008

JUKKA KARJALAINEN Mies ja Kitara 21.30
Jukka laulaa ja säestää itseään kitaralla

vap €

su 28.9.2008

JAZZ JAMIT
Soittimet ja PA käytössä soittotaitoisille. SOITTOLUPA TISKILTÄ!!!

VAP €

la 27.9.2008

ROSO
Roso paukuttaa suomenkielistä pop- & rockmusiikkia musiikin eri tyylilajeja pelkäämättä. Musiikkia voi käydä ennakkoon kuutelemassa osoitteessa www.myspace.com/rosoband
Rosossa heiluvat laulaja Ari Laakkonen, songwriter/kitaristi Petri Kananen, rumpali Juho Karppinen, kosketinsoittaja Tuomo Tiitinen ja basisti Tapani Vaahervaara.

4 €

pe 26.9.2008

ClassicRockClub: Syvä Lohenpuna Plays Deep Purple
Luvassa Purple- klassikoita originaaleja kunnioittaen.
Hannu "Happi" Leppänen, rummut Timo "Hevi" Heinonen, laulu Pekka Lampinen, basso Tommi Karhusaari, kosketinsoittimet Juhani "Leipä" Syrjälä, kitara Rauski Peurala-äänitekniikka

5/3 €

to 25.9.2008

Quartet analyysi
Tervetuloa kuuntelemaan kauniita kevyenmusiikin ikivihreitä Jyväskylän Poppariin! Mukana on myös joitakin Tuomas Rauhalan ja Rob Dominiksen sävellyksiä. Suurella kunnianhimolla valmistetut kappaleet sisältävät sopivasti vauhtia ja vaaratilanteita, mutta myös kauniita tunnelmapaloja. Nämä ennaltasovitut ja valmiiksi ylöskirjoitetut kappaleet eivät jätä ketään kylmäksi. Quartet Analyysin mielestä tärkeintä onkin, ettei musiikissa, eikä myöskään elämässä, saa tehdä virheitä.
br> Quartet Analyysin vieraana on tällä kertaa laulaja Hakim Hietikko, tuo Arabianrannan musiikillinen kameleontti. Laulettu osuutemme sisältää musiikkia artisteilta kuten, Sly and the Family Stone, James Brown, Screaming Headless Torsos, George Benson ja Curtis Mayfield. Tulehan siis tsekkaamaan Quartet Analyysin keikkakunto Poppariin 25.9, aloitusaika n. 22.00.
Jere Haakana, kitara Rob Dominis, koskettimet Jussi Koskinen, basso Tuomas Rauhala, rummut + Hakim Hietikko, vocals

4 €

ke 24.9.2008

Jaska Lukkarinen Trio (Jazzliitto)
Jaska Lukkarinen Trio on 2008 Sony Jazzpalkitun rumpalin Jaska Lukkarisen johtama trio. Lukkarinen tunnetaan eturivin nuorena rumpalina, joka on soittanut mm. Värttinässä, Honey B&T-Bonesissa ja Umossa, sekä rivimiehenä useissa suomalaisissa kokoonpanoissa tyylien vaihdella etnosta jazzin kautta pop-musiikkiin. Triossa Lukkarisen lisäksi soittavat Jussi Kannaste (t.sax) ja Antti Lötjönen (b) ovat maamme eturivin nuoria ja tunnustettuja jazzsoittajia, joiden taustalta löytyy mm. Ilmiliekki Quartet, Five Corners Quintet, KOQ ja Kannaste-Olding Four. Uuden saksofoni-trion juuret juontavat jo muutaman vuoden taakse ja trio on soittanut jopa pari keikkaakin.

Miksi juuri fonitrio? Vastaus kysymykseen löytyy Steve Colemanin levystä Triplicate. Levy pyöri Lukkarisen cd-soittimessa niin useasti, että idea omasta fonitriosta oli ilmeistä. Lukkarisen opiskellessa maineikkaassa Manhattan School of Musicissa kyseiselle triolle alkoi syntyä musiikkia ja päätös oman bändin uudelleen kokoamisesta Suomeen palatessa oli selvä. Bändin kasaamiseen vaikutti vahvasti myös Lukkarisen oman soiton ja musiikillisten suuntausten selkeytyminen. Kokoonpanona fonitrio antaa paljon vapauksia soittajille. Harmoniasoittimen puuttuminen tekee musiikista mielenkiintoista ja kuulija voikin kuulla taustalle paljon erilaista kuvitteellista harmoniaa. Jaska Lukkarinen Trio on vahvasti improvisaatioon keskittyvä bändi. Yhtyeessä yhdistyy amerikkalaisuus ja eurooppalaisuus vahvan grooven ja time-soiton kautta, mutta unohtamatta vapautta ja soundia. Sävellyksistä vastaa jokainen bändin jäsen. Trio antaa paljon solistista tilaa jokaiselle soittajalle, sekä ensemble-, että soolohetkissä. Pienen lisämausteen trion soundiin tuo Lukkarisen ennakkoluuloton lyömäsoitinten soitto, joka on omiaan laajentamaan soundikuvaa ja antamaan uusia sävellyksellisiä ja improvisatorisia mahdollisuuksia. Lisäksi jokaisen soittajan positiivinen ja ulospäin suuntautunut lavapersoona tuo yhtyeen musiikin lähemmäksi yleisöä.
Jussi Kannaste - tenorisaksofoni, Antti Lötjönen - basso, Jaska Lukkarinen - rummut

6/4 €

ti 23.9.2008

GUITAR HERO-kiertue klo 18.30 & VAPAATJAMIT

0 €

ma 22.9.2008

TUOMAS PAUKKU Mies ja Kitara 21.30
Tuomas soittelee kitaralla

vap €

la 20.9.2008

BLUES LIVE JAMIT

- €

pe 19.9.2008

Wee People
Tiukaakin tiukempi rock/funk-trio on 12 vuotisen taipaleensa aikana keikkaillut ahkerasti ympäri Suomea ja kukaan ei ole jäänyt kylmäksi. Vuonna 2006 julkaistu ensimmäinen pitkäsoitto "Finally" on saamassa jatkoa ja Popparin keikalla on mahdollisuus kuulla ennen julkaisematonta tuoretta Wee Peoplea sekä vanhempaa materiaalia vuosien takaa. Tämä keikka lämmittää varmasti jokaisen kuulijan/tanssijan sielua, sillä Wee People todistaa, että rock-musiikilla on vielä tänäkin päivänä jotakin uutta sanottavaa
Harri Kentala - Kitara/Laulu
J-M Rautiainen - Basso/Taustalaulu
Tomi Havinen - Rummut/Taustalaulu

Rauski Peurala-äänitekniikka

www.weepeople.net

5/3 €

to 18.9.2008

Markan trio
Menokasta bilemusaa tyylillä rokkaavan laulajattaren Kaisa Perälän tapaan. Tervetuloa tsekkaamaan kun uusi rokkaava biletrio versioi vanhoja ja uusia hittibiisejä kolmen kesken!
Kaisa Perälä - laulu Nora Niemispelto - kitara, taustalaulu Aleksi Manninen - kitara, taustalaulu

3 €

ke 17.9.2008

Jeavestone
Jeavestone on perustettu Kalajoella vounna 1999. Yhtye yhdistelee sähkökitaravetoiseen rokkiinsa vaikutteita ennakkoluulottomasti mm. folkista ja klassisesta musiikista. Progea pelkäävien ei kuitenkaan kannata säikähtää; Jeavestonen musiikissa melodiat ja meininki menevät turhan kikkailun ja taidehiplailun edelle. Heidän viime toukokuussa julkaistu toinen pitkäsoittonsa "Spices, Species and Poetry Petrol" on kerännyt huikeita arvosteluja ympäri maailman. Levy on julkaistu suomen lisäksi Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Jeavestone tunnetaan hurjista keikoistaan joissa hiki lentää ja joskus jopa taju lähtee!
jeavestone.com myspace.com/jeavestone

3 €

ti 16.9.2008

GUITAR HERO-kiertue klo 18.30 & JAZZJAMIT
& JAZZJAMIT klo 21.30

0 €

la 13.9.2008

Dead By You
DBY on saanut kehuja loistavista keikoistaan, ja jos amerikkalais tyylinen rock iskee, kannattaa ehdottomasti tulla paikalle tsekkaamaan!
Jan-Peter Saarimäki - laulu Jari Forsman - akustinen kitara Ilari Heinäaho - sähkökitara Elias Kahila - sello Aki Poskiparta - basso Mikko Hänninen - rummut

3 €

pe 12.9.2008

Boogie Chillen -klubi: Juho Hurskainen
Willie & the Wolves

Juho Hurskainen on maamme johtavia rhythm & blues- ja rock & roll –saksofonisteja. Hänen juurevaa soittoaan voi kuulla muun muassa yhtyeissä Whistle Bait, Johnny Bonanza Show, Hogs of Rhythm, Jay´s Frantics, Bloodshot Eyes ja Oiling Boiling. Onpa hänet voitu bongata myös TV:stä Topi Sorsakoski & Agents –yhtyeen riveistä. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt soittaa myös monien ulkomaisten esiintyjien kanssa, kuten R.J. Mischo ja Thorbjörn Risager. Popparin Boogie Chillen –klubilla onkin luvassa tuhti annos vauhdikasta rhythm & bluesia ja groovea rouhean saksofonin luotsaamana. Taustayhtyeenä toimii Willie & the Wolves, ja totutun kokoonpanon lisäksi lavalle nousee myös Hammond-urut.
Juho Hurskainen – saksofoni, Maku Tuominen – laulu, Mikko Mäkelä – Hammond & piano, Mika Lähteenmäki – kitara, Jaska Prepula – basso, Make Lajunen – rummut. Rauski Peurala-äänitekniikka

5/3 €

to 11.9.2008

HUSBAND
Pekka Pohjolan musiikkia
Warre Vartiainen Marzi Nyman Harri Rantanen Anssi Nykänen specialquest -keys

8/5 €

ke 10.9.2008

Sami Kukka - juhlakiertue
Sami Kukan debyyttialbumi julkaistiin syksyllä 1988. Albumin 20-vuotisjuhlan kunniaksi Helmi Levyt julkaisee debyytin uusintapainoksena ensi syksynä ja Sami lähtee kiertueelle.

Osoitteessa www.solmu.info/samikukka2008 voit kuunnella maistiaiset debyyttilevyltä, sekä Samin hehkutetulta kolmannelta albumilta "Kuolema tekee tuloaan" (2007).

4 €

ti 9.9.2008

JimJamMurMur
Suomen Jazzliiton syyskauden 2008 avauskiertueella esiintyy lauluyhtye JimJamMurMur. Kyseessä on neljän solistina uraansa luoneen nuoren jazzlaulajan muodostama a cappella -yhtye. Mukana ovat Johanna Iivanainen, Mirja Mäkelä, Jenny Robson ja Mia Simanainen – kukin tahollaan osa suomalaisen jazz-laulun lahjakasta uutta aaltoa.

Johanna Iivanainen on tullut tutuksi jazz-yleisölle viime aikoina erityisesti Korpi Ensemblen solistina. Muiden muassa UMO:n solistina esiintynyt Mirja Mäkelä puolestaan julkaisi kolmannen levynsä kuluvan vuoden keväänä. Mia Simanainen on työskennellyt Suomessa niin ikään UMO:n sekä Iso-Britanniassa Adiemus Singersin riveissä. Jenny Robson on luonut uraa oman yhtyeensä kanssa. Viimeisin albumi Butterfly Life julkaistiin vuonna 2006.

JimJamMurMur-yhtyeen konserttiohjlemisto koostuu omasta tuotannosta, jossa improvisaatiolla on keskeinen osansa. Viitekehyksenä on luonnollisesti jazz, mutta JimJamMurMur osaa myös ylittää genrerajat vaivattoman oloisesti. Esiintymistilanteen yllätyksellisyys on olennainen osa nuoren lauluyhtyeen charmia.

www.jimjammurmur.com
Jenny Robson, laulu / Mia Simanainen, laulu / Mirja Mäkelä, laulu / Johanna Iivanainen, laulu

10/5 €

la 6.9.2008

DOWN TOWN STAND UP 18.00,19,30 ja 22,30
18.00 Poppari. Ilmainen. OPEN MIC aloitteleville koomikoille. MC Joni Koivuniemi

19.30 Poppari. 10 e. Tämän esityksen tarjoaa Levykauppa X! Teemu Vesterinen Jouni Kallio Ismo Leikola

22.30 Poppari 10 e Tommi Mujunen Joni Koivuniemi Teemu Vesterinen

0+10+10 €

pe 5.9.2008

DOWN TOWN STAND UP 19.30 ja 22.30
19.30 Poppari 10 e Pekka Jalava J-P Kangas Teemu Vesterinen

22.30 Poppari 10 e Tommi Mujunen Mikko Vaismaa Pekka Jalava

10+10 €

to 4.9.2008

Laura Sippola &Tuki
Laura Sippola - laulu&piano Peter Engberg - kitara Tuure Koski - basso Kepa Kettunen - rummut
Laura Sippola on laulaja-lauluntekijä ja pianisti, jolla on aito kyky koota elämän pienistä yksityiskohdista elävä nykynaisellinen kudos. Pakottomissa sävellyksissä ja tarkkanäköisissä lyriikoissa paiskaavat kättä blues ja riemu. Sippolan pianismin sekä kärki-jazzmuusikoiden siivin kappaleet svengaavat luontevasti kuin hengitys. Runsasta radiosoittoa saaneen Mieli-ep:n vastikään julkaissut Sippola on yhtyeineen tuttu vaikuttaja Helsingin musiikkielämässä. Hän on vetänyt bändinsä luotsina konserttisarjoja ja lauluntekijäklubeja. Kiitelty debyttialbumi Sahara ilmestyi 2004. Hän toimii pianistina myös mm. Maritta Kuulan kokoonpanoissa. Laura Sippolan konsertit ovat elämyksellisiä hetkiä tarjoten yleisölle sävyjä riemuisasta groovesta intiimiin tunnelmointiin.

6/4 €

ke 3.9.2008

Spanky Wanky & Funksearchers 22.00 alkaen
9-henkisen kesäcombon juureva funk piiskaa kuulijoiden takamukset istumakelvottomiksi. Kesäyössä sykkivä soul virittää aistit rakkauden taajuudelle ja vapauttaa sielut villiin lentoon. Uskallatko astua popparin tulisille hiilille?

Heini Ikonen, voc Konsta Niskavaara, voc Matias Haavisto, gtr Juha-Matti Rautiainen, b Miika Pelkonen , keys Happi Leppänen, drms Aki Vänskä, sax Jussi Kosonen tb Heikki Pola trb

DJ. ERKKU lataa jengin tunnelmaan ja hoitaa hikisen lopun levylautasen ääressä.

7/5 €

ti 2.9.2008

GUITAR HERO-kiertue TIISTAISIN KLO 18,30
TULE KISAAMAAN

PALKINTOJA

VAP €

la 30.8.2008

MÄTT
PARAS BILEBÄNDI tekee yllätyshyökkäyksen Poppariin!!

Tiedossa jopa kaksi kuumaa keikkaa ja tiukkaakin tiukempaa biletystä parhaiden pop/rock-hittien ja tanssittavimpien discoklassikoiden tahdissa!
www.matt.fi

5/3 €

pe 29.8.2008

MÄTT
PARAS BILEBÄNDI tekee yllätyshyökkäyksen Poppariin!!

Tiedossa jopa kaksi kuumaa keikkaa ja tiukkaakin tiukempaa biletystä parhaiden pop/rock-hittien ja tanssittavimpien discoklassikoiden tahdissa!
www.matt.fi

5/3 €

to 28.8.2008

The Mutants
www.myspsace.com/themutants
äänitekniikka, Rauski Peurala

5/3 €

ke 27.8.2008

ANTTI KLEEMOLA Levynjulkaisukeikka
Keikka alkaa klo 21.00. Keikalla kuullaan parhaat palat sekä hienolta debyytiltä "Jotain parempaa" että uunituoreelta 2. albumilta "10 kohtausta"! - www.anttikleemola.com
Antti Kleemola, laulu ja piano Sami Sallinen, kitara ja laulu Mikko Pellinen, kosketinsoittimet ja laulu Ilkka Kleemola, basso ja laulu Hannu Leppänen, rummut ja laulu

5/3 €

la 23.8.2008

HENRIK SANDÅS SOOLO klo 19.00
Henrik Sandås (s. 1981) on opiskellut konserttiharmonikan soittoa Joensuun Konservatoriossa Pasi Hirvosen ja Kuopion Musiikki- ja Tanssiakatemiassa Petri Makkosen johdolla. Hän on osallistunut lukuisille mestarikursseille Suomessa ja ulkomailla Prof. Friedrich Lipsin, Prof. Jon Faukstadin, Dr. Mika Väyrysen, Matti Rantasen ja Marjut Tynkkysen oppilaana. Kilpailumenestyksistä mainittakoon kansallinen Lieto Accordion 1998, 1. sija ja kansainvälinen Frosini Grand Prix 1999, 1. sija. Sandås on esiintynyt pohjoismaissa ja Venäjällä sooloresitaaleissa sekä orkestereiden solistina. Vuodesta 2006 lähtien Sandås on perehtynyt argentiinalaisen, diatonisen bandoneonin soittoon. Hänet tunnetaan mm. Tanguedia Quintet -yhtyeen bandoneonistina. Sandås on myös tehnyt yhteistyötä mm. Martin Alvaradon ja jyväskyläläisen Quinteto Otra Vez:in kanssa. Sandåsin soolo-ohjelmisto koostuu orginaaleista ja sovituksista Joaquin Moran, Julio ja Fransesco De Caron, Anibal Troilon, Astor Piazzollan, Leopoldo Federicon, Juan Carlos Cobian, Jose Dames ym. musiikista. Sandås soittaa legendaarisen Arfred Arnoldon 1930-luvulla rakentamaa diatonista bandoneonia.

Henrik Sandås (b. 1981) studied the concert accordion with Pasi Hirvonen and Petri Makkonen at the conservatory of North Karelia in Joensuu and the Academy of Music and Dance in Kuopio, Finland. He has participated in numerous masterclasses with, among others, Prof. Friedrich Lips, Prof. Jon Faukstad, Dr. Mika Väyrynen and Matti Rantanen. Sandås has won the national Lieto Accordion –competion in 1998 (1st prize) and the international Frosini Grand Prix in Stockholm 1999 (1st prize). He has performed extensively in the nordic countries and Russia, giving solo recitals and playing as soloist with symphony orchestras. Since the year 2006 Sandås has specialized in the diatonic bandoneon. Sandås performs as a bandoneonist in the ensemble Tanguedia Quintet and has collaborated with the great argentinian singer Martin Alvarado and the outstanding Quinteto Otra Vez among others. Sandås also performs as bandoneon soloist and his repertoary consists of originals and arrangements of music by Mora, De Caro, Troilo, Piazzolla, Federico, Cobian, Dames and others. Sandås plays a diatonic bandoneon built by the legendary Alfred Arnold in the 1930´s. www.myspace.com/tanguediaquintet www.myspace.com/henriksandas

5 €

la 23.8.2008

Captain Cougar klo 22,30
"Americana-vaikutteista indiepoppia soittava Captain Cougar julkaisi kehutun esikoisalbuminsa viime vuoden lopulla. Erityisesti kriitikoiden ja yleisön ylistystä ovat saaneet laadukas biisimateriaali ja omintakeinen tyyli - loisteliaita laulutulkintoja unohtamatta.
Popparissa Captain Cougar esittelee tulevan kakkoslevynsä materiaalia yleisön edessä. Yhtye ryhtyy tämän viikonlopun keikkojen jälkeen hiomaan tätä uutta musiikkia pitkähkölle keikkatauolle - solisti Eva Louhivuori lähtee näet hakemaan musiikkioppia aina Bostonista saakka."

www.myspace.com/captaincougar www.captaincougar.net

5 €

to 21.8.2008

MoonMadness_All In Between
www.moonmadness.fi
All In Between on sekä lämmin kunnianosoitus rockin parhaille perinteille: melodioille, riffeille ja elämänilolle, kuin myös tarinoita kuun pimeältä puolelta, etsien ja löytäen selviytymiskeinoja seilatessa jokaisen vuorotellen kohtaamissa lasku- ja nousuvesissä.
MoonMadness lisää vaikutteita 70/80 –lukujen rockin klassikoista uudemman ajan sykkeeseen. Levyllä määrätietoinen visio toteutettuna aikaa vaativana käsityönä luo elämänmakuisen mikstuuran, joka yllättää omintakeisella raikkaudellaan näinä turboahdettujen soundien aikoina.
Perustajajäsenet kitaristi Otto Hallamaa ja basisti Juha Leppäharju ovat kulkeneet yhdessä pitkän tien vankkumattomina rokkareina niinäkin vuosina, jolloin radiosta ei voinut haaveilla kuulevansa vaikkapa Dioa tai Iron Maidenia. Kaverukset lähtivät musiikilliselle matkalleen etsien uusia ihmisiä omine vaikutteineen. Näin mukaan tarttui nuorempi kosketintaituri Turkka Vuorinen tuoden tuoretta näkemystä kuitenkin rockin perinteitä ymmärtäen. Alkutaipaleella yhtyettä tahdittaneet loistorumpalit Ari Toikka ja Lacu Lahtinen saivat seuraajakseen vakituisemman kannuttajan pestillä Antto Tuomaisen. Kokoonpanon täydentyessä laulajatar Heidi Bergbackan säkenöivällä persoonalla tuntuu pitkäjänteinen työ kaiken tehdyn arvoiselta.
MoonMadness on tyylipuhdas rockbändi vailla vertautumisten tai yleistysten pakkoa. Mahdollista ja mahdotontakin teettävä kuuhulluus kohtaa toiset hiipien, toiset kerrasta kumahtaen.
”All In Between vaikuttaa tarkkaan mietityltä kokonaisuudelta aina todella upeita levynkansia myöten.” – classicrocksuomi.com

”MoonMadness näyttää toteen, että kun päätä puskee seinään tarpeeksi monta kertaa, muurikin voi murtua.” – Soundi 4/08
Heidi Bergbacka laulu Otto Hallamaa kitara Juha Leppäharju basso Antto Tuomainen rummut Turkka Vuorinen koskettimet ?,äänitekniikka

5 €

su 17.8.2008

praesens-ilta klo 19.30
Jooklo Duo (ITA) feat. Tero Kemppainen & Sami Pekkola Virginia Genta (saksofoni), David Vanzan (rummut), Tero Kemppainen (kontrabasso), Sami Pekkola (saksofoni). + DJ Qbico (QBICO records) http://jooklo.altervista.org/ http://www.praesens.org/
http://www.praesens.org/

3 €

la 16.8.2008

POP/ROCK JAMIT
House Band avaa 22.00

2 €

pe 15.8.2008

HEINI IKONEN JAZZ BAND
Ensimmäistä kuullaan Heinin tulkitsevan Jazzia kokonaisen konsertin verran. Heini on yksi Suomen lupaavammista jazz-laulajittarista.
Heini Ikonen-voc, Linda Tikkanen-pno, Petri Jaakonaho-bass, Touko Ruokolainen-drs, Tuomas Paukku-gtr

4 €

ke 13.8.2008

Spanky Wanky & Funksearchers 22.00 alkaen
9-henkisen kesäcombon juureva funk piiskaa kuulijoiden takamukset istumakelvottomiksi. Kesäyössä sykkivä soul virittää aistit rakkauden taajuudelle ja vapauttaa sielut villiin lentoon. Uskallatko astua popparin tulisille hiilille? Heini Ikonen, voc Konsta Niskavaara, voc Matias Haavisto, gtr Juha-Matti Rautiainen, b Miika Pelkonen , keys Happi Leppänen, drms Aki Vänskä, sax Jussi Kosonen tb Heikki Pola trb
DJ. ERKKU lataa jengin tunnelmaan ja hoitaa hikisen lopun levylautasen ääressä.

7/5 €

ke 13.8.2008

UJO JAZZ BAND klo 20.00
Uudistunut kokoonpano. Nuori energia kohtaa kokemuksen.
Väänänen Eero -sax, Okkonen Juhani-vib, Nikkanen Sakari-vent.pas, Pukki Leevi-bass, Heikkinen Simo.drs, Grippentrog Martin-gtr

5/3 €

la 9.8.2008

Funktronauts weekend
Nyt ovat sudet liikkellä soulkukkulalla. Laukaisemme itsetehdyn grooveraketin kohti rakkauden roihuavaa galaksia. Turvavyöt auki ja kaikki mukaan lennolle!

"Blues is the teacher, Funk is the preacher"
Gtr / Voc Juha Räisänen Keyb / Voc Antti Kleemola Bass J-M Rautiainen Drms Hannu Leppänen

5/3 €

pe 8.8.2008

OSMO IKONEN &BAND
Uusi levy juuri julkaistu.
Osmo Ikonen : Laulu & koskettimet Lasse Sakara : Kitara Kalle Torniainen : Rummut Juha-Matti Rautiainen : Basso Dj Electric : Perkussiot & koneet Antti Vanhanen : tekniikka

7/4 €

to 7.8.2008

Boogie Chillen -klubi: Little Victor (USA)
Memphisläinen Little Victor aloittaa lyhyen Suomen kiertueensa Popparista Boogie Chillen –klubilta.
Rokkaavan down home bluesin mestari Victor on railakkaan ja värikkään keikkaesiintyjän maineessa. Nelikymppinen Victor aloitti uransa 80-luvun alkupuolella Sun Recordsin hengessä soittaneen The Sunbeams -yhtyeen kanssa. Pian hän löysi blues-harpun ja rupesi puhaltamaan Jimmy Reedin innoittamana. Sitten löytyivät myös yhä juurevammat vaikutteet matkoilla Mississippin osavaltion pohjoisosiin. Little Victor on työskennellyt muiden muassa Hubert Sumlinin, R.L. Burnsiden ja Jessie Mae Hemphillin kanssa.
Ennen Suomeen tuloaan Little Victor soittaa maineikkailla norjalaisilla Notoddenin festivaaleilla Louisiana Redin kanssa. Popparissa hän esiintyy kotimaisen Down Home Kings –kokoonpanon säestämänä. Lavalla on luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita !
Little Victor – laulu, kitara & huuliharppu, Jo´ Buddy – kitara, Jaska Prepula – kontrabasso, Down Home King III – rummut.

5/3 €

ke 6.8.2008

Anydoll
Moneen kertaan kovaksi livebändiksi rankattu jyväskyläläinen Anydoll soittaa anteeksi pyytelemätöntä modernia rock-musiikkia, joka ei haikaile menneeseen, vaan katsoo tiukasti eteenpäin. Räiskyvän vihreissä kravateissa viihtyvä bändi pitää kovaa tahtia myös lavan ulkopuolella ja on julkaissut vuodeen sisään jo kaksi ep:tä ja yhden sinkun. Tsekkaa lisää osoitteesta www.anydoll.net. Dresscode: green tie :)
Madd Morley - laulu, basso Sharlene Sharp - koskettimet, taustalaulu Chris Crane - kitara, taustalaulu Frankie "Daddy" Fastback - rummut

3 €

la 2.8.2008

KALA & LAIVOJA
Ralliviikonlopun tunnelmassa kansainvälistä rock-meininkiä tarjoilee Kala & Laivoja. Luvassa menomusiikkia ja hittejä useilta vuosikymmeniltä. Kuuma ja pölyinen rallipäivä on mukava päättää juhlien Popparissa rokkibändin rytmissä. Luvassa lainakappaleita mm. seuraavilta: ZZ Top, Eppu Normaali, Lenny Kravitz, Jimi Hendrix, Eric Clapton, The Beatles, jne. Lue lisää www.kalajalaivoja.com
Jaakko Kiiskilä - laulu, Pietu Lias - kitara, Mikko Pellinen - basso, Juha Järvinen - rummut, Tatu Hellstén - kitara

4 €

pe 1.8.2008

Kala & Laivoja
Ralliviikonlopun tunnelmassa kansainvälistä rock-meininkiä tarjoilee Kala & Laivoja. Luvassa menomusiikkia ja hittejä useilta vuosikymmeniltä. Kuuma ja pölyinen rallipäivä on mukava päättää juhlien Popparissa rokkibändin rytmissä. Luvassa lainakappaleita mm. seuraavilta: ZZ Top, Eppu Normaali, Lenny Kravitz, Jimi Hendrix, Eric Clapton, The Beatles, jne. Lue lisää www.kalajalaivoja.com
Jaakko Kiiskilä - laulu, Pietu Lias - kitara, Mikko Pellinen - basso, Juha Järvinen - rummut, Tatu Hellstén - kitara

4 €

to 31.7.2008

Bilebändi Sputnik
Käpälät ja hameet korviin! Verevä ja räiskyvä bailubändi Sputnik laitattaa menovedet kurkkuun ja lattiaperusteet kovilla tarjotessaan ralliviikon alkuun monipuolisen menorytistyksen. Ohjelmisto koostuu tämän päivän hiteistä ja kuumimmista rokkrokk-klassikoista aina 70-luvulle. Tule siis osoittamaan tanssiliikkeen paikka lattialle ja tunne genin täyttävän tajuntasi!

5 €

ke 30.7.2008

Bilebändi Sputnik
Käpälät ja hameet korviin! Verevä ja räiskyvä bailubändi Sputnik laitattaa menovedet kurkkuun ja lattiaperusteet kovilla tarjotessaan ralliviikon alkuun monipuolisen menorytistyksen. Ohjelmisto koostuu tämän päivän hiteistä ja kuumimmista rokkrokk-klassikoista aina 70-luvulle. Tule siis osoittamaan tanssiliikkeen paikka lattialle ja tunne genin täyttävän tajuntasi!

5 €

la 26.7.2008

HOUSE BILE BAND

2 €

pe 25.7.2008

Loud´n Clear
-70, -80 ja -90-luvun heviklassikoita coveroiva yhtye Loudn Clear soittaa keikan Popparissa, Jyväskylässä pe 25.7.2008. Setissä on mukana mm. Black Sabbathia, Deep Purplea, Ozzy Osbournea, Whitesnakea, Dioa yms.
Timo Heinonen laulu, Aki Vesander kitara, Janne Laviranta basso ja Janne Ojala rummut. Lisäksi koskettimien takana nähdään Sami Bomania tuuraava Martti Rekunen.

5/3 €

to 24.7.2008

Curare Quartet
Curare Quartetin luotsi ja liikkeellepaneva voima on saksofonisti/säveltäjä Felipe Salles (NY, www.sallesjazz.com ). Yhtye soittaa Sallesin, Hermeto Pascoalin ja Janne Halosen musiikkia. Tyylillesti musiikki on menevää ja monipuolista Latin Jazzia.
Felipe Salles -sax (http://www.sallesjazz.com) Janne Halonen -gtr (http://www.myspace.com/jannehalonen) Jori Huhtala -bs (http://www.kvalda.net) Tatu Rönkkö -drs (http://www.myspace.com/meninobaterista)

5/4 €

la 19.7.2008

U Kekkonen plays U2
Panu Perkiömäki- laulu, Markku Rosti- kitara, Nora Niemispelto- kitara, ja taustalaulu.

4 €

pe 18.7.2008

Vappaat Jamit
House Band avaa jamit: Esa Perämäki, Tuomas Paukku, Juha-Matti Rautiainen ja Juho Karppinen

narikka €

to 17.7.2008

El YoYo
El YoYo on 9-henkinen, salsayhtyeeksi harvinaisen kompakti kuubalaismusiikin iskuryhmä, jonka ohjelmisto koostuu kuubalaisen ja puertoricolaisen salsan helmistä suomenkielisiksi väännettynä. Yhtyeen jäsenet ovat *suomisalsan* valiojoukkoa Salsamanian ja Mambo Sampon riveistä. El Yoyo on yhtye, joka pystyy tunteella ja sydämellä kutomaan yhteen kuubalaisen musiikin keskeiset elementit; monikerroksiset rytmikuviot, laulajan ja kuoron vuoropuhelut, puhallinsoitinosuudet, ja kaikista tärkeimmän eli tanssijoiden vauhdittamisen rytmin hurmokseen
HUOM!Keikka alkaa klo 21.30!

5/3 €

ke 16.7.2008

Spanky Wanky & Funksearchers
9-henkisen kesäcombon juureva funk piiskaa kuulijoiden takamukset istumakelvottomiksi. Kesäyössä sykkivä soul virittää aistit rakkauden taajuudelle ja vapauttaa sielut villiin lentoon. Uskallatko astua popparin tulisille hiilille?
Heini Ikonen, voc Konsta Niskavaara, voc Matias Haavisto, gtr Juha-Matti Rautiainen, b Miika Pelkonen , keys Happi Leppänen, drms Aki Vänskä, sax Jussi Kosonen tb Heikki Pola trb

6/4 €

ti 15.7.2008

VEETI KALLIO JAMIT
Veeti tulee isännöimään tiistain jami-iltaa alk. 21.00.

vap €

la 12.7.2008

JYVÄSKYLÄN KESÄ K18
KLO 20 DUO EVA ALKULA JA TOMOYA NAKAI (JAPANI)

Liput 12/10€

KLO 23 MARIA GASOLINA, DJ ANNA S

Liput 12/10€
Molempiin konsertteihin omat liput

12/10 €

pe 11.7.2008

JYVÄSKYLÄN KESÄ K18
KLO 21 STOCKHOLM LISBOA PROJECT K18
br> LIPUT 12/10€

KLO 23 GABRO & FRANK AND THE IRRATIONALS, DJ APOSTOLI

Liput 12/10€

12/10 €

to 10.7.2008

JYVÄSKYLÄN KESÄ
KLO 23.00 CAPTAIN COOUGAR K18

Liput 10€
Eeva Louhivuori-laulu, Jussi Petäjä-kitarat ja laulu, Antti Perälä-kitara,koskettimet ja laulu, Turo Myllykangas-basso, Janne Torvikoski-rummut

10 €

ke 9.7.2008

JYVÄSKYLÄNKESÄ Spanky Wanky & Funksearchers
Spanky, Wanky & The Funksearchers
Yhteislippu Mika Nuorvan konserttiin 8€.

9-henkisen kesäcombon juureva funk piiskaa kuulijoiden takamukset istumakelvottomiksi. Kesäyössä sykkivä soul virittää aistit rakkauden taajuudelle ja vapauttaa sielut villiin lentoon. Uskallatko astua popparin tulisille hiilille?
Heini Ikonen, voc Konsta Niskavaara, voc Matias Haavisto, gtr Juha-Matti Rautiainen, b Miika Pelkonen , keys Happi Leppänen, drms Aki Vänskä, sax Jussi Kosonen tb Heikki Pola trb

5 €

ke 9.7.2008

JYVÄSKLÄN KESÄ: Mika Nuorva
Yhteislippu iltaan FunKlub:in 8€.

5 €

su 6.7.2008

SAMI SAARI& Sonics feat. JOHANNA FÖRSTI
Luvassa Samin omaa musaa ja Johannan (tanssii tähtien kanssa-laulaja) verevää soulia/funkia. Keikka alkaa klo 20!!!

5/3 €

la 5.7.2008

Somethin´ Else: Nieminen & Litmanen
Klo 22-04
Live: Nieminen & Litmanen
DJ Apostoli
DJ Matti Nives
Hear VJ:t

Nieminen & Litmanen vihdoinkin Somethin´ Else -klubilla! Skandinaavinen toimintajazz on palannut. Mukana myös DJ:t Apostoli ja Matti, sekä Hear VJ:t. Funk, soul, takaa-ajojazz, jne.

** Liput 7e ovelta. Ennakot Levykauppa Äxästä hintaan 5e.

www.somethinelse.fi
Sami Nieminen - organ / Juha Litmanen - drums.
www.nieminenlitmanen.com

7 ** €

pe 4.7.2008

Boogie Chillen -klubi: Big Joe Louis (UK)
Jamaikalaissyntyinen laulaja/kitaristi Big Joe Louis on kerännyt kosolti kansainvälistä arvostusta juurevan downhome – ja country bluesin taitajana. Erityistä huomiota Big Joe on saanut suuren lauluäänensä ansiosta – hänet onkin valittu mm. saarivaltakunnan parhaaksi blueslaulajaksi British Blues Awardsin toimesta. Oman mainintansa ansaitsee toki myös hänen originelli kitaransoittotyylinsä. 46-vuotias Big Joe muutti nykyiseen kotimaahansa Englantiin 1970-luvulla. Hän perusti The Blues Kings –yhtyeensä vuonna 1986, ja yhtyeen debyytti-LP Big Joe Louis And His Blues Kings ilmestyi vuonna 1989. Sitä seurasi The Stars In The Sky (1992) sekä Big Sixteen (1996). Vuosituhannen vaihteessa Big Joe vieraili Bigtown Playboys –yhtyeen riveissä ja levytti bändin kanssa Western World –albumin vuonna 2001. Viime vuonna Big Joe aloitti levytysyhteistyön myös suomalaisten rytmimuusikkojen kanssa ja levytti arvostetun The Soul Investigators –yhtyeen kanssa soul-henkisen Go-Go Train –singlen. Vuosien varrella Big Joe Louis on vieraillut lukuisilla bluesfestivaaleilla eri puolilla Eurooppaa: Englannissa, Irlannissa, Skandinaviassa, Venäjällä, Ranskassa, Belgiassa, Sveitsissä, Hollannissa, Italiassa, Espanjassa, Bulgariassa, Puolassa, sekä USA:ssa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Egyptissä ja Karibialla.
http://www.bigjoelouis.com
Big Joe Louis: laulu ja kitara, Tommy Barkman: huuliharppu, Jaska Prepula: kontrabasso, Juppo Paavola: rummut

6/3 €

to 26.6.2008

VEETI KALLIO & VESA KÄÄPÄ alk. 21.30

7 €

ma 23.6.2008

A LADY AND THE PIANO 21.00
Linda plays Victiria Tolstoy´s music and jazz standards

0 €

to 19.6.2008

TtTRio klo 21.00
"Tuomas Turusen luotsaama göteborgilainen tttrio julkaisee debyyttilevynsä Suomessa kesäkuussa. Sen tiimoilta on kuultavissa Jyväskyläläisyleisölle jo tuttua, melodista, energistä ja intensiivistä tttrio-meininkiä: vanhoja hittejä ja uusiakin koukkuja. Tervetuloa kuuntelemaan ja ostamaan uunituore CD!"
Tuomas Turunen, piano Jacob Öhrvall, basso Christian Nilsson, rummut

5/3 €

su 15.6.2008

A Lady and The Piano at 21.00
Linda plays and sing Jose Gonzales`s music

0 €

la 14.6.2008

Hard Rock ja Heavy -klassikot
Hide & Cover

http://www.hideandcover.info Hide & Cover on Jyväskyläläisistä opiskelijoista koostuva bändi, joka soittaa heavy- ja hard rock -covereita 70-luvulta tähän päivään. Taatun hittikaman rinnalle Hide & Cover on kaivanut historian kätköistä myös hieman tuntemattomampia helmiä tutuilta artisteilta. Ohjelmistossa on kappaleita mm. seuraavilta bändeiltä: Bon Jovi, Dio, Europe, Deep Purple, Judas Priest, W.A.S.P.
Janne Oksanen, laulu Matti Kärävä, kitara & taustalaulu Jaakko Kaski, kitara & taustalaulu Hannu Ahokas, keybords Niko Saloheimo, basso Reijo Mustakorpi rummut

5/3 €

pe 13.6.2008

Hard Rock ja Heavy -klassikot
Crossroads

http://www.elisanet.fi/pellinen/crossroads/ Crossroads on jyväskyläläinen viiden taitavan muusikon muusikon muodostama cover-bändi. Bändin kunnianhimoisena ajatuksena onkin toteuttaa kappaleet mahdollisimman tarkasti alkuperäisen esikuvan mukaan - sävellajeja ja soundivalintoja myöten. Ohjelmisto koostuu kolmen viime vuosikymmenen kovimmista hiteistä sekä sisältää myös joitakin yllätyksiä. Valikoimaan kuuluu kappaleita mm. seuraavilta bändeiltä: Deep Purple, Rainbow, Genesis, 10cc, Whitesnake, Eagles, Peter Gabriel, Marillion
Timo Lekander, laulu & kitara Esko Turpeinen, kitara & laulu Sami Norrbacka, basso Kristian Ijäs, rummut Mikko Pellinen, koskettimet

5/3 €

to 12.6.2008

King Kahuna
Mielikuvia elävästä kuvasta. Salapoliisijazzissa sen salaisuus... J-P "Jurassic Bastard" Jääskeläinen- vibrafoni,koskettimet Joonas "Dr. Gonzales...(YES)" Tuhkanen- tenorisaksofoni Maija "Lady Bird" Perälä- alttosaksofoni Tuomo "Uncle Doom" Uusitalo- piano, koskettimet Olli "Country Bob" Rahkonen- kitara Martin "El Franco" Gripentrog- kitara Petri "Funkenstein " Jaakonaho- basso Touko "Max Powers", Ruokolainen- rummut
Keikka alkaa klo 21.30

2/4 € €

ti 10.6.2008

ILMAVOIMIEN BIG BAND feat MARVIN STAMM (tr)
Ilmavoimien Big Bandin solistina paistattelee maailmankuulu amerikkalainen trumpetisti Marvin Stamm. Stamm tunnetaan kiistattomana Big Band -veteraanina sekä eräänä New Yorkin työllistetyimpänä studiomuusikkona. Hän on uransa aikana soittanut useissa maailman maineikkaimpiin lukeutuvissa bigband kokoonpanoissa kuten Stan Kentonin (1961-63), Woody Hermanin (1965-66), Benny Goodmanin (1974-75), Thad Jones&Mel Lewisin (1966-72) sekä 80-luvulla mm. Bob Mintzerin, John Lewisin George Gruntzin ja Louie Bellsonin kokoonpanoissa. Tämän lisäksi hän on levyttänyt mm. Bill Evansin, Quincy Jonesin, Oliver Nelsonin, Duke Pearsonin, Paul Desmondin sekä George Bensonin kanssa. Hän on myös kiertänyt Frank Sinatran kanssa vuosina 1973-1974. Viimeiset parikymmentä vuotta Stamm on keskittynyt soolouraansa ja jazzmusiikin tekemiseen. Lisäksi hän pitää mestarikursseja trumpetisteille ja Big Bandeille ympäri maailmaa.

Ilmavoimien Big Band on viihdyttänyt Ilmavoimissa ja muualla jo kolmen vuosikymmenen ajan. Ilmavoimien BigBand on Jyväskylän seudun ainoa täysin ammattilaisista koostuva ja ammatikseen esiintyvä BB-kokoonpano. Sininen virkapuku ei menoa kangista vaan bändi pistää yleisön jalat vipattamaan ja sormet napsumaan. Heittäydytään G-voimien vietäväksi!!
Keikka alkaa klo 20.00!!!

5/3 €

la 7.6.2008

Summer Jazz
LINTU KLO 18.00
Liput 5€

Trip-hopahtavaa konesoundia jazzvärinöin nuorten jyväskyläläisten suodattamana!
Jyväskylän ammattiopiston musiikinopiskelijat perustivat Linnun syksyllä 2005. Kahden ja puolenvuoden työstämisen tuloksena on tinkimättömän eheää, omaleimaista ja mielenkiintoista modernia popmusiikkia, josta löytyy rehevää tarttumapintaa kaikenlaisille musadiggareille. Vaikka Linnun biisit ovat kaikki pianistilaulaja Linda Tikkasen käsialaa, syntyvät värikylläisen imuisat sovitukset koko kuusihenkisen bändin yhteisvoimin.
Tällä hetkellä Linnun tuoreimpien kappaleiden äänittäminen on käynnissä ja uutta julkaisua suunnitellaan. Reilu vuosi sitten ilmestyneestä ep:stä Soundi kirjoitti muun muassa näin: “Biiseissä on juuri sopivassa suhteessa tarttuvuutta ja haastavuutta, eikä bändin tekninen taituruus nouse missään vaiheessa itsetarkoitukselliseksi. Oikeastaan Linnussa viehättää juuri se vähäeleinen tyylitaju, millä yhtye soittaa. Kolmosraidalla mukaan tulee konerytmejä, jotka kasvattavat biisin lopussa upeisiin tunnelmiin. Linnun vahvuus voisi Lindan lahjakkuuden lisäksi olla trip-hopahtavan konesoundin ja orgaanin jazz-bändin yhdistäminen.”

Linda Tikkanen: laulu ja piano Elina Lautamäki: laulu ja huilu Sakari Heikkilä: laulu, koneet Tuomas Paukku: kitara Topi Viitasalo: basso


ALEKSI TUOMARILA TRIO KLO 20.00
Maailmanluokan jazztrio - olkaa hyvä, Jyväskylä!
Alexi Tuomarila opiskeli klassista pianoa Espoon musiikkiopistossa, mutta innostui jazzista isänsä levykokoelman myötä. Lukion jälkeen hän opiskeli Pop-Jazz konservatoriolla, josta vain vuoden opiskelun jälkeen pääsi Brysselin kuninkaalliseen konservatorioon valmistuen musiikin maisteriksi vuonna 1999. Hän on saanut useita huomionosoituksia ja voittanut kansainvälisiä jazzkilpailuja niin solistisesti kuin yhtyetasollakin.
Pianonsoitto ei ole pelkästään tämän lahjakkuuden heiniä, vaan Alexi on myös lahjakas säveltäjä! Tervetuloa kuuntelemaan “räiskyvän lyyriseksi” tituleerattua pianovirtuoosi Tuomarilan “irtonaisen svengaavaa” soittoa ja nuoren energian huipputrion yhteenhioutunutta sävelmaailmaa! Odotettavissa ainakin musiikkia 2006-tuoreelta Constellation -levyltä.
Mats Eilertsen on Norjan kuumimpia basistinimiä. Hänen kerrotaan soittavan täsmällisesti, kokeellisesti ja hienovaraisesti yhtä aikaa. Hän on osallistunut yli 50:lle jazzlevylle, ja hänen muita yhtyeitään ovat mm. TURANGA ensemble, Mats Eilertsen Quartet, The Source, Parish, Trippelbass ja moni muu.
Olavi Louhivuori on nuoresta iästään huolimatta Jyväskylän ja koko Suomen jazztaivaan kestotähti. Sibelius-Akatemiassa jazzosastolla rumpuja ja sävellystä opiskeleva Olavi on kiertänyt yhtyeineen ja hänen sävellyksiään soitetaan ympäri maailmaa. Sanat Oddarrang, Ilmiliekki Quartet ja Sun Trio sanovat kenties jotain jazz-musiikin ystävälle.
br>Piano: Alexi Tuomarila Basso: Mats Eilertsen Rummut: Olavi Louhivuori

Liput 12€
www.myspace.com/alexituomarila

- €

la 7.6.2008

Summer Jazz: Somethin´ Else goes Latin!
Klo 22-04
Live: Kuukumina
Töpseli DJ:t (Hki)
Hear VJ:t
DJ Matti Nives

* Summer Jazz -klubirannekkeella pääsy Popparin lisäksi muille illan festariklubeille. Ranneke ennakkoon 8e netistä.

Somethin´ Else esittelee Summer Jazz -klubillaan lattarisävyjä koko illan klo 22 alkaen. Mukana menossa kaksi settiä soittava Suomen johtava kuubalaisen musiikin äänenkannattaja, helsinkiläinen Kuukumina. Popparissa kuusihenkinen yhtye esittää kahden settinsä aikana klassikkojen ohella ennenkuulematonta materiaalia tulevalta albumiltaan. Lattari- ja brassitunnelmissa mukana myös huippusuositun helsinkiläisen Töpseli-klubin DJ:t Untamo ja Jatsipetzi, Hear VJ:t sekä Somethin´ Else -edustus. Suositeltava varustus: tanssimiseen soveltuvat jalkineet.
Vili Rantanen - Tres, voc / Janina Lehto - fl, voc / Mikko Rajala - g, v, voc / Aarne Riikonen - perc, voc / Tomas Jímeno, perc / Timo Ylönen, b.
myspace.com/kuukumina

10 * €

pe 6.6.2008

Summer Jazz
klo 20.00
Joona Toivanen Trio
liput 12e
klo 22.00
Paavo (Ruotsi)
liput 12e http://www.myspace.com/paavopaavopaavo

Jazzklubit:
klo 00.00 ja 01.15

Ikoset

klubiranneke 8e (ennakko) 10e ovelta

- €

to 5.6.2008

Yksityistilaisuus 18-20

sulj. €

to 5.6.2008

Summer Jazz Quinteto Fuego, levynjulkaisukeikka 22
Heli Siekkinen, harmonikka Elina Mero, viulu Outi Jussila, piano Marja-Helena Ojanperä, kontrabasso Joona Hasan, kitara

12 €

la 31.5.2008

Antti Heermann & Marian Petrescu Trio alk. 19.00

10/6 €

la 31.5.2008

ROSO
Roso paukuttaa suomenkielistä pop- & rockmusiikkia musiikin eri tyylilajeja pelkäämättä. Musiikkia voi käydä ennakkoon kuutelemassa osoitteessa www.myspace.com/rosoband
http://blog.myspace.com/index.cfm?fuseaction=blog&pop=1
Rosossa heiluvat laulaja Ari Laakkonen, songwriter/kitaristi Petri Kananen, rumpali Juho Karppinen, kosketinsoittaja Tuomo Tiitinen ja basisti Tapani Vaahervaara.

4 €

pe 30.5.2008

LEMPEÄ JÄTTILÄINEN
Lempeä Jättiläinen esittää Aki Sirkesalon musiikkia sellaisena kuin se on totuttu kuulemaan: taidokkaasti sovitettuna, viettelevästi groovaavana, melodisesti tarttuvana ja lyyrisesti oivaltavana. Ohjelmistosta löytyy niin Sirkesalon uran suurimpia hittejä kuin vähemmälle radiosoitolle jääneitä helmiäkin.
Esko Turpeinen, laulu ja kitara - Risto Ronkainen, kitara ja taustalaulu - Tuomo Komonen, koskettimet ja taustalaulu - Tapani Vaahervaara, basso ja taustalaulu - Kimmo Korhonen, rummut ja taustalaulu

4 €

to 29.5.2008

SOTIEMME VETERAANIT TUKIKONSERTTI 20,30
SOTIEMME VETERAANIEN HYVÄKSI K-S Rauhanturvaajat järjestävät tukikonsertin, jonka pääsylipputulot menevät lyhentämättöminä sotiemme veteraanien hyväksi.
TYLY KOHTALO, NO SWEAT, Harp T & Bluesliders, RUDE CREW

5 €

ke 28.5.2008

HANNA MARSH SOOLOKEIKALLA ALK. 21.00
Tervetuloa! Hannalta on juuri ilmestynyt uusi albumi "Play". Huhtikuussa tulee radio soittoon single ”Up On The Bridge”, joka on äänitetty Polar Studios:ssa Tukholmassa. Kappaleen tuotannosta vastaa Lennart Östlund, joka on työskennellyt useiden kansainvälisten supertähtien kanssa (Led Zeppelin, Abba, Rolling Stones, U2, Scorpions, Europe, Genesis…). Hannan lisäksi kappaleella soittavat Staffan Astner, Sven Lindvall ja Christer Jansson, jotka ovat tahoillaan soittaneet mm. Celine Dionin, Roxette ja A-ha –yhtyeissä.
www.hannamarsh.com www.myspace.com/hannamarsh


Jyväskylästä kansainväliseksi artistiksi
Hannan musiikillinen tarina sai alkunsa, kun kansainvälisen levy-yhtiön tuottaja oli luennoimassa Jyväskylässä musiikinopiskelijoille. Hannalla ei ollut tuolloin demoa esittää, joten hän pyysi saada soittaa oman kappaleensa ja säestää itseään pianolla. Mykistynyt tuottaja pyysi Hannaa studiolleen Helsinkiin tekemään demoa heti seuraavalla viikolla. ”En koskaan ole kuullut ketään yhtä lahjakasta ja tunteisiin vetoaavaa” kertoo tuottaja myöhemmin.

Esikoislevy ”Chameleon Girl” ilmestyi syksyllä 2006 ja nyt Hannalta on ilmestynyt toinen albumi ”Play” helmikuun lopussa. Se jatkaa Hannan omintakeisella linjalla; ihastuttaa ja ihmetyttää värikkyydellään ja moninaisuudellaan. Levy on edeltäjäänsä hieman pop-rock henkisempi ja monipuolisempi. Livenä Hannaa voi kuulla kevään aikana mm. Helsingissä, Kulttuuritehdas Korjaamolla pidettävillä Hanna Marsh-klubeilla, jossa hän esiintyy bändinsä kanssa. Mukana klubeilla vieraana on maamme eturivin muusikoita ja artistivieraita.

7/5 €

ti 27.5.2008

CARAHCA (showtime klo 22)
Jyväskyläläinen kitaratrio Carahca debytoi Popparissa!
Yhtye soittaa omaa, enemmän tai vähemmän perinnetietoista materiaalia, seassaan tunnetäyteisiä tulkintoja menneen ajan mestariteoksista. Mikäli orkesterinjohtaja ei jätä tukkaansa auton oven väliin, luvassa on iloista ja kaihoisaa kuunneltavaa ja katseltavaa, räyhäkkäästä rockista pehmeään folkiin.
Ja mikäli tämä ei jo herättänyt mielenkiintoa, yhtyeessä on vasenkätinen rumpali! www.myspace.com/carahca
Eero Nurmela - gtr, voc / Tatu Santaniemi - bass / Marko Soramäki - drs

2 €

ma 26.5.2008

Jao;n ilta alk. klo 18.00
Jao:n musiikkialan perustutkinnon opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen illanvietto

vap €

la 24.5.2008

RÄISÄNEN & LIAS BAND
Kitaravoittoista covermusaa hyvällä meiningillä! Musiikkia luvassa mm. seuraavilta kitaristeilta: Hendrix, Lukather, Clapton, Robben Ford, Jeff Healey ja Heikki Silvennoinen.
Kitara ja laulu: Juha Räisänen Kitara: Pietu Lias Rummut: Hannu "Happi" Leppänen Basso: Mikko Pellinen

5/3 €

pe 23.5.2008

Sanna Koljosen Tutkintokonsertti alk.19.00

vap €

pe 23.5.2008

RÄISÄNEN & LIAS BAND
Kitaravoittoista covermusaa hyvällä meiningillä! Musiikkia luvassa mm. seuraavilta kitaristeilta: Hendrix, Lukather, Clapton, Robben Ford, Jeff Healey ja Heikki Silvennoinen.
Kitara ja laulu: Juha Räisänen Kitara: Pietu Lias Rummut: Hannu "Happi" Leppänen Basso: Mikko Pellinen

5/3 €

to 22.5.2008

TANJA SALOSEN Lauluoppilaat esiintyy klo 19

vap €

to 22.5.2008

Tuomas Paukun kvartetti
Yhtye soittaa Tuomaksen omaa musiikkia.
Tuomas Paukku, kitara Tuomo Uusitalo, piano Petri Jaakonaho, basso Touko Ruokolainen, rummut

3 €

ke 21.5.2008

No Sweat
No Sweat on jyväskyläläinen Blues-Rock –genreä rennosti soittava kokoonpano. Covereita kuullaan mm. seuraavien artistien parhaista paloista: SR Vaughan, G. Moore, J. Bonamassa, D. Purple, J. Healey.
Pekka Heikkinen kitara ja laulu, Juha-Matti Parkkinen urut, Matias Setälä rummut ja Juha Tolvanen basso.

4/3 €

ma 19.5.2008

A Lady and The Piano 21.00
Linda plays her own songs!!

vap €

la 17.5.2008

SPRINGTIME BLUES (Blues Live ry) klo 21
J.Leino & Bluestroyers, Juha Kaartamo & Jonne Kulovaara, Black River Bluesman & The Croaking Lizard

8/5 €

pe 16.5.2008

LINTU
www.myspace.com/lintuband "Jyväskyläläinen jazz-pop-ryhmä Lintu osaa hommansa suvereenisti. Musiikki on juuri sellaista kevyttä, taitavasti vedettyä sensuellia soittoa, mitä voisi odottaa Jazz Barin lauteilta kuulevansakin. Mutta Linnun riveistä onneksi löytyy myös se tärkein, eli taitava laulunkirjoittaja. Laulaja-kosketinsoittaja-biisinkirjoittaja Linda Tikkanen näyttäytyy tällä äänitteellä huiman taitavana artistina. Lindan laulu on todella kaunista kuultavaa, ja huilisti-Elinan stemmat on huolella sovitettuja.

Soundilehti 2007
Linda Tikkanen (voc, pno), Elina Lautamäki (flt, voc), Sakari Heikkilä (loops, keys, gtr, voc), Tuomas Paukku (gtr), Topi Viitasalo (bs), Antti Luukkonen (drs)

4 €

to 15.5.2008

Quartet Analyysi alk. 21.00
Quartet Analyysi on jazz/fusion/funk -genren musiikkia soittava kokoonpano Helsingistä. Yhtyeen ohjelmistoon kuuluu mm. Chick Corean, Tal Wilkenfeldin, Billy Cobhamin ja Mike Sternin musiikkia. Mukana on myös joitakin Tuomas Rauhalan ja Rob Dominiksen sävellyksiä. Suurella kunnianhimolla valmistetut kappaleet sisältävät sopivasti vauhtia ja vaaratilanteita, mutta myös kauniita tunnelmapaloja. Nämä ennaltasovitut ja valmiiksi ylöskirjoitetut kappaleet eivät jätä ketään kylmäksi. Quartet Analyysin mielestä tärkeintä onkin, ettei musiikissa, eikä myöskään elämässä, saa tehdä virheitä.
Jere Haakana, kitara > Rob Dominis, koskettimet > Jussi Koskinen, Basso > Tuomas Rauhala, Rummut

4 €

ke 14.5.2008

Maxflo KEIKKA PERUTTU VAPAAT JAMIT

- €

ti 13.5.2008

JAMK;N fuusioworkshop ja soulworkshop
Konsertit alkavat klo 21

vap €

ma 12.5.2008

Amk:n pop/jazz-linjan kevätnäytepäivä

vap €

la 10.5.2008

tutkintokonsertti Anna-Elina Väisänen klo 19-20
jazzia, rockia, bossa novaa, chansonia ... .

vap €

la 10.5.2008

John McGregor
John McGregor on kuluneen syksyn aikana hivuttautunut suomalaisen folkpopin kärkinimeksi. Elokuussa julkaistu albumi "Maa ei oo pimee" oli arvostelumenestys, ja joulukuun Soundissa se valittiin vuoden kotimaiseksi levyksi. Helsingin juhlaviikoilta alkanut levynjulkaisukiertue sai hullaantuneen vastaanoton yleisöltä ja ylistystä kriitikoilta. Johnin kuulijakunta on hämmästyttävän laaja, ja se näkyy esimerkiksi radiosoitossa. "Maa ei oo pimee" -albumin ensimmäinen single "Puut ovat kaatuneet" vietti Radio Suomen soitetuimpien listalla kahdeksan viikkoa, samaan aikaan kun levy oli ahkerassa soitossa myös Radio Helsingissä. Suomen virallisella albumilistalla "Maa ei oo pimee" oli parhaimmillaan sijalla 22. Osoitteessa www.solmu.info/huvilalive http://www.solmu.info/huvilalive http://www.solmu.info/huvilalive> http://www.solmu.info/huvilalive
John McGregor - kitara ja laulu. Mikael Hakkarainen - banjo ja sähkökitara

5 €

pe 9.5.2008

MUSHROOM DISCO
Soul-funk-n´nb night: Come and shake your ass, dance some more and fall into trance!
Heini Ikonen-voc, Olli Rahkonen-gtr, Miika Pelkonen-keys, Tatu Santaniemi-bs, Antti Luukkonen-drs

4/2 €

to 8.5.2008

Holding Hands alk. 19.00
Ulpukka Sillanmäen tutkintokonsertti

vap €

ke 7.5.2008

Martha Scanlan Band(USA) ja Ninni Poijärvi Band
Martha Scanlan saapuu toukokuun alkupuolella Suomeen esiintymään oman trionsa kanssa.

Huippukokoonpanossa soittavat identtiset kaksoisveljekset, Amerikan kovatasoisimpiin juurimusiikin soittajiin kuuluvat Trevor ja Travis Stuart.

Martha tuli suurelle amerikkalaisyleisölle tutuksi laulustaan Cold Mountain elokuvan soundtrackilla. Elokuvan sielukas musiikki oli ehdolla myös Oscar-palkinnon saajaksi.

Nykyisin Tennesseessä asuva Martha on palkittu laulunkirjoittaja, joka tunnetaan ennenkaikkea perinteisen juurimusiikin vaalijana. Hänen persoonallinen äänensä ja laulutyylinsä vetää vertoja mm. maailmanlaajuisesti tunnetun Gillian Welchin musiikille.

Vuonna 2007 Martha julkaisi sooloalbumin When The West Was Burning, jonka julkaisi legendaarinen indielevy-yhtiö Sugar Hill. Levyn tuotti Suomessakin vieraillut Dirk Powell ja se äänitettiin Woodstockissa The Bandin rumpalin, Levon Helmin kotistudiolla. Helm itse soittaa rumpuja samaisella levyllä.

Suomessa Martha tekee pienen yhteiskiertueen Ninni Poijärven kanssa. Hauska sattuma on se, että myös Poijärvi äänitti tammikuussa julkaistun Virta-albuminsa Woodstockissa samassa Levon Helmin studiossa
Ninni Poijärvi Trio Ninni Poijärvi laulu, viulu Mika Kuokkanen kitara, laulu Olli Haavisto dobro, pedal steel Martha Scanlan Trio Martha Scanlan laulu, kitara Trevor Stuart viulu ja mandoliini Travis Stuart banjo, basso ja kitara

10/6 €

ti 6.5.2008

Senni Eskelinen & Stringpuree Band klo 21,30
Stringpuree Band on kolmen lahjakkaan muusikon symbioosi ja ajatushautomo. Erilaisista musiikillisista taustoista ammentava trio on parin vuoden elinaikanaan keittänyt vastustamattoman maukkaan, persoonallisen soundisoseen ja vatkannut sekaan aineksia niin rockista, jazzista kuin kansanmusiikista. Mausteeksi on heitetty pohjois-savolaisten takametsien arkaaista kumua ja urbaanien katujen kelmeää hämyä. Lopputulos on rehellistä ja rouheaa progea, johon Senni Eskelisen sähkökantele luo omaleimaisen kuulaan ulottuvuutensa. Kolmikon omakutoiset sävellykset tekevät kunniaa progen sekä psykedeelisen tunnelmoinnin inspiroimana suomalaisille juurilleen. Kevään 2008 aikana tätä uunituoretta herkkua tarjoillaan kauhakaupalla Texicalli Recordsin julkaiseman esikoislevyn sekä julkaisua seuraavan kiertueen muodossa ympäri Suomen maata. Maista, nauti ja mykisty!

"Perinteisimmillään hillitön Stringpuree Band on jatkaessaan siitä mihin Finnforest 1970-luvulla jäi. Stringpuree Bandin proge on esikuviensa mukaisesti kappaleiden monipolvisuutta, tahtilajien vaihtuvuutta, joskus matemaattisia mutta iskeviä melodialinjoja. Sekä tietenkin progen perusilmaisuna sekä taitavaa yksilöllistä muusikkoutta että yhteissoiton tiukkuutta." -Hannu Saha-

Lisätietoja: www.myspace.com/stringpureeband www.texicalli.net

4/2 €

ma 5.5.2008

Jääskeläinen-Uusitalo Quartet klo 18.00
Petri Jaakonaho - basso, Touko Ruokolainen - rummut, J-P Jääskeläinen - vibrafoni, Tuomo Uusitalo - piano

vap €

la 3.5.2008

RadiusEx levyn julkaisukeikka 22.00
Proge vaikutteista rytmimusiikkia perinteisellä soitinvalikoimalla. Mukana covereita ,mutta suurin osa omaa matskua
Anssi Leino (voc) Mika Tirronen (gtr,voc) Timo Holopainen (Hammond) Jukka Korkalainen(bass) Jyrki Jylhä (drums)

4 €

la 3.5.2008

Johanna ja Mikko Iivanainen Duo Klo 19.00
Johanna tulee toivotusti duoana kitaristi miehensä Mikon kanssa meitä viihdyttämään. Konsertti alkaa klo 19.00!!! Lauantai saunaan kerkiää hyvin konsertin jälkeenkin.

10/6 €

pe 2.5.2008

Rödsögården alk.21.30
Juuri debyyttialbumiaan viimeistelevä, uutta nimeään vasta muutaman viikon kantanut Rödsögården, aloittaa kevään keikkalunsa Popparista. Bändi on vielä melko uusi tuttavuus, mutta on vakuuttanut musiikillaan jo satoja kuuntelijoita myspacessa. Rödsögårdenin musiikissa liikutaan U2 -tyylisestä "maailmaa syleilevästä" pop/rock -rock ilmaisusta intiimeihin harmooni-avainviulu -pohjaisiin kehtolauluihin. Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus tulla Rödsögårdenin historialliselle keikalle ottamaan esimakua tulevasta levystä! Ja vielä ilmaiseksi!
www.myspace.com/rodsogarden

vap €

to 1.5.2008

VAPPUPÄIVÄN VAPAAT JAMIT klo 13-03
MUUSIKOT HUOM;Perinteinen Vappu Brunch tarjolla jammailijoille alk. 12.00, niin pitkään kuin ruokaa riittää

vap €

ke 30.4.2008

LA HEAT
"Kova on biitti, kova on biitti, kuka sen siitti? Laaa Hiitti!" -Juhani Syrjälä

Kasaripoppia vapun tunnelmaan autenttisilla soundeilla.

PARAS KASARIASU PALKITAAN!!!!!!
Konsta Niskavaara - Laulu
Antti Parviainen - Kitara
Juha-Matti Rautiainen - Basso
Mikko Pellinen - Koskettimet
Happi Leppänen - Rummut
...Ja suurin osa iloisesta orkesterista laulaa lurauttelee taustoja.

Klara vappen!!!!

5/3 €

la 26.4.2008

The Surftones
THE SURFTONESIN LEVYNJULKKARI KEKKERIT POPPARISSA!!!

Pitkän talven jälkeen aurinko ryhtyy lämmittämään pimeydessä elelleitä sieluja. On tullut aika voittaa viimeinenkin yli-pitkittynyt flunssa. Vaan mistä voiton vitamiinit? Apu löytyy paketista, joka sisältää seuraavia ravinteita:

Kinky&Funky - Disco-Hot-Wax – Ultra Lounge – PP ( Pulsating Progressive )

www.thesurftones.com
Mr. Randomizer - Basso & Roboääni
A.D. - Kitara & Synakitara
Mr. Foxx - Saxofonit, EWI & Koskettimet
Oxygene - Rummut & lyömät
KZU - Koskettimet & Efektit

4/2 €

pe 25.4.2008

Boogie Chillen -klubi: Esa Kuloniemi
Esa ´Ministeri´ Kuloniemi saattaa pitkäaikaisine radion musiikkiohjelmineen olla bluesin suurin henkinen mesenaatti Suomessa, mutta ennen kaikkea hän on loistava kitaristi. Honey B & T-Bones –yhtyeessään Esalla on takanaan massiivinen määrä keikkailua yli 25:n vuoden ajalta; tähän sisältyy myös aikanaan ahkerimmin ulkomailla keikkailleen suomalaisyhtyeen maine. Kuloniemi on surffaillut ennakkoluulottomasti musiikin ja kitarismin merillä; tästä erinomaisena osoituksena on hänen tuore sooloalbuminsa ´The Legend of Bicycle Bronson´. Bluesministeri Kuloniemen ansiolistaan kuuluu myös mm. instrumentaaliyhtye The Hypnomenin perustaminen, jäsenyys pitkäaikaisen soittokaverinsa Dr. Helanderin Medicine Men –bändissä ja Tuomari Nurmion Hunajaluut -kokoonpanossa. Bluesministerin kyntäessä bluesin syvintä sarkaa hänen vasemmassa kädessä nähdään yleensä paksu slideputki.
Esa Kuloniemi: kitara ja laulu, Tommy Barkman: huuliharppu, kitara ja laulu, Jaska Prepula: kontrabasso, Make Lajunen: rummut

5/3 €

to 24.4.2008

The Indigo
The Indigo saapuu jälleen Poppariin, nyt esikois-EPnsä julkaisukiertueella. Jyväskyläläislähtöinen viisikko tekee englanninkielistä musiikkia, jota on kutsuttu mm. AOR:ksi ja groove-poprockiksi. The Indigon musiikki rakentuu väkeville melodioille, orgaanisille sovituksille ja tyylitajuiselle soitannalle. Lisätietoa ja näytteitä bändin musiikista löytyy osoitteista: http://www.indigo-band.net, http://www.myspace.com/theindigomusic
Janne Siekkinen (voc), Lauri Päivärinta (gtr, bv), Tuomo Komonen (keyb, bv), Tapani Vaahervaara (b, bv), Kimmo Korhonen (drs, bv)

4 €

ke 23.4.2008

ELIFANTREE
Elif, Pauli ja Tatu ovat Elifantree. Ystävyys ja oman tien kulkeminen ovat olennaisia osia bändin sointia. Ylimmät ystävykset Pauli ja Tatu ovat soittaneet yhdessä jo 9 vuotiaista lähtien, eli 15 vuotta. Elifiä ja Paulia yhdistää vuoden yhteissoiton lisäksi intohimoinen rakkaus. Elifantreen musiikki on sekoitus Elifin ja Paulin sävellyksiä sekä vapaata improvisointia. Kuuntelu ja kommunikointi ovat suuressa roolissa vaihtelevissa tunnelmissa, ja se on erityisen suoraa ja luonnollista juuri vahvoista siteistä johtuen. Kaikki kolme ovat nuoresta iästään huolimatta musiikin ammattilaisia, ja kokemusta löytyy lukuisista eri projekteista ympäri Eurooppaa. Elifantree on perustettu Ruotsissa, Göteborgissa syksyllä 2006. Bändi esiintyy sekä laulu-saksofoni duona, että triona rumpalin kanssa. Elifantree on esiintynyt tähän mennessä Ruotsissa, Turkissa ja Suomessa mm. Musica Futura - festivalilla sekä KIDE - festivaalilla.

HUOM! Lisää infoa, kuvia ja musiikkia Elifantreen WEB sivulta www.myspace.com/elifantree
Elif Egecioglu (s.1986) on ruotsalais-turkkilainen laulaja/sellisti/säveltäjä, jota voi kuulla mm. seuraavissa yhtyeissä: Kauhukakara, Nils Krogh sextet, Gaia kvarteten + lukuisissa klassisissa yhtyeissä yms. Lisätietoja Elifin kotisivulta: www.myspace.com/annielif
Pauli Lyytinen (s. 1983) on kuopiolainen saksofonisti/säveltäjä, jota voi kuulla mm. seuraavissa yhtyeissä: Laser ( www.lasermusic.org), Skalle&Sharon (www.myspace.com/skallesharon), Verkot trio ( www.myspace.com/verkottrio), Kauhukakara, Karpaasi kvartetti yms. Voitti syksyllä 2007 "Jukka Perko"- saksofonikilpailun.
Tatu Rönkkö (s. 1983) on kuopiolainen rumputaiteilija, jota voi kuulla mm. seuraavissa yhtyeissä: Troko ( www.myspace.com/troko), Skalle&Sharon, Verkot trio, Robert´s street fighters, Karpaasi kvartetti yms. huom! Tatun kotisivu lisätietoja varten: www.myspace.com/meninobaterista
Elif Egecioglu - voice Pauli Lyytinen - saxophones Tatu Rönkkö - drums

5/3 €

ti 22.4.2008

Zontakerho: Jazzin jaystävien ilta

? €

su 20.4.2008

Praesens-Klubi alk.19.00
TRIADE & MIKKO INNANEN

Triade (Ranska) Cédric Piromalli, piano, Fender Rhodes Sébastien Boisseau, basso Nicolas Larmignat, rummut Vierailijana Mikko Innanen, saksofoni

kiertueen tuotanto: Vapaat äänet

9/6 €

la 19.4.2008

Somethin´Else: Janna
Klo 22-04
Live: Janna Hurmerinta
DJ:t Jukster (Plauge, Tre) ja Matti
National RGB VJ:t

** Lippuennakot 5e Levykauppa Äx 11.4. alkaen. Ovelta 7e.

Huhtikuun Somethin´ Else -klubilla tuorein Suomi-soul -sensaatio, Janna Hurmerinta. Bändissä Q-ryhmän luottomiehet Aki Haarala, Mikko Kaakkuriniemi, Heikki Laine, et al. DJ-vieraana Soul Sauce -klubin puuhamies Jukster ja visuaaleissa Emma-voittajat National RGB. Kevään soul-tapaus (sisältää myös funkia)!

www.somethinelse.fi
Janna Hurmerinta - voc, p / Aki Haarala - g / Emil Luukkonen - keys / Heikki Laine - b / Mikko Kaakkuriniemi - dr.
www.jannamusic.com

7 ** €

pe 18.4.2008

Ilmavoimien Big Band 18 soittajaa K-S Päivä klo19
Vietämme Keski-Suomipäivää alkuillan konsertilla, johon on vapaa pääsy.

Hyöhemmin illalla esiintyy pe illan menobändi.

VAP €

pe 18.4.2008

Whitefish Orchestran alk. 23.30
http://www.myspace.com/whitefishorchestra
Ilkka Wirtanen - laulu, kitara Petri Jaakonaho - basso Rasmus Kujala - rummut Miika Pelkonen - piano Pekka Seppänen - saksofonit Heikki Pola - trumpetti Jussi Kosonen - pasuuna

5/3 €

to 17.4.2008

KOLMEN TÄHDEN FESTIVAALI
Festarilla esiintyvät Timo Rautianinen&Vesku Jokinen, Jore Marjoranta ja Sani. Illan Popparissa aloittaa Dollari Duo klo 21 www.viidentahdenfestari.com

10€ €

ke 16.4.2008

Pauli Hanhiniemi & Hehkumo
Uusi levy tulee olemaan Hehkumon ensimmäiseen pitkäsoittoon verrattuna soundimaailmaltaan hieman raskaampi ja rosoisempi sekä tunnelmaltaan entistä pakahduttavampi. Soundin vaikuttaa merkittävästi Pauli Hanhiniemen Perunateatteristakin tuttu Juppo Paavola, joka astuu kansanmusiikkivirtuoosien remmiin sekä levyllä että kevään ja kesän keikoilla. Hehkumo lähtee kiertämään uuden levynsä kanssa loppukeväästä ja kiertää tapahtumia ja klubeja elokuun alkuun saakka. Levyn julkaisee Universal Music Group. Pauli Hanhiniemi vie uudella levyllä Hehkumo-yhtyeensä suomirockin juurille. Hehkumo jalostaa musiikkiaan yhdistellen rikasta suomalaista kansanperinnettä ja moderneja elementtejä mielenkiintoisella tavalla. Musiikillinen lopputulos on intensiivisesti luotua, uutta, tämän päivän musiikkia. Hanhiniemi pokkasi kesällä 2007 Junnu Vainio -palkinnon tunnustuksena työstään suomalaisena sanoittajana ja lauluntekijänä. Palkinnon myötä Hanhiniemi lunasti paikkansa ansaitusti yhtenä suomirockin kulmakivistä. Yhtyeen muut jäsenet ovat eturivin kansanmuusikoita.

10/6 €

la 12.4.2008

BLUES LIVE JAMIT: SWAMP BOOGIE
Rouheaa juke joint -bluesia & hypnoottisia mississippin delta -rytmejä

2 €

pe 11.4.2008

Uusio-orkesteri
Uusio-orkesteri on funk/jazz/fuusio-tyylistä musiikkia huumoria unohtamatta. Käänteitä musiikissa on enemmän kuin Kauniissa ja Rohkeissa, vaikkakin vähemmän käsikirjoitettuja. Tule kuuntelemaan mikä yhdistää jazzin ja Metsäkukat.
Lasse Asu: Saksofonit Toni Lepistö: Koskettimet Petri Jaakonaho: Basso Jaakko Tabell: Rummut

3 €

pe 11.4.2008

SEPIN ELÄKÖITYMISjuhla klo15-21
YLLÄTYSOHJELMAA!!!!!!!!!
ILTA JATKUU UUSIO-ORKESTERIN TUNNELMISSA n.klo 23.00

VAP €

to 10.4.2008

Astrid Swan
Uusi levy on juuri ilmestynyt.

7/5 €

ke 9.4.2008

YNNÄN APPRO

+ €

la 5.4.2008

MAIJA HAPUOJAN 40v. Taiteilijajuhlajamit alk.22.00

vap €

pe 4.4.2008

Kaustinen Folk Music Festival ja Kihaus Folk Promo
Illassa esiintyy seuraavat orkesterit: Snekka Haka Pauliina Lerche&Co Ruuhi

5 €

to 3.4.2008

Octopus alk. 21.00
Octopus on vuonna 2007 perustettu yhtye, jonka musiikki on avaraa ja monimuotoista äänimaisemaa tiukan rytmin tukemana. Sävellykset edustavat rytmeillään ja harmonioillaan nykyaikaista ja modernia soundia. Perinteisen piano-basso-rummut-trion sijaan kokoonpanosta löytyvät trumpetti, rummut ja kosketinsoittimet, erilaisilla efekteillä höystettynä. Rajattoman soundimaailman ja pienen kokonsa puolesta tämä yhdistelmä luo paljon mahdollisuuksia ja tilaa improvisaatiolle kuulostaen tuoreelta ja kiinnostavalta. Janne Toivonen on erinomainen trumpetisti, joka omaa teknisen taituruuden lisäksi myös selkeän näkemyksen esittämästään musiikista. Hän on tuonut oman panoksensa mm. Reactor-5:n musiikkiin. Joonas Haavisto on erittäin muuntautumiskykyinen pianisti. Hän on mm. voittanut Vilnassa järjestetyn soolopianokilpailun vuonna 2006. Omia sävellyksiään hän esittää sekä oman trionsa että Apilas-yhtyeen kanssa. Tuomas Timonen on kekseliäs ja energinen rumpali. Tässä perustamassaan yhtyeessä hänellä on myös päävastuu saveltämisessä. Nämä Sibelius-Akatemian jazzosaston kasvatit ovat esiintyneet lukuisten kotimaisten ja ulkomaisten artistien kanssa, mainattakoon mm. Jukka Tolonen sekä Jerry Bergonzi. www.myspace.com/iloveoctopus
Janne Toivonen - trp, keys Joonas Haavisto - keys Tuomas Timonen - drs

5 €

ke 2.4.2008

Kim Curly Band
www.kimcurly.com www.myspace.com/kimcurlyband

Kim Curly Band on helsinkiläis-jyväskyläläinen, parikymppisistä soittajista koostuva yhtye. Kaikkia yhdistää halu tehdä aitoa, sielukasta musiikkia. Porukan keikoillaan soittama mm. Neil Youngin, Jackson Brownen ja Rolling Stonesin hengessä soiva singer-songwriter-rock onkin herättänyt yleisöissä paljon kiinnostusta. Soittelu jatkuu nyt neljättä vuotta ja matkan varrella on käyty myös äänittämässä pari demoa, joista viimeisin "Different Promises" valmistui syyskuussa 2006. Levyntekokin on suunnitteilla, mutta tällä hetkellä bändille yhtä tärkeätä bändille on myös keikkailu ja musiikin tekeminen.
Kim Curly - laulu, kitara Juuso Kolho - kitara, laulu Viljami Viippola - koskettimet, laulu Pyry Peltomäki - rummut, laulu Topi Karvonen - basso

3 €

ti 1.4.2008

Idle Wolf (tämä ei ole aprillipila)
Englantiin muutama vuosi sitten paennut Vihtori > > Kajander tuo Idle Wolfinsa suomeen ensimmaista > > kertaa > > kolmeen vuoteen. Luvassa on progehtavaa rokkia > > Hendrixin ja Kingston Wallin tyyliin. Lisaa > aiheesta > > loytyy sivulta myspace.com/idlewolf.
Vihtori Kajander kitara, laulu. Juho Puikkonen, basso. Aleksi Tanhuala, rummut

4 €

la 29.3.2008

Kala ja laivoja - Covers with balls.
Monipuolista kitaravetoista materiaalia, kaikkea Creamista ja The Beatlesista Eppujen ja Kolmannen naisen kautta ZZ Topiin ja Pearl Jamiin. Katso lisätietoja www.kalajalaivoja.com
Jaakko Kiiskilä - laulu Pietu Lias - kitara Tatu Hellstén - kitara Mikko Pellinen - basso Juha Järvinen - rummut

5/3 €

la 29.3.2008

Jenni Frilander Yksityistilaisuus 18-21.30

- €

pe 28.3.2008

Boogie Chillen -klubi: Doug Jay (USA)
Washingtonista kotoisin oleva huuliharpisti-laulaja-lauluntekijä Doug Jay on tehnyt uraa 70-luvulta asti ja soittanut lukuisten maailmantähtien kuten B.B. Kingin ja Muddy Watersin, ja jopa Bruce Springsteenin kanssa. Parin vuoden ajan 80-luvun alussa Doug esiintyi myös Bob Margolinin yhtyeessä. Doug on asunut viime vuodet Saksassa, ja hän onkin Euroopan-vuosinaan nauttinut kysynnästä eri maiden blues-tapahtumissa. Dougin ensimmäinen soololevy ´Until We Meet Again´ (1993) keräsi aikanaan runsaasti kehuja. Kahden vuoden takainen, bluesia ja sen sukulaistyylisuuntia onnistuneesti yhdistellyt ´Jackpot!´ sai aivan hiljattain seuraa CrossCut Recordsille levytetystä uutuudesta ´Under the Radar´.
Doug Jay: laulu & huuliharppu / Tommi Laine: kitara / Jaska Prepula: basso / Ilu Castren: rummut

6/5 €

la 22.3.2008

APPA SHOW
Suomen paras Abba-tribuuttibändi Appa Music Show soittaa Abban tunnetuimmat hitit ja muutaman eksoottisemmankin kipaleen taidolla ja tunteella, tule ja joraa jalkasi kipeäksi!

5/3 €

pe 21.3.2008

APPA SHOW
Suomen paras Abba-tribuuttibändi Appa Music Show soittaa Abban tunnetuimmat hitit ja muutaman eksoottisemmankin kipaleen taidolla ja tunteella, tule ja joraa jalkasi kipeäksi!

5/3 €

to 20.3.2008

BLUES LIVE JAMIT
Jo´ Buddy & Down Home King III

5/3 €

la 15.3.2008

Who Too plays U2@Poppari
Who 2 tarjoilee hittejä ja hienouksia maailman suurimman rockbändin U2:n mittavalta uralta. Achtung Baby!!!
Antti Seppä laulu, Esa perämäki kitara, Aku Rissanen basso, Jaakko Tabell Rummut.

5/3 €

pe 14.3.2008

Puhallin Päivien Iltajamit
Valtakunnalliset puhallinpäivät 2008 jamit klo 21 DIXIE HARLEM avaa jamit HOUSE BAND jatkaa: Miika Pelkonen (piano) Tuomas Paukku (kitara) Petri Jaakonaho (basso) Touko Ruokolainen (rummut) Kalevi Louhivuori (trumpetti)

3 €

to 13.3.2008

PAULIINA POHJOLAINEN GROUP
Pauliina Pohjolainen Group on energinen bändi. Ohjelmisto koostuu Pauliina Pohjolaisen persoonallisista sävellyksistä, joille ominaista ovat vahvat melodiat ja tunnelmat ja joihin vaikutteet tulevat aina modernista jazzista, skandinaavisten traditioiden kautta Frank Zappa-rockiin. Improvisaatio on tärkeässä osassa ja bändin musiikillinen ideointi vie musiikkia ja tunnelmia äärimmäisyydestä toiseen, kauniista aina toiseen ääripäähän. Bändin muusikot ovat vahvoja yksilöitä ja lahjakkaita muusikoita, joiden yhteistyön kautta bändin soundi on hioutunut tunnistettavaksi. Bändi on keikkaillut Tanskassa mm. Ribe Jazz Festivaaleilla heinäkuussa 2007. www.myspace.com/pauliinapohjolainen
Bändissä soittavat: Pauliina Pohjolainen, alto & soprano sax Lars Bech Pilgaard, guitar Adam Melbye, bass Thomas Eiler, drums

6/4 €

ke 12.3.2008

AOJ:N WORKSHOP JAMIT
isäntänä KARTET (Ranska, Alankomaat)

VAP €

ti 11.3.2008

TEXAS HOLD´EM 18-21
Asiakkaille ilmaiseen turnaukseen ilmoittautumiset tiskillä klo 17.00 alkaen. Pelipyötää hoitaa Valttikortin jakajat.

vap €

ti 11.3.2008

Jamit
Soittimet ja PA käytössäsi

vap €

ma 10.3.2008

A Lady and The Piano 21.30
Linda plays Pink Floyd

vap €

la 8.3.2008

Somethin´ Else: Verneri Pohjola plays Miles Davis
SOMETHIN´ ELSE 2v!!
Klo 22-04
Live: Verneri Pohjola Quintet plays Miles Davis
DJ Astroboy (Edinburgh, UK)
Somethin´ Else DJ:t
National RGB VJ:t

Somethin´ Else:n synttäriklubilla tuhti annos Tanssilattiajazzia isolla alkukirjaimella. Verneri Pohjolan lahjakas kvintetti esittää kunnianosoituksensa trumpetisteista suurimmalle, Miles Davisille. Mukana myös kansainvälistä väriä Skotlannista saapuvan DJ Astroboyn myötä. Lisäksi mukana Somethin´ Else DJ:t ja National RGB VJ:t.
Kevätkauden jazz-tapaus!

** Lippuennakot 5e/kpl Levykauppa Äxästä 29.2. alkaen. Ovelta 7e.

Lisätiedot: www.somethinelse.fi
Verneri Pohjola Quintet:
Verneri Pohjola - tp / Jussi Kannaste - sax / Aki Rissanen - p / Ville Herrala - b / Joonas Riippa - dr.

7 ** €

pe 7.3.2008

VIBE
Vibe soittaa 80-, 90- ja 2000-luvun parhaimpia hittejä tiukalla tatsilla ja rennolla meiningillä. Ohjelmistosta löytyy sekä suomen- että englanninkielistä musiikkia mm. seuraavilta bändeiltä/artisteilta: Bryan Adams, Bon Jovi, Tina Turner, ZZ Top, Kolmas Nainen, Zen Cafe, Aki Sirkesalo ja Eppu Normaali. Vibe ei myöskään unohda soulklassikkoja rapakon takaa ja suomisoulin helmiä.
Ilkka Kleemola - laulu, basso Jani Soikkeli - rummut Lasse Asu - koskettimet, puhaltimet Esa Perämäki - kitara, taustalaulu

4/3 €

to 6.3.2008

Vuoden 2007 muusikko Esiintyy klo 21.00
Miika valittiin Popparin vuoden muusikoksi vuonna 2007.
Miika Pelkonen - piano Petri Jaakonaho - basso Mikko Arlin - rummut

4/2 €

ke 5.3.2008

Kamarimusiikki Jamit alk. 21.30
Jukka Hämäläinen Tauno Hämäläinen Timo Jäntti Tanja Järvelä Ilkka Kauppi Jani Koskela Juha Malmivaara Maria Mangeloja Juha Markkanen Kaisamari Puustinen Esa-Veli Riuttamäki Niina Suvinen Emma Tessier

vap €

ti 4.3.2008

POKERI-ILTA 18-21
TEXAS HOLD`EM pelit alkavat klo 18. Valttikortin pöydänpitäjät huolehtivat pelinkulusta.

TIISTAI ILTA JATKUU JAMEILLA 21.30 ALKAEN

. €

ti 4.3.2008

Besteva
Rock/pop-workshop
Aleksi Koivu, rummut/perkut Saku Ovaskainen, rummut/perkut Aimo Hedman, basso Pekka Suhonen, kitara Enni Pitkänen, koskettimet Atte Kivimäki, koskettimet Paula Rautamaa, laulu Johanna Rantala, laulu

vap €

ma 3.3.2008

Sweet Standards
Konservatorion ammattiopiskelijat esittävät romanttista ja paikoitellen hieman naiiviakin laulujatsia. Luvassa tunnelmallinen ilta, joka sisältää sekä suuria rakkauslauluja että hulvattomia tarinoita!
Reetta Mölsä, laulu Satu Tillanen, laulu ja pasuuna Sakari Heikkilä, laulu Heini Ikonen, laulu ja viulu Eerika Aho, laulu Pirta Paananen, laulu Linda Tikkanen, piano ja laulu Martin Gripentrog, kitara Touko Ruokolainen, rummut Jukka Väisänen, basso

VAP €

la 1.3.2008